Hän auttaa heikkoja

aasiKaikkivaltias, joka siunaa sinua, antaa siunauksia ylhäältä taivaasta ja siunauksia syvyyksistä maan alta, siunauksia kohduille ja rinnoille. 1.Moos.49:25.

Katso, sinua ympäröi epäuskoisten piiri, jotka murentavat sinun uskoasi. He pyrkivät kaikin tavoin tekemään tyhjäksi sinun sydämesi odotuksen ja toivon. He haluavat lannistaa sinut ja todistella, että olet haihattelija ja tulet pettymään. Heillä on tätä varten teräviksi hiottuja opinkappaleita, jotka todistavat asian Raamatun näkökulmasta. Heidän teologiansa kuulostaa niin pätevältä, mutta älä usko sitä. Älä kuuntele minkään tahon esittämää epäuskon teologiaa.

Usko minua. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä olen sinut luonut, minä olen sinut kasvattanut, sinä olet minun. Sinä olet minun kätteni tekoa, et ole minkään kirkkokunnan tuote. Minä olen varannut sinulle siunauksia ja vien sinua eteenpäin, puen sinut uuteen voimaan ja avaan sinulle uusia ovia.

Sinä sanot, että sinä olet vähäinen tekijä eikä sinulla ole asemaa seurakunnassa. Sinä pahoittelet sitä, että et ole käynyt mitään raamattukoulua. Sinä valitat, että olet köyhä eikä sinulla ole varoja. Sinä arvioit omat lähtökohtasi huonoiksi, perin huonoiksi. Sinun maineesikin on sinun mielestäsi este menestymiselle hengellisessä työssä.

Mutta luuletko, että minun täytyy kysyä lupa joltain kirkon johtajalta, että voisin sinua siunata? Ei tarvitse. Luuletko, että sinun pitää ensin käydä jokin yliopistokoulutus tai raamattukurssi, että minä voisin sinua siunata? Ei tarvitse, minä voin varustaa, voidella ja lähettää ilman ihmisten suosituksia. Katso, minä teen ennalta arvaamattomia tekoja, ihmeitä ja yliluonnollisia tekoja. Minä osoitan kirkkauteni ja kunniani palvelijoitteni kautta, jotka ovat vähäpätöisiä, köyhiä, tuntemattomia ja vailla näkyvää asemaa ihmisten keskellä. Minä käytän sitä, joka ei ole mitään.

Muista siis: minä en kysy lupaa ihmisiltä etkä sinä tarvitse suosituksia keneltäkään. Kun lähetän palvelijani, minun voimani vahvistaa häntä ja käteni on hänen tukenaan (Ps.89:22). Minä annan Pyhän Henkeni sinua johdattamaan, vahvistamaan, pukemaan voimaan ja auttamaan, että voit olla minun sanani saattaja, minun kirkkauteni kanava, minun profeetallinen palvelijani – ja minä käytän sinua voimallisesti tulevina päivinä.

Herra rakastaa kansaansa, hän auttaa heikkoja ja nostaa heidät kunniaan. Ps.149:4.

Hänen haavojensa kautta

pinkitkukatHän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Jes.53:5.

Särjetty ja nöyrä henki on Jumalan mieleen (Jes.57:15). Näyttää siltä, että niin paljon kuin tarvitsemme Kristuksen haavoja voidaksemme parantua, yhtä paljon tarvitsemme omia haavojamme, jotta välillemme syntyisi vetovoimaa. Kun koemme kipua, kun olemme haavoilla, kun elämä murjoo, kun unelmamme särkyvät, kun epätoivo iskee ja elämänhalu katoaa – silloin tarvitsemme häntä, joka oli ”kipujen mies”, häntä joka yksin voi auttaa. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Hepr.2:18.

Jos siis haluamme päästä lähelle Vapahtajaamme, älkäämme aina väistäkö elämän tuomaa tuskaa. Vaistomaisesti vältämme kärsimystä, mutta aina ei pakeneminen auta. Mukavuudenhalu kenties johdattelee meitä, mutta niin ylellistä ei kenenkään elämä ole, ettei mikään häiriötekijä koskaan yllätä. Kuolema ja sairaus – niillä on paikkansa. Pettymys rakkaudessa, avioliiton särkyminen, köyhyys ja puute – monella tapaa ihmisten lapsia koetellaan. Mutta on lohdullista tietää: Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. 5.Moos.33:27. Kun sinun sydämessäsi on uskon luottamus Jumalaan, et anna periksi pelolle – uskallat elää. Tiedät, että hän on sinun kanssasi, tapahtui mitä tapahtui.

Kun hedelmäpuuta jalostetaan, jalosta puusta otetaan oksia ja oksat kiinnitetään hedelmäpuun runkoon. Sekä runkoon että oksaan tehdään tasainen viilto ja sitten ne puristetaan yhteen. Näin kummankin haavat kohtaavat, haava haavan päälle. Haavojensa kautta niistä tulee yksi puu. Haavan kautta oksa alkaa saada ravinteita rungosta.

Tiedä siis, että sinun tuskasi voi olla siunauksen lähde. Sinun kipusi voi kääntyä voitoksi. Sinun särkymisesi voi tuottaa sinusta esiin sellaista, joka auttaa muita. Vie haavasi Kristukselle, hän muuttaa ne siunauksen kanaviksi. Hän voi antaa sinulle voitelun, joka ei toimi ilman noita arpiasi. Hän käyttää sinun myötätuntoasi, jonka olet oppinut omien kärsimyksiesi kautta. Hän valjastaa sinun säälisi, hän ottaa sinun sisäisen tuskasi käyttöönsä ja lähettää sinut veljien ja sisarien luo, jotka ovat ahdingossa.

Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi – sinun, joka kuitenkin olet rikas. Ilm.2:9.