Kristus peräsimessä

valkoinenveneSattuipa kerran hurjassa nuoruudessani ikimuistoinen tilanne. Asuimme noin kilometrin päässä järven rannasta ja meillä oli puinen soutuvene, jossa oli myös perämoottori. Siihen aikaan, kun minä elin omaa murrosikääni, ei veneilijöillä tarvinnut olla pelastusliivejä. Niinpä pörräsimme järvellä pitkin ja poikin ilman liivejä – ilman uimataitoakin. Päätä ei palellut, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.

Äitini halusi mennä telttakokoukseen järven toiselle puolen ja ottaa naapurinkin mukaan. Hän sai yleensä autokyydin, mutta nyt hän oli saanut idean: minä veisin hänet veneellä järven yli ja hän palaisi sitten jonkun kyydillä. Mikäs siinä, tuumasta toimeen.

Se oli joka suhteessa raamatullista. Kun pääsimme järvelle saatoimme todeta, että siellä puhalsi aikamoinen puhuri. Laineet nousivat vaahtopäiksi. Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. Joh.6:18. Että sattuikin. Äitini ja naapuri olivat kohta paniikissa. Minä en osannut pelätä, vaan ohjasin veneen rohkeasti tuulta päin. Siinä iässä ei vielä osaa pelätä. Kun katselen nykynuorisoa, huomaan saman ilmiön – järki kasvaa myöhemmin. Jälkeenpäin olen kauhistellut tilannetta. Mutta tiedäthän, miten aallokossa pitää venettä ohjata? Suoraan tuulta päin. Keula siinä vähän hyppii ja vesi roiskuu, kun hypätään aallonharjalta toiselle, mutta sivuttain olisi vaarallisempaa ja vene voisi herkemmin kaatua. Vauhdin hiljentäminen ei ole hyvä idea, vaan kohtalainen vauhti pitää yllä liike-energiaa haastaen aallokon voiman ja pitäen veneen vakaana.

Pääsimme onnellisesti vastarannalle ja helpottuneet matkustajani pääsivät turvallisesti laiturille. He olivat jokseenkin järkyttyneitä ja samalla kertaa varmoja, että minä olin tahallani saattanut heidät vaaraan. Uusia veneretkiä ei sen koommin tehty.

Mutta tiedätkö, tämä antaa aiheen profetoida sinulle: Se myrsky, jonka keskellä sinä nyt olet, on Jumalan sallima. Sinusta voi tuntua, että olet joutunut sokean kohtalon armoille ja sinua kuritetaan, vaikka olet elänyt oikein ja hakeutunut hengellisiin tilaisuuksiin. Sinusta voi tuntua, että elämäsi purtta ohjaa joku hurjapää kiusanhenki. Haluaisit hiljentää vauhtia. Mutta sinun tulee tietää, että sinua viedään turvallisinta reittiä kohti määränpäätä. Ympärillä tosin myrskyää, mutta ei sinun tarvitse pelätä. Jeesus Kristus itse ohjaa sinun elämäsi venettä. Sinun uskosi kasvaa, kun sinä tämän koettelemuksen keskellä rukoilet ja saat kokea syvää rauhaa ja uskon luottamusta Kristukseen. Hän haluaa näyttää sinulle, että hän on voimallinen varjelemaan, hän on voimallinen viemään sinut perille. Hän ei ole hylännyt sinua – päinvastoin. Hän haluaa, että sinun luottamuksesi häneen uudistuu ja uskosi kasvaa. Sinä saat kuulla Herrasi vakuutuksen:

”Älä pelkää, vaan usko.” Mark.5:36.

Sinun kilpesi on Jumala

Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen. Ps.145:14.

Herra on sinunkin turvasi. Mitä enemmän sinua painetaan, sitä vahvemmin Jumalan käsi tukee sinua. Mitä enemmän he pilkkaavat sinun uskoasi, sitä enemmän Jumala sinua siunaa. Mitä tylymmin he torjuvat sinut, sitä lujemmin Herra painaa sinut syliinsä.

Joka puolelta he sinkoavat ilkeitä sanoja ja hyökkäävät syyttä minua vastaan. Ps.109:3.

Heidän suunsa on täynnä ilkeitä juoruja ja pahoja puheita. He uskovat valheita ja virittävät ansoja tiellesi. He ovat kateellisia ja haluavat sinulle pahaa. Mutta Herra on sinun vierelläsi, suojelee sinua ja puolustaa sinua. Sinun ei tarvitse pelätä.

Hän seisoo sorretun vierellä ja pelastaa hänet niiden käsistä, jotka tahtovat hänet tuomita. Ps.109:31.

Sinä saat pitää suuntasi vakaana ja rauhassa keskittyä kutsusi toteuttamiseen. Sinä saat myös ystäviä ja esirukoilijoita. Jumalan enkelit seuraavat sinua kaikkialle. Kun sinun vihamiehesi lähettävät palavia nuolia sinua kohti, Jumala suojelee sinua kilvellään.

Pyhä Henki puhuu sinulle ja antaa eläviä sanoja, jotka virvoittavat sinun sieluasi. Hän puhuu sinulle lohduttavasti eikä mikään masentuneisuuden henki pääse sinua lannistamaan. Hän vaalii sitä tulta, joka sinun lampussasi palaa. Sinä saat rikkautta Jumalan varastoista – taivaallista rikkautta – ja hän pitää huolta sinun toimeentulostasi. Hän siunaa sinun kotiasi ja perhettäsi.

Katso, sinun tulevaisuutesi on hyvä, sinun elämäsi siunattu. Sinun kauttasi saavat siunauksia toisetkin. Sinun palvelutyösi hedelmä on runsas, sillä Jeesus Kristus on luvannut:

Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Joh.15:5.