Jumalan hyvä työ sinussa

savenvalajaMinä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil.1:6.

Sinä saat olla varma, että Jeesus Kristus on kutsunut sinut valtakuntaansa. Hän on kirjoittanut sinun nimesi Elämän kirjaan. Nyt hän tekee työtä, että sinä kasvat, sinä pääset eteenpäin, sinun luonteesi muokkautuu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo ja sinä valmistut elämäntehtävääsi. Hän on varannut sinulle oman kutsumuksen ja siihen kuuluvat lahjat. Hän varustaa, hän voitelee ja hän lähettää, kun aika on.

Sinä voit ihmetellä, kuinka erilaiset elämän vaikeudet kohtaavat sinua, mutta ne ovat tarpeen, että sinusta tulisi sitkeä ja sisukas Jumalan ihminen. Sinä opit uimaan vastavirtaan ja sinä opit, että risti kuuluu opetuslapsen elämään.

Älä siis säiky äläkä luovuta. Jumalan henki on sinun kanssasi ja Jumalan enkelit saattavat sinua. Sinä voit kokea, että yö ympäröi, mutta Hyvä Paimen on sinun vierelläsi. Sinä et ole yksin etkä eksyksissä. Sinä saatat kokea kylmyyttä ihmisten keskellä, mutta niin sai kokea Herrakin. Ole rohkealla mielellä, Jeesus on voittanut ja hän opastaa sinuakin eteenpäin voittoa kohti.

Kun sinä viivyt rukouksessa, Jumala puhuu sinulle. Kun sinä luet sanaa, Jumala ohjaa sinua. Kun sinä annat itsesi alttarille, Jumala ottaa sinut vastaan. Kun sinä vaellat hänen yhteydessään, sinä saat viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan. Kun sinä neuvottelet aina Herran kanssa, sinun kasvosi säteilevät iloa. Kun sinä palvelet Herraa, hänen tuntemisensa tuoksu leviää sinun kauttasi ympäristöön.

Kun sinä koet janoa, Herra ohjaa sinut virvoittavien vetten äärelle. Kun sinä koet vanhurskauden nälkää, Herra murtaa sinulle leipää ja ruokkii sinut. Kun sinä epäröit, minne mennä, Herran sauva ohjaa sinua oikeaan suuntaan. Sinä et unohdu, et jää piiloon. Sinä olet alati Herran valvovan katseen alla. Hän työstää sinua. Hän haluaa sinusta astian arvokkaaseen käyttöön.

Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut. Jes.62:11.

Lepo ja turvallisuus ikuisesti

Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. Sinne eivät ulotu ihmisten juonet, eivät syyttävät puheet. Ps.31:21.

Kerran kaikkien syyttäjien puheet vaiennetaan ja heidät itsensä kohtaa tilinteon päivä. Täällä ajallisen elämän keskellä he ratkaisevat syntiongelmansa sillä, että tunnustavat toisten syntejä, eivät omiaan. Heistä on tullut veljiensä syyttäjiä. He ovat loputtoman kriittisiä, julmia ja armottomia arvostelijoita, jotka löytävät vikaa kaikesta. Myös Jeesuksen elämästä he löysivät vikaa. Heidän mielestään Jeesus oli niin kamala ihminen, että hänet piti tappaa. Saman kuolemantuomion he antoivat Paavalille ja muille apostoleille. Olet siis hyvässä seurassa.

Kerran, kun sinä lasket matkasauvasi Vapahtajasi jalkain juureen, sinä saat päästä lopullisesti eroon heidän pilkkahuudoistaan. Heidän solvauksensa hiljenevät, heidän syyttelynsä vaikenee.

Mutta rauhan aika tulee. Ne, joiden tie on suora, saavat levon. Jes.57:2.

Sinä saat ihastella osaasi, virittää riemulaulun, hyppiä ilosta. Silloin sinä sanot: Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu. Ps.16:6. ”Ihana on vanhurskaan osa!” Jes.24:16.

Anna siis tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen. Kun sinua vainotaan, sinä voit kätkeä itsesi Vapahtajasi verihaavoihin. Kun sinua ympäröi vihamiesten piiri, sinä olet turvassa hänen armosiipiensä suojassa. Kun he hyökkäävät kimppuusi, heidän aseensa kilpistyvät tulimuuriin, joka sinua ympäröi. Herra suojelee sinua joka puolelta ja hän puolustaa sinua julkisesti.

Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. Ps.37:6.  Herra ei jätä omaansa jumalattoman armoille vaan osoittaa hänet syyttömäksi oikeuden edessä. Ps.37:33.

Palvele Herraa ehyellä sydämellä, uskollisesti ja tinkimättä, kuten tähänkin asti. Sinun palkkasi on kerran tuntuva, sinun kruunusi kirkas. Jätä pahat ihmiset omaan arvoonsa, heidän valheensa taaksesi, ja jätä oikeuden toimittaminen hänen käsiinsä, joka on sanonut ”Minun on kosto” (Hepr.10:30).

Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa. Dan.12:13.