Aarteesi taivaissa

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Matt.6:19-20.

Jeesus opetti almujen antamisesta – siis hyväntekeväisyydestä – ja neuvoi, ettei kannattanut tehdä asiasta numeroa. Jos halusi ihmisten huomiota, sai palkkansa ihmisten huomiona, jolloin Jumalan huomio jäisi vähemmälle (Matt.6:4). Olisi parempi, jos palkkamme olisi odottamassa taivaan pankissa. Siellä se säilyisi ja siellä se kasvaisi parhainta korkoa. Sama periaate päti myös rukoilemisessa. Jos halusi viettää aikaa esirukouksessa, ei sitäkään ollut hyödyllistä toitottaa muille (Matt.6:6). kannatti jäädä odottamaan, että Jumala palkitsee. Laittomasti kopioitu.

Vanha luonto meissä ei jaksaisi odottaa. Vanha luonto on meissä kärsimätön kuin pieni lapsi. Mutta Jumala on luonut järjestyksen, jonka kumoamiseen emme pysty. Joudumme odottamaan ja odottamiseen tarvitsemme uskoa. Laittomasti kopioitu.

Minulla on kuitenkin sinulle lohdullinen viesti: Jumala on ottanut vastaan sinun talletuksesi. Hän on varastoinut sinulle satoa taivaan pankkiin. Jumala näkee sinun kipeän kasvusi tähän kärsivällisyyteen, jota olet osoittanut, ja vahvistaa sinua uskossa ylösnousemuksen päivään. Sinä saat sydämessäsi luottaa, että sinun uskosi kantaa perille asti. Sinä saat nähdä, mitä sinun aarrekammiossasi on. Sinä saat ihastua ja uudestaan hämmästyä, miten hyvä Jumala on ja miten uskollisesti hän on kantanut sinua elämäsi vaikeuksissa. Saat nähdä, että sinun uhrauksesi kannatti. Laittomasti kopioitu.

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän. 1.Tim.6:17-19.

Kompastuskivi

Minä, Herra, panin sinut tutkimaan kansaani niin kuin jaloa metallia tutkitaan. Sinun piti koetella sitä, ottaa selville, miten minun kansani elää. Jer.6:27.

Joillakin uskovilla on vaikea kutsumus: minä olen lähettänyt heidät koettelemaan toisia. Se ei tarkoita, että minun palvelijani olisivat ilkeitä tai pahantahtoisia. Usein he ovat itse tietämättömiä omasta kutsumuksestaan.

Saatat kuitenkin olla juuri sellainen henkilö, jota kaikki karttavat. He eivät osaa sanoa, mistä se karttaminen johtuu, mutta heille tulee epämukava olo sinun läheisyydessäsi. Se johtuu siitä, että sinulla on Jumalan antama värikäs puku ylläsi. Eivät he sitä näe, mutta vaistoavat sinun olevan jotenkin erilainen, eri maata, paremmista piireistä. Et sinä ole parempi, sinä olet tavallinen ihminen, mutta sinulla on erityinen Jumalalta saatu voitelu.

Sinun elämäsi suunnitelma on epätavallinen. Sinun tulee kohdata niitä henkilöitä, jotka Jumala lähettää elämääsi. Joskus he ovat huomattaviakin ihmisiä, seurakunnan pastoreita, maailman viisaita, yläluokkaa. Älä siis häkelly, kun joudut heidän kanssaan silmätysten. Voi olla, että he huomaavat sinut vasta, kun sinä olet tehnyt jotakin massasta erottuvaa, osoittanut korkeata moraalia, joutunut jonkun pahan ihmisen kanssa hankauksiin. Voi olla, että joskus Jumala antaa suuhusi sanoja, jotka ärsyttävät ihmisiä. Sinulle tulee lukuisia tilaisuuksia kieltäytyä tekemästä vääryyksiä. Monen monituista kertaa sinä onnistut välttämään keskinkertaisuutta ja yleisen mielipiteen aivopesua. He vihaavat sinua, koska et ole standardi-ihminen, valtavirran mukana ajelehtiva ajopuu. Sinä et myöskään ole ostettavissa eikä kukaan voi sinua vaientaa, ylipuhua, sivuuttaa tai huijatakaan. Sen sijaan he tekevät kaikkensa nöyryyttääkseen sinua.

Niinpä ajan mittaan joudut huomaamaan, että sinua ei kuunnella, vaikka puhuisit Jumalan sanoja, sinun neuvojasi ei kaivata, vaikka ne tulisivat sävyisästi ja terveen uskon pohjalta, sinut on sysätty sivuraiteelle ja jätetty vaille arvostusta.

Tämä sinun pitää kestää arvokkaasti, sillä koko ajan olet kulkenut Jumalan suunnitelmassa. Sinä olet edelleen minun palvelijani, minun lähettämäni koettelija, ja sinun kauttasi minä olen saanut selville monista ihmisistä olennaisia piirteitä. Sinun todistuksesi on kerran minun kasvojeni edessä arvokas. Sinä olet Mestarisi tavalla kompastuskivi ja loukkauksen kallio.

Sinä olet kaiken keskellä haavoilla ja nöyryytetty, mutta: Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä ”Hylätty vaimo”, sinut, josta kukaan ei välitä. Jer.30:17.