Herran palvelijan perintöosa

Mutta Jumala sanoi Bileamille: ”Älä lähde heidän mukaansa äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se kansa on siunattu.” 4.Moos.22:12.

Inventoitko sinä elämäsi vaiheita ja lasket saamiasi kirouksia? Huonot lähtökohdat, kouluvaikeudet, työelämän pettymykset, uskoton puoliso, kapinalliset lapset, kylmä seurakunta ynnä muuta kuuluu kirousten luetteloon. Minä voisin lisätä omaan listaani muutamia hankalia ihmisiä. Työpaikkani toimitusjohtaja inhosi minua ja uhkaili potkuilla.

Jumala on ollut puolellani. Hän on auttanut, etten ole saanut koskaan potkuja. Koulustakin selvisin, vaikka opettajat kiusasivat. Äitini oli minulle ehkä vaikeuksistani suurin, mutta kaikki hänen parjauksensa ja kavalat juonittelunsa ovat aika lailla osoittautuneet tehottomiksi. Entinen seurakuntani elää omassa kuplassaan, oman erinomaisuutensa lumoissa.

Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Room.8:31.

Uskoisin, että sinunkin kannattaa panna merkille, miten Jumalan siunaus sittenkin on seurannut sinua elämässä ja ihmisten kiroukset ovat rauenneet tyhjiin. Ihan ilman kolhuja eivät ketkään selviä, mutta jos selviää pelkillä kolhuilla, Jumalan siunaus hyvittää lopulta kaiken. Hänen armonsa runsaus, hänen apunsa luotettavuus ja hänen huolenpitonsa sinnikäs läsnäolo ovat sävyttäneet elämäsi taivalta, eikö vain? Erilaiset kitkerän makuiset kiroukset ovat satuttaneet joskus pahastikin, mutta Jeesuksen seuraaminen ristiä kantaen on lopulta näyttäytynyt suurena armon lahjana. Nyt sieluni syvyydestä odotan hartaasti pelastusta ja taivaaseen pääsyä. Siellä saan kokea:

Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. Ilm.12:10.

Täällä maanpäällisellä matkalla voi toisinaan pelko vallata mielen, kun vihollinen uhkailee. Kiroukset, joita hän syytää suustaan, saavat uskon horjumaan. Mutta voimme aina kääntyä Herran puoleen ja uskoutua Hyvälle Paimenelle. Voimme tietää, että se tulirengas, joka suojasi kerran pahan voimilta, on ympärillämme edelleen. Voimme muistuttaa mieleemme, millainen on Herran palvelijoiden perintöosa:

Jos joku hyökkää kimppuusi, minä en häntä auta. Joka hyökkää kimppuusi, se sortuu jalkojesi juureen… niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra. Jes.54:15,17.

Lapsi kohdussasi

Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön, ja he molemmat olivat jo iäkkäitä. Luuk.1:7.

Leeviläistä pappissukua olevat Elisabet ja Sakarias kärsivät lapsettomuudesta. Luukas kertoo aika perusteellisesti pariskunnan haaveesta saada lapsi. He joutuivat totiseen rukoustaisteluun unelmansa toteuttamiseksi ja viimein Jumala vastasi ja Elisabet tuli raskaaksi. Raskaudessa näyttää olleen vaihe, jolloin Elisabet pelkäsi keskenmenoa, sillä lapsi ei tuntunut liikkuvan hänen kohdussaan lainkaan.

Onko sinulla ollut elämässäsi vaiheita, jolloin olet joutunut toteamaan, että näkysi ei edisty? Mitään ei tapahdu, asiat junnaavat paikallaan. Jumala puhui niin selvästi, mutta nyt on kaikki taas entisellään. Jumalan työ näyttää keskeytyneen. Olenkohan tehnyt jonkin virheen? Peruuntuiko Jumalan antama näky? Onko kohdussani kasvanut lapsi peräti kuollut? – Muistamme, kuinka Jumala lähetti Marian Elisabetin luo:

Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Luuk.1:41.

Mikä helpotus! Lapsi on elossa ja potkii! Toivoisin tuovani samanlaiset terveiset sinulle kuin Maria toi Elisabetille: lapsi sinun kohdussasi on elossa. Sinun näkyäsi ei ole peruutettu, vaan sinä saat synnyttää jotakin, mikä on Jumalasta. Sinun elämäntyösi odottaa syntymistään, sinun näkysi odottaa toteutumistaan, sinun yhteistyösi Jumalan Hengen kanssa on edessäpäin ja täyttää sinun tulevat päiväsi. Sinä saat edetä iloiten ja innostuksen vallassa. Saat riemuita uskon hengessä kuin Elisabet:

Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä! Luuk.1:44-45.

Elisabetin näky ja Marian näky olivat sukua toisilleen ja ne soivat samaa säveltä ja vahvistivat toisiaan. Epäilijöitä on aina paljon ja heidän vastapainokseen on hyvä löytää niitä ihmisiä, jotka vahvistavat saamaamme näkyä. He ovat harvinaisia, mutta minkä siunauksen he tuovatkaan tullessaan! Heidän ansiostaan lapsi sydämeni kohdussa voi hyvin ja potkii riemusta. He vauhdittavat näkyni toteutumista, Jumalan salatun suunnitelman esiin murtautumista.

Sakarias sai kokea syvää onnea, kun hänelle syntyi poika, mutta kaiken aikaa hän iloitsi, että myös Maria saisi lapsen. Serkusten elämä nivoutuisi vahvasti yhteen ja heidän yllään olisi Jumalan käsi kohdusta alkaen.

Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen. Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle. Luuk.1:76-79.