Jumala pullossa?

kaideKun etsimme uskon todellisuutta, joudumme selvittämään monta haastetta. Yksi näistä haasteista on luovuttaa päätäntävalta Jumalalle. Onhan meillä pakonomainen taipumus päättää itse omista asioistamme, suunnitella itse oma elämämme ja toteuttaa itse oma tulevaisuutemme. Laiskanläksy on tämä: älä määräile Jumalaa, älä aseta itse tavoitteita, älä vaadi, että asioiden tulee tapahtua sinun kaavailusi mukaan.

Tämä ei tarkoita, että jätämme kaikki Herran haltuun ja elämme välinpitämättömästi. Teemme kaikkea tuota: mietimme, suunnittelemme, kaavailemme, pyrimme tavoitteisiin – mutta olemme valmiit sanomaan ”tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun”. Ja kun rukouksessa luovutamme asiat Jumalan käsiin, sanomme ”ole sinä johtaja, päätä sinä – sinun tiesi kulkevat korkealla ja minun ymmärrykseni ulottumattomissa…”

Nimittäin: jos alamme määräillä Jumalaa, asetumme hänen yläpuolelleen. Silloinhan suljemme Jumalan pulloon ja hänen on sitten toteutettava meidän ajatuksiamme. Jos meillä on liian vahvat mielikuvat siitä, millainen Jumala on ja mitä hän haluaa meistä, me kutistamme hänet ja teemme hänestä jopa itsemme orjan ja käskyläisen. Rukoileminen on tärkeä elementti hengellisessä elämässä, mutta se ei toteudu terveesti ilman kuuntelemista ja kuuliaisuutta. Jos alamme määräillä Jumalaa, rukous ei varmuudella toimi.

Paavalikin joutui kokemaan, että Jumalan kanssa tulee vastaan asioita, joita ei voi rukouksella muuttaa mieleisekseen. Kun hän pyysi päästä (ilmeisesti) ruumiillisesta vaivastaan, hän sai vastaukseksi: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” 2.Kor.12:9.

Niinpä meillä on suuri tilaisuus tänään edistää omaa parastamme ja saada osaksemme Jumalan siunauksia, kun teemme viisaasti ja luovutamme asiamme Herralle. Tunnustamme nöyrästi, että hänen on valta – ei vain suurissa linjoissa, vaan myös minun pienessä elämässäni. Voimme sanoa: ”Sinä olet viisaampi, sinun on voima ja valta, vie sinä asioita eteenpäin minun elämässäni”. Ehkä sellainen nöyryys rukouksessa toimii paremmin kuin kaikki ”kovat vaatimukset”?

Jumalan tapaa toimia ei voi aina ennakoida. On varauduttava yllätyksiin. Hän on Kaikkivaltias, hän on voimallinen, hän on viisauden lähde. Mutta hänen tahtonsa on hyvä, hänen armonsa toimii yhdessä hänen voimansa kanssa. Ei ole syytä eikä aihetta pelkoon. Voimme luottaa hänen suunnitelmiinsa.

Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Jes.55:6-9.

Avaa silmäsi

tyttoLapseni, minä haluan puhua sinulle. Kutsun sinua tulemaan lähemmäksi. Odotan sinun nostavan katseesi ylemmäksi. Älä ole häpeissäsi, älä kulje allapäin. Minä, sinun Herrasi ja Vapahtajasi, tuen sinua. Sinä saat kulkea elämän tietä minun paimennuksessani. Minä ohjaan sinun tiesi ja vien sinut juomaan virvoituksen vettä ikuisista lähteistäni. Sinä saat täyttyä ilolla. Uusi toivo valaisee kasvosi. Sinä saat tuntea läheisyyteni ja voimani. Katso, minä puhun sinulle sanani kautta. Puhun sinulle myös unissa. Opettele ymmärtämään niitä. Teroita korvasi, niin saat kuulla rakkauden sanoja. Minä lähetän sinun luoksesi palvelijani ja hän tuo sinulle minun erityisen lahjani – ota se vastaan. Sinulle se on tarkoitettu, koska olet arvokas minun silmissäni. Tiedä, että olet ihana ja kaiken rakkauteni arvoinen.

Minä kasvatan sinua kuin omaa tytärtäni, koska olet minun silmissäni ainutlaatuinen. Minä hoivaan sinua ja kuljen rinnallasi. Kun sinä rukoilet, minä vastaan. Kun huudat apua, minä riennän tykösi. Kun sinulla on jano, minä avaan sinulle lähteeni ja sinä saat juoda. Kun sinä väsyt, minä nostan ja kannan. Kun ihmiset nousevat sinua vastaan, minä suojaan sinua kuin kilpi.

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes.43:2.