Kun rukous on käsien tärinää

kiitosmieliMinä paadutan faraon sydämen, niin että hän lähtee ajamaan israelilaisia takaa. Mutta minä osoitan voimani ja kunniani sillä, mitä faraolle ja koko hänen sotaväelleen tapahtuu. 2.Moos.14:4.

Usein tilanne kärjistyy, kun hyvän ja pahan voimat ottavat yhteen. Tilanteen kärjistyminen on Jumalan tahto, hän vie asiat lopulliseen umpikujaan ja provosoi yhteenottoa voidakseen näyttää kirkkautensa ja kunniansa. Samalla kun Jumala valmistelee tilanteen räjähtämistä käsiin, hän kasvattaa meidän uskoamme. Emme saa vastausta ennen kuin uskoamme on venytetty äärimmilleen, sen kestävyyttä koeteltu siihen pisteeseen asti, että kaikki toivo on jo mennyttä.

Huomaamme tällaisen lainalaisuuden monissa Raamatun kertomuksissa. Israelilaisten lähtö Egyptistä oli yksi tyyppiesimerkki, mutta sama toistui esimerkiksi Gideonin kohdalla, kun hänen piti karsia sotajoukkoaan minimaalisen pieneksi, jotta mitkään luonnolliset voitonmahdollisuudet eivät voisi ratkaista peliä Gideonin eduksi. Kansan piti saada nähdä, että voitto tuli, koska Jumala oli Gideonin puolella. Tai kun kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt kuvapatsaansa ja eräät juutalaiset nuorukaiset uskalsivat uhmata kuninkaan määräystä, pätsiä kuumennettiin seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin tavallisesti. Nebukadnessarin tuli tietää, kuten kaikkien muidenkin, että Jumala oli nuorukaisten puolella.

Näin voi olla tänä päivänä sinunkin kohdallasi. Pätsiä on kuumennettu, tilanne on ryöstäytynyt käsistä, murskatappio häämöttää, lopullinen yhteenotto on väistämätön. Yöunet menee, levottomuus valtaa mielen, pelko hiipii puseroon. Mahdollisuutesi päästä niskan päälle ja selvitä taistelusta voitolle ovat minimaaliset. Tarvitaan ihmettä. Rukoukset ovat käsien tärinää, sanat juuttuvat kurkkuun.

Voit luovuttaa tilanteen Jumalan käsiin, jättää itsesi ja asiasi Herran haltuun. Voit jättää huolehtimisen ja murehtimisen ja vierittää taakkasi hänelle, joka oikein tuomitsee. Voit rohkaista itseäsi Jumalan sanalla, joka lupaa: Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen. Jer.31:25. Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta. Ps.113:7. Taivaat julistavat Jumalan vanhurskautta. Hän on oikeuden Jumala. Ps.50:6. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Luuk.18:7.

Kaikki saavat nähdä, että Jumala on sinun puolellasi. Tulee vielä laajalti tunnetuksi, että hän puolustaa sinua vimmatusti eikä jätä pulaan. Sinun vastustajasi joutuvat perääntymään.

Kristuksen kirkkaus häikäisee vihollisen

sokaisevaTämä on sinulle, joka olet maahan lyöty. Ehkä sinun läheisesi on sinulle ilkeä ja kova. Ehkä sinut on kokonaan hylätty. Ehkä sinua kiusataan ja sinä et jaksaisi millään kestää sitä. Sinua vaivaa vihamielinen ilmapiiri, joka ympäröi sinua. Sinä olet levoton ja peloissasi, kun et voi uskoutua kenellekään. Sinä valvot öitäsi. Pelkäät mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olet rukoillut, mutta taivaskin vaikenee. Ole silti turvallisella mielellä, minulla on sinulle sana Herralta:

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:8-10.

Tämä risti, joka painaa hartioitasi, on Jumalan armoa. Sen kautta sinun sisäinen ihmisesi saa kasvaa ja sinä pääset lähelle Jumalaa, lähelle hänen Poikaansa, niin lähelle, että sinusta tulee hänen kaltaisensa. Sinun kauttasi Kristuksen kirkkaus valaisee sinun ympäristöäsi. Ihmiset voivat olla sokeita sille valolle, mutta Pimeyden henkivallat pakenevat sitä. Ne sokaistuvat siitä valosta. Ne piiloutuvat tämän valon edessä, sillä ne kammoavat kaikkea valoa.

Mene siis luottavaisin mielin huomiseen. Näytä heille uskosi. Näytä, että sinä olet uskossasi horjumaton ja koko sydämestäsi Jeesuksen seuraaja. Mikään ei voi sinua kaataa, kun sinun Herrasi ja Mestarisi kulkee rinnallasi. Sinä olet turvassa ja Hyvän Paimenen sauva suojelee sinua. Hänen valonsa valaisee sinun tiesi.

Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi. Jes.54:11-12.