Kristuksen lähettilääksi valitulle

Jumala näkee sinut ja tuntee sinun elämäsi olosuhteet. Hän tietää sinun sydämesi rakkauden, jota osoitat Jeesusta kohtaan. Hän on seurannut sinun työtäsi seurakunnassa ja todennut sinun omistautumisesi Jumalan valtakunnan asialle. Hän on antanut sinulle Pyhän Henkensä ja varannut sinulle sananjulistajan kutsumuksen.

Painakaa siis mieleenne, että niin kuin isä kasvattaa lastaan, niin Herra, teidän Jumalanne, kasvattaa teitä. 5.Moos.8:5.

Kristus Jeesus haluaa viedä sinut kouluunsa – siinä olet jo ollut jonkin aikaa – ja hän haluaa viedä työtään sinussa eteenpäin. Hän haluaa puhdistaa sinua ja karsia elämästäsi pois asioita, jotka vievät liikaa huomiotasi. Jotkut asiat ovat rikkaruohoja, jotka tulee kitkeä pois. Jotkut harrastukset voivat viedä voiman maasta eikä elämän puu saa kasvaa ja tuottaa hedelmää. Sinun tulee tehdä elämässäsi muutoksia, mutta sinä saat olla levollisella mielellä – Herra vaikuttaa niitä muutoksia.

Sinun tulee oppia vetäytymään pois ihmisten keskeltä, väkijoukon hälinästä yksinäisyyteen. Sinun tulee oppia kokemaan hiljentymisen merkitys. Kun sinä jätät ihmiset, kun sinä jätät television, kun sinä panet sivuun rakkaat harrastuksesi ja tulet Herran kasvojen eteen – silloin Jumalan henki pääsee vaikuttamaan ja sinun ymmärryksesi kasvaa. Kun sinä arvostat Jumalan sanaa yli kaiken ihmisviisauden, Herra lahjoittaa sinulle viisauden ja näkemisen hengen. Herra antaa sinulle murrettua leipää ja sinä saat viedä sitä nälkäisille syötäväksi. Sinä saat jakaa maistuvaa ruokaa niille, joilla on vanhurskauden nälkä. Sinä saat juottaa janoisia elävien vetten lähteistä, kun sinä viet heille samaa raikasta vettä, jota olet itse juonut.

Sinun tulee hallita ajankäyttöäsi ja varata siitä Jumalalle tuntuva siivu. Sinun tulee tiedostaa vastuusi. Sinut on kutsuttu Kristuksen lähettilääksi, työntekijäksi hänen viinitarhaansa – sinä et ole kuka tahansa tavallinen kansalainen. Sinun tulee olla valmis näkemään vaivaa, jopa kärsimään työsi tähden. Sinä et saa elää itsekeskeistä elämää ja kuluttaa aikaasi huvituksiin. Kun sinä omistaudut Herralle, hän pitää huolen, että sinä saat myös levätä ja nauttia elämästä. Jumala johdattaa sinua kaikessa, myös yksityiselämässäsi. Muista tämä:

Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa. Room.8:30.

Ole siis rohkea ja katso eteenpäin. Tiedä tämä: Jumalan käsi johdattaa sinua, hän joka on uskollinen.

Uuteen kaupunkiin

futurocityNäin unta. Oli iso kaupunki. Aivan uuden uutukainen kaupunki oli rakennettu tuhoutuneen tilalle. Oliko entinen kaupunki tuhoutunut maanjäristyksessä vai millä tavalla – se ei selvinnyt. Asukkaat olivat kuitenkin tallessa. Heidät oli majoitettu telttakyliin uuden asutuskeskuksen ulkopuolelle. He odottivat kärsimättöminä pääsyä uusiin asuntoihin.

Minä olin jotenkin onnistunut saamaan luottamustoinen. Piti valita yhteen kerrostaloon noin kolmekymmentä perhettä. Piti kierrellä telttakylissä esittelemässä kerrostaloani ja kutsumassa sinne sopivia ihmisiä asumaan. Asuisin itsekin kyseisessä talossa ja halusin valita sinne ystäviäni ja kaikenlaista kunnon väkeä. Mukanani kulki valtion virkamies, joka neuvoi, keitä voitiin ottaa ja keitä ei.

Löysin heti muutamia mukavia ihmisiä, jotka merkittiin listalle. Sitten tapasin ihmisiä, joita voisi harkita, mutta joiden suhteen tarvitsin neuvoja. Virkamies joko nyökkäsi tai pyöritti päätään. Tapasin nuoruuteni heiloja. Joidenkin kohdalla olisin toivonut yhteistä tulevaisuutta, mutta se ei ollut onnistunut. Nyt heillä oli perheet ihan muun miehen kanssa. Mutta ”vanha suola janottaa” sanotaan ja ehdotin virkamiehelle joitakin tällaisia nuoruuteni ihastuksia. Virkamies oli joskus tyly, joskus myöntyväinen. Iloitsin, kun sain asuttaa joitakin heistä. Joku entinen heilani kyseli hädissään, saisiko hänen perheensä tulla mukaan. Tottakai. Tapasin myös työpaikkani pomoja ja työkavereita. Vaikeita ihmisiä, toivottomia tapauksia. Vain harva pääsi listalleni. Jokunen sentään. Tapasin myös ystäviäni. Noita mukavia ihmisiä, jotka olivat suhtautuneet minuun myönteisesti ja rohkaisseet minua ja tukeneet taloudellisesti. Heitä oli kiva kutsua asumaan samaan kerrostaloon. Joitakin tärkeitä ihmisiä tuntui kuitenkin puuttuvan ja kysyin siitä virkamieheltä. Hän vastasi: – Heillä on meneillään sama työ kuin sinulla. – Siis oma kerrostalo? kysyin. – Jep. Paitsi joillakin on rivitalo, toisilla kartanon tapainen. Jokaisella on oma rakennuksensa..

Kolmisenkymmentä asuntoa täyttyi lopulta nopeasti. Kaupungissa oli paljon uusia kerrostaloja ja jopa pilvenpiirtäjiä. Kysyin virkamieheltä, saisinko asuttaa muitakin taloja. Ei, jokaiselle oli vain yksi talo. Entä ne, jotka saavat asuttaa pilvenpiirtäjiä? Miksi heille on annettu enemmän valtuuksia ja suurempi vastuu? Vastaus oli, että ymmärtäisin asian myöhemmin. Kysyin myös niistä, jotka jäivät valitsematta. Tuntui, että monet jäivät telttakyliin kurjiin oloihinsa. Olin heistä huolissani ja kärtin virkamieheltä vastausta, mutta en ehtinyt sitä saada, kun heräsin.