Varmuus pelastuksesta

varhainenÄlä kuuntele kaikkea mitä puhutaan, ettet joutuisi kuulemaan sitäkin, miten palvelijasi kiroaa sinua. Saarn.7:21.

Olemme herkkiä muiden mielipiteille. Suomalaisen sanotaan miettivän aina: ”Mitähän he minusta ajattelevat?” Jos kuulemme itsestämme lausuttavan jotakin kielteistä, se heti paisuu mielessämme suureksi loukkaukseksi. Olen itse samalla viivalla, sillä huono itsetuntoni tekee minusta herkän muiden möläytyksille.

Mutta onko sillä loppujen lopuksi niin suurta väliä, mitä he minusta ajattelevat? Jos he puhuvat selkäni takana minusta pahaa, entä sitten? Jos he keksivät valheita minusta, eivätkö he kärsi siitä itse eniten? Sanoohan sana: Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin. Matt.15:19-20. Vahinko on siis heidän, ei minun. Jos minua parjataan, minunhan pitäisi hyppiä ilosta! Miksi?

Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. Luuk.6:22-23.

Tiedämme, että jos olemme uskossa Herraan Jeesukseen, ei mikään kadotustuomio kohtaa meitä (Room.8:1). Tiedämme myös, että kun olemme hänen rakkautensa piiriin päässeet ja tulleet osallisiksi pelastuksesta, ei mikään voi meitä erottaa hänen rakkaudestaan. Paavali sanoo sen niin kauniisti:

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room.8:38-39.

Niinpä sinäkin, Kristuksen oma, saat olla varma siitä, että sinun pelastustasi ei heilauta paikaltaan mikään eikä sinun taivaallista perintöosaasi oteta sinulta pois. Sinusta voidaan puhua pahaa – ei se vähennä mitään sinun tulevasta autuudestasi, päinvastoin. Vaikka koko maailma täytettäisiin valheilla, jotka antavat sinusta väärän kuvan, Jeesuksella on aina oikea kuva sinusta. Unohda ihmisten mielipiteet, älä keskity niihin. Keskity Jumalan mielipiteeseen sinusta. Jumalan mielipide sinusta on toiselta nimeltään ”Kristuksen kirkkauden evankeliumi”. Se julistaa sinulle armoa, se puhuu sinusta hyvää, se tietää sinun olevan Jumalan lapsi, ikuiseen elämään kutsuttu, se lupaa sinulle muuttumisen kohti täydellisyyttä, se lupaa ylösnousemuksen osallisuutta ja kuolemattomuutta.

Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen. 1.Tim.6:12.

Älä suostu holhottavaksi

naimisiinMutta Daavid vastasi: ”Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Miksi te yritätte johtaa minua harhaan? 2.Sam.19:23.

Onko sinun elämässäsi joku, joka aina puuttuu sinun asioihisi? Haluaisitko sanoa hänelle: ”Hanki oma elämä!” Jos niin on, esitän arvauksen: hän on joku sinun lapsuuden aikaisen perheesi jäsen! Äiti tai isä tai joku sisaruksistasi! Jos ei sitten anoppi! Daavidin tapauksessa oli kysymys hänen serkuistaan. [Tarkemmin sanoen sisaren pojista, ks. 1.Aik.2:16.]

Minulla on ollut ”ilo” saada näitä elämääni sekaantujia sulostuttamaan minun oloani ihan useampiakin. Heidän tapansa puuttua asioihini vaikuttaa holhoamiselta. He saavat minut tuntemaan itseni pikkulapseksi, joka ei muka osaa itse päättää asioistaan. Heidän viisautensa on pelkkää kontrolloimista, halua toteuttaa omia päähänpinttymiään ja keskenkasvuisia tapojaan minun kauttani. Heidän ohjauksensa takana on usein silkka väärinkäsitys, räikeästi vääristynyt kuva minusta. Sama tilanne esiintyy myös herkästi seurakunnassa. Seurakunnan silmäätekevät esittävät odotuksia ja vaatimuksia, jotka vain heijastavat sitä tosiasiaa, että he eivät tunne minua eivätkä olosuhteitani. He eivät tiedä asioitani, ja siksi esittävät sokeaan arvailuun perustuvia ratkaisuja. Joskus heidän oma uskonkiihkoilunsa vain pursuaa heistä ulos kuin rikkipitoinen höyry tulivuoresta.

Niinpä rohkaisen sinua, jos olet yhtään samassa tilanteessa. Hankkiudu eroon tai ainakin kauemmaksi noista, jotka holhoavat sinua ja suosittelevat sinulle tekoja, jotka eivät ole sinun persoonasi tai uskosi mukaisia. Ole rohkeasti oma itsesi. Eihän sinun tarvitse olla mikään kapinallinen, mikään hunsvotti, joka ei kuuntele ketään. En suosittele mitään niskoittelua niskoittelun vuoksi. Mutta jokaisen tulee oppia ottamaan vastuu itsestään ja tekemään omia päätöksiä. Jokaisen tulee saada elää niin kuin katsoo oikeaksi, varsinkin jos ihminen haluaa elää jumalisesti ja kristillisen moraalin mukaan. Sitä kun ei automaattisesti löydä seurakunnasta – oletko huomannut sen? Jos haluat elää Kristuksen tosi seuraajana, sinun tulee oppia asiat Raamatusta eikä tehdä niin kuin kaikki muutkin ihmiset tekevät – edes uskovista ei aina kannata ottaa mallia.

Ole siis rohkeasti oma itsesi. Tee sen mukaan kuin sana suosittelee. Elä rauhassa kaikkien kanssa, mutta riittävän kaukana holhoajista. Kasva aikuiseksi. Rakenna elämääsi Kristus-kalliolle Jumalan sanalla ja rukouksella. Ole päättäväinen Kristuksen seuraaja – kokosydämisesti. Niin saat kasvaa aikuiseksi myös uskossa ja tiedät, että tämä apostoli Johanneksen neuvo on tarkoitettu sinun kaltaisillesi:

Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä. 1.Joh.2:27.