Tekijä: Simo

Muistakaa, että jokainen, joka tekee hyvää, saa siitä palkan Herralta, olipa hän orja tai vapaa. Ef.6:8.

Kun ajattelen omaa hengellistä perintöäni, jonka olen perinyt lähinnä helluntaiherätyksestä, huomaan siinä tietyn vääristymän liittyen työntekoon. Nimittäin olen perinyt taipumuksen kunnioittaa ns. Jumalan valtakunnan työtä enemmän kuin maallista työtä. Olen joutunut arvioimaan asiaa uudelleen ja nyt tajuan, että ei ole olemassa eroa ”pyhän” ja ”maallisen” työn välillä – kaikki kunnollinen työ on arvokasta, kun se tehdään Herralle. Monien ihmisten kohdalla olisi ollut parempi pysyä maallisessa työssä ja antaa panoksensa Herran työhön vain oto-hommina. On paha, jos pienen seurakunnan pastori joutuu taloudelliseen ahdinkoon, koska seurakunnan kantokyky on heikko. Olisi parempi pysyä maallisessa työssä ja voimien ja mahdollisuuksien mukaan tehdä sitten hengellistä työtäkin.

Tarvitsemme tietynlaisen asennemuutoksen, jota myös ylläoleva raamatunlainaus edustaa. Tarvitsemme sen oivalluksen, että kaikki työ on arvokasta ja myös maallisen työn voi tehdä Herralle ja myös maallisessa työssä voi ”tehdä hyvää” ja saada palkan Herralta. Tarvitsemme oivallusta, että seurakunnan pastori ei saa Jumalan edessä erityiskohtelua rivijäseniin verrattuna. Sanoohan Raamattu selvästi:

Tiedättehän, että teillä ja heillä on taivaassa sama isäntä, joka ei tee eroa ihmisten välillä. Ef.6:9.

Vaikka tässä puhutaan orjista ja isännistä, siis työmiehistä ja esimiehistä, voimme soveltaa sitä laajemminkin. Voimme ymmärtää, että olemme ihmisinä tasa-arvoisia Jumalan silmissä, asemasta riippumatta – myös seurakunnassa. Ole siis kiitollinen työstäsi äläkä väheksy itseäsi, kun teet maallista työtäsi. Herra siunaa sinua, kun teet työsi hyvin.

Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä. Ef.6:7.

Kuusivuotias lapsenlapsemme oli meillä yökylässä. Hän pursusi energiaa, joka ei ollenkaan tyhjentynyt HopLop’issa, vaikka meno leikkipuistossa oli vauhdikasta kahden ja puolen tunnin verran. Kun hän löysi hyllyltämme kukkopillin, hän puhalteli sitä hetken ja sanoi sitten: ”Näitä myydään Kiinassa.” Mumminsa siihen: ”Minä kävin Papan kanssa Kiinassa ja ehkä sinäkin jonakin päivänä pääset siellä käymään…” Johon lapsi: ”Me nähtiin näitä paljon Kiinassa… me käytiin siellä toisen mummon kanssa…”

Lapsilla on aika tavallista, että he keksivät kaikenlaista ja elävät itse luomassaan mielikuvitusmaailmassa. Satu ja tosi sekoittuvat. Se ei ole kauhean vaarallista lapsilla, mutta siitä voi tulla ongelma, jos emme vielä aikuisinakaan oikein erota satua ja totta. Aikuisinakin voimme olla vielä haavoittuvia esimerkiksi mainonnalle, joka käyttää taitavasti erilaisia mielikuvia hyväksi myydäkseen meille jotakin tarpeetonta. Uskonelämässäkin voi liika tunteellisuus viedä harhaan. Jotta voisimme olla uskossa terveitä – eikä hurahtaneita mihinkään ihmisten keksimään uskonnolliseen hömppään – meidän tulee osata rakentaa uskoamme Jumalan sanan varaan, ei tunteisiin, ei mihinkään uskonnolliseen hempeilyyn, ei vääriin uskomuksiin, enkeleiden palvomiseen tai liioin perinteisiinkään. Perinteetkin voivat viedä meidät uskossamme sivuraiteelle. Tarvitsemme runsaasti sitä hyvettä, jota Raamattu kutsuu ”rakkaudeksi totuuteen”. Meidän on osattava irrottautua itsekeskeisistä tunteistamme, omasta subjektiivisesta tavastamme katsoa maailmaa ja oppia objektiivisuutta sopivassa määrin – näkemään maailmamme Jumalan silmin.

Kun Jeesus puhui kuolemastaan etukäteen, Pietari otti esille inhimilliset tunteensa ja sanoi ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Matt.16:22. Pietarin näkemys oli ymmärrettävä, mutta Jumalan Poika oli saanut kutsumuksen, jossa hempeilylle ei ollut sijaa.

Niinpä haluan rohkaista sinua katsomaan asioita Jumalan silmin sanan valossa. Joskus se merkitsee tunteiden sivuun laittamista. Pois itsesääli, pois loukkausten hautominen, pois menneiden epäonnistumisten muistelu, pois turha murehtiminen. Jos haluamme viljellä tunteita, olkaamme kiitollisia, kiittäkäämme Herraa ja nähkäämme iloiten kaikki hyvä, jota olemme taivaan Isältä saaneet. Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Fil.4:4.

Jos joudumme ilkeiden ihmisten hampaisiin ja syvään koettelemukseen vainoamisen tai kiusaamisen takia, voimme silloinkin noudattaa Jumalan sanaa: Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3. Näin emme anna periksi masennukselle, vaan saamme rohkaisua sanasta. Voimme kehittää omaa persoonallisuuttamme, että emme ole niin jokaisen tuulen taivuttamia ja kulje pää painuksissa pikkuasioiden takia. Emme toisaalta saa sekoittaa tervettä itsekuria tunnekylmyyteen. Olemme oikeassa suhteessa paksunahkaisia, mutta säilytämme herkkyytemme niitä tilanteita varten, kun myötätuntoamme tarvitaan.

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Hepr.10:23.