Runsas mitta

Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan. Luuk.6:38.

Olen opetellut tilaamaan ruoat netistä. Korona pakotti siihen osaltaan, mutta myös huono terveys. Ruokien raahaaminen ylös asuntoomme teki kaupassa käymisestä vaivalloista. On ollut suuri helpotus saada ruoat kotiovelle.

Joskus vielä käymme kauppakeskuksessa tekemässä kevyempiä ostoksia. Meillä on vielä auto ja minulla ajokortti. Mutta autohan on meille täysin lahjaa. Saimme vaihtaa vanhan romumme pari vuotta sitten toiseen vanhaan mutta toimivaan autoon. Vaimon lähisukulaiset hoitivat asian. He ovat myös kahdesti vuodessa hoitaneet renkaiden vaihdot ja kerran vuodessa auton huollon ja katsastukset. Aivan superhienoa palvelua olemme saaneet. Sadan kilometrin päästä he ajavat edestakaisin tehdäkseen tällaisia palveluksia – veloituksetta! Täytyy todella nostaa hattua. Uskovina tietenkin siunaamme heitä. Kiitämme Jumalaa, että hän on antanut meille tällaisen lahjan.

Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet hänen pyhiään ja yhä palvelette heitä. Hepr.6:10.

Viimeksi, kun istuin kauppakeskuksen autohallissa, näin erään vanhuksen kävellä töpöttelevän ostoksille. Ensimmäinen ajatus oli: – Missä ovat omaiset? Eikö nyt kukaan voi jeesata tuota vanhaa miestä, että hän saisi ruokansa kotiin helpommin? Hän toki ajoi vielä autoa, mutta silti. Kukaties liikunta teki hänelle hyvää? Kuitenkin.

Näitä ihmettelyitä on ollut viime vuosina aika usein. Huonokuntoiset vanhukset käyvät itse kaupassa ja apteekissa. Entä yksinhuoltajaäidit, joiden on vaikea lähteä lapsen kanssa kauppaan tai ruokajonoon? Eihän yhteiskunta voi järjestää kaikille apua. On hyvä, jos läheiset voivat auttaa. On hyvä, jos me uskovat voimme osoittaa palvelualttiutta silloin tällöin ja tehdä hyviä tekoja.

Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi. Tit.3:14.

Kiitos siis sinulle, joka olet hoitanut oman tonttisi hyvin. Jumala siunaa sinun vaivannäkösi, kun olet palvellut toisia. Sinun esimerkkisi saa muutkin liikkeelle ja autettavat kiittävät taivaallista Isää, kun saavat apua. Siunaus kuuluu sinulle myös kaikista rukouksistasi, joilla olet muistanut sairaita ja vanhuksia, huono-osaisia ja yksinhuoltajia, köyhiä ja vammaisia ja muita avun tarvitsijoita.

Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. 2.Kor.9:11-13.

Suojele unelmaasi

Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän. 1.Moos.37:5.

Ehkä Joosefin ei olisi kannattanut kertoa unestaan veljilleen, vaan pitää näkynsä lähinnä omana tietonaan. Mutta hän oli varmaankin niin innostunut kaikesta, ettei voinut pitää asioita sisällään. Joosef oli kuin simapullo – kaikki kuohui ulos kuin parahin shampanja. Siihen aikaan ei ollut somea, jossa olisi voinut jakaa asioita tuntemattomien ja puolituttujen kanssa. Somessa välitön kateus toisen onnesta ei lähde niin holtittomasti purkautumaan kuin perhepiirissä.

Niin, jokaisen Jumalan antamiin tehtäviin kutsutun ja näyn saaneen on syytä tietää, että vastustajia tulee olemaan paljon. Ihmiset vastustavat – läheiset ensi alkuun – ja myös luonnollisesti paholainen vastustaa. Sitten vastavoimiin liittyvät kilpailevat tahot ja lopulta myös seurakunnan tärkeilevät virkamiestyypit, joiden ohi ei saa mennä kukaan maahan kumartamatta. Oma terveys voi alkaa panna hanttiin. Vaivoja kärsivänä ja joka paikasta kipeänä on vaikea tehdä mitään merkittävää. Lopulta myös mieli voi kääntyä hanketta vastaan – ei tästä taida mitään tulla.

Joosefkin oli aika lannistunut istuessaan vankilassa, vaikka vielä jaksoi yrittää rimpuilla pois kahleistaan. Mekin saatamme omissa vaikeuksissamme rimpuilla ja yrittää vakuuttaa ihmisiä, että meidän näkymme on aito ja hankkeemme kaikin puolin hyödyllinen. Meitä kiusaa jatkuvasti sellainen harhaluulo, että ihmiset ovat meidän tiellämme tai ihmisten suosio on ratkaiseva. Meidän pitäisi nostaa katseemme Herraan ja nähdä, kuinka Kaikkivaltiaalla on langat käsissään. Hänen tapansa toimia vaan käy joskus yli ymmärryksen.

Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Jes.55:9.

Voimme kuitenkin luottaa häneen, joka on sydämeemme istuttanut elävän siemenen. Se siemen elää siellä sisimpämme pimeässä mullassa, tunnemme kuinka se työntää versoa. Olemme kuin raskaana ja vääntelehdimme. Odotamme kivulla näkymme ilmaantumista päivänvaloon. Emme halua antaa meissä versovaa elämää pois, emme jättää sitä abortoijien käsiin. Itse asiassa olemme varmoja siitä, mistä Paavalikin:

Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil.1:6.

Uskossa me elämme päivästä päivään, odottaen Jumalan ilmestymistä ja synnyttämisen päivää. Elämme kiittäen ja ylistäen häntä, jonka käsissä on tulevaisuutemme.