Tekijä: Simo

Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. 1.Kor.4:12-13.

Kun Paavali kuvaa elämäänsä apostolina, hän ei kerskaa saavutuksillaan ja rehvastele omalla asemallaan ”johtajana”, vaan hän tekee melkein päinvastoin – hän luettelee niitä kärsimyksiä, joita hänellä on kestettävänään ja jotka tuntuvat olevan hänen apostolin virkansa luontaisetuja. Hän puolustaa itseään käänteisesti: ”tällaisia minun pitää kestää, koska sielunvihollinen vihaa minua”.

Mekin, jotka emme ole mitään apostoleita, vaan tavallisia riviuskovia, voimme omistaa nämä Paavalin sanat itsellemme. Apostolina hän kokee tavallisen kristityn kärsimyksiä moninkertaisesti vahvistettuina. Hän myös antaa meille esimerkin siitä, kuinka meidänkin tulee suhtautua ihmisten vihaan ja vainoamiseen, pilkkaan ja halveksuntaan, kun sellaista kohtaamme. Paavali itse sanoo sen näin: Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni. 1.Kor.4:16.

Jeesuksen seuraajina meidän on kerta kaikkiaan opittava Paavalin esimerkistä – ja Jeesuksen itsensä esimerkistä. Meidän on opittava siunaamaan, opittava kestämään urheasti kaikenlaista vihamielisyyttä jopa seurakunnan keskellä, opittava puhumaan hyvää, opittava olemaan kostamatta. Myös Pietari neuvoo meitä tähän ja lisää kehotukseensa ”tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta” vielä neuvon: Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. 2.Piet.1:10.

Rohkaisen siis sinua tänään olemaan erilainen, olemaan jalomielinen ja hyvä, olemaan armollinen. Koen kuitenkin syvää heikkoutta näissä luonteenpiirteissä itse ja siksi en voi puhua korkealta. Turvaudun tässä Herran veljeen Jaakobiin, joka opettaa: Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Olkaa siis sävyisiä ja pankaa pois kaikki saasta ja pahuus. Jaak.1:19-21. – Kunpa osaisimmekin olla aina sävyisiä ja lempeitä, positiivisia ja uskonhenkisiä – rauhan lapsia niin että toistenkin kiivaus sammuu lähellämme.

Se on mahdollista. Meillä on suuri pilvi todistajia ympärillämme (vrt.Hepr.12:1). Meillä on Jumalan sana, joka opettaa ja neuvoo. Meillä on Pyhä Henki, joten voimme sanoa: Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus… 2.Kor.6:6.

Emme siis lannistu, vaan katsomme luottavaisin mielin eteenpäin. Kaikista heikkouksistamme huolimatta uskomme kasvuun, uskomme parempaan huomiseen, uskomme Jumalan tekevän meissä työtään. Uskomme Jeesuksen Kristuksen pelastavaan armoon ja hänen kykyynsä viedä meidät tässä kilvoittelussa maaliin asti – taivaan kotiin.

Israelilaisten päällysmiehet käsittivät olevansa pahassa pulassa, kun kuulivat, ettei heiltä vaadittavaa päivittäistä tiilimäärää vähennetty. Faraon luota lähtiessään he kohtasivat Mooseksen ja Aaronin, jotka seisoivat heitä odottamassa, ja sanoivat heille: ”Nähköön Herra teidän tekonne ja tuomitkoon teidät, koska olette saattaneet meidät faraon ja hänen väkensä vihoihin ja antaneet heidän käteensä miekan, jolla he tappavat meidät.” 2.Moos.5:19-21.

Aina ei rukousvastausta heti kuulu, asiat voivat jopa mennä huonompaan suuntaan. Kun Mooses lähti vapauttamaan israelilaisia Egyptin orjuudesta, tilanne meni ensin huonommaksi. Vastoinkäymiset eivät siis ilman muuta ole huono merkki. Tilanteen muuttuminen huonommaksi ja Jumalan avun viipyminen ovat normaaleja asioita, kun käydään rukoustaistelua jossain vähänkin isommassa asiassa. Jumala myös kasvattaa meitä ja hän tekee sen laittamalla meidät sellaiseen rakoon, jossa uskon on pakko kasvaa ja kärsivällisyyden venyä.

Niinpä, jos olet ahdingossa juuri nyt ja rukouksesta huolimatta asiat näyttävät vain pahenevan, ole rohkealla mielellä. Jumala on sitä mieltä, että sinun uskosi tarvitsee vahvistamista. Se merkitsee pientä viivytystä vastauksen saamisessa ja sitä, että vastaus, kun se tulee, ylittää kaikki odotuksesi.

Näissä tilanteissa Jumala opettaa meille, miten usko toimii. Uskoon liittyy myös taistelemista, vastustuksen kestämistä, kärsivällisyyttä ja peräänantamattomuutta. Uskon tie ei ole aina helppo ja mukava eikä voitto tule vaivatta. Mutta taistelujen jälkeen olemme vahvempia. Uskostamme tulee entistä lujempaa tekoa. Luustomme vahvistuu kun hypimme, hampaat kasvavat kun puremme kovaa leipää, uskomme vahvistuu kun joudumme koetuksiin.

Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3.