Ensin risti, sitten voitto

ristinpolkuKatso, lapseni, minä seuraan tarkasti sinun elämääsi ja johdatan sinua. Minä tiedän, miten vaikeata sinulla on. Minä en ole hylännyt sinua enkä hylkää, mutta sinun on aika oppia seuraamaan minua myös ristin tiellä.

Katso, minä otin päälleni ihmisten synnit. Minä suostuin siihen, että minua syytettiin, vaikka olin viaton. Sinunkin tulee oppia kulkemaan nöyrästi ristin tietä, missä sinun päällesi lasketaan toisten ihmisten syntejä ja missä sinua syytetään asioista, joita et ole tehnyt, ja missä sinä joudut ottamaan vastaan epäoikeudenmukaista kohtelua. Katso, minä ole Tie.

Sinä olet ollut minun oppilaani ja oppilaalle riittää, että hänelle käy samoin kuin opettajallekin, vai mitä? Älä siis pelkää sitä, mitä tulet kestämään. Minun kärsimyksieni osallisuus on suurinta armoa, mitä voit saada. Sinä saat vielä suuria voittoja ja saat johdattaa ihmisiä minun luokseni ja ikuiseen pelastukseen. Minä käytän sinua, sinun vahvuuttasi ja sinun heikkouttasi.

Katso, sinä olet palvellut minua hyvin enkä minä unohda yhtäkään sinun hyvää tekoasi. Minä annan hedelmän tulla esiin aikanaan. Sinä saat viedä janoiset juomaan ja nälkäiset syömään. Sinä saat viedä haavoitetut hoitoon ja minä olen sinun kanssasi ja muutkin saavat nähdä, mitä minä sinun kauttasi teen.

Ole rohkealla mielellä, lapseni. Ole luja. Vahvistu ja ole vahva. Näin sanoo Herra, sinun Jumalasi, hän joka on Uskollinen.

Hoida virkasi tehtävät

liikemiesMutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät. 2.Tim.4:5.

Sinulla on haasteellinen tehtävä ja tunnet välillä epävarmuutta omasta pätevyydestäsi. Mutta sinä olet hoitanut vastuullista tehtävääsi hyvin. Sinä olet vastannut toimittajille jämäkästi, johdonmukaisesti ja maltilla eikä kukaan ole saanut sinua sanoillaan ansaan. Sinä olet tuonut esiin ihailtavaa itsehillintää ja raudanlujaa asiaosaamista.

Minä siunaan sinua, kun sinä joudut tekemään työtäsi ylimääräisten paineiden keskellä ja annan sinulle henkistä ryhtiä ja määrätietoisuutta selviytyä kaikesta kunnialla. Kukaan ei saa sinua ajetuksi nurkkaan eikä kukaan saa sinusta henkistä yliotetta. Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle suun ja viisauden, jota ketkään vihan lietsojat eivät kykene vastustamaan.

Minä pysyttelen sinua lähellä ja tuen sinua. Kun työ tuottaa sinulle stressiä, kun rattaisiin heitetään kapuloita, kun ihmisten painostus tuntuu pahalta, sinä voit kuitenkin päivän päätteeksi aina kokea, että työ on lopultakin tehty hyvin, kaikki on hoidettu rehellisesti, hyviä asioita on viety eteenpäin, siunattuja suunnitelmia on valmisteilla. Sinä saat kokea syvää tyydytystä hyvin tehdystä työstä ja työn iloa paljon. Tämän minä lupaan.

Minä haluan antaa sinulle lisää vastuuta ja suurempia tehtäviä. Valmistaudu henkisesti siihen, että sinä saat päästä urallasi eteenpäin. Kun tilaisuus tarjoutuu, sinun ei tarvitse yllättyä tai epäröidä, vaan sinä saat olla valmis uusiin tehtäviin.

Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” Jes.41:13.