Kristuksen tuntemisen tuoksu

Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Hepr.12:2.

Jeesus kärsi ristin häpeän, jotta hän olisi saanut valtuudet lunastaa meidät vapaiksi myöhemmin. Hän tiesi, millainen suuri ilo häntä odottaisi, jos hän kestäisi kivun ja häpeän. Hän saisi aikaan ikuisen sovituksen ja voisi ostaa miljoonat sielut vapaiksi ja tuoda heidät taivaan iloon.

Kai sinäkin olet vetänyt johtopäätökset siitä häpeästä, johon olet syyttömästi joutunut? Sinunkin kärsimykselläsi on tarkoitus. Jeesus on kaiken viattoman kärsimyksen takuumies ja hänen valtakunnassaan kunniapaikat kuuluvat marttyyreille. Kaikki emme kuole marttyyreina, mutta monet elävät väärinymmärrettyinä ja sorrettuina, häväistyinä ja oikeusmurhan uhreina. Marttyyrikuoleman sijasta he elävät marttyyrin elämän. Kaikista sitä ei näe päällepäin, sillä he odottavat kärsivällisesti ylösnousemuksen päivää ja heille varattua iloa.

On tärkeää elää siinä uskossa, että perii kerran täydellisen lohdutuksen, pääsee rauhaan ja iloon kaikista koettelemuksistaan. On tärkeää, että emme ryhdy kostamaan väärintekijöille, vaatimaan oikeuksiamme ennenaikaisesti. Monien ihmisten näköala on kovin suppea. Paavali neuvoo meitä:

Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta. 1.Kor.4:5.

Tarvitsemme malttia niin omissa asioissamme kuin lähimmäisemme suhteen. Tarvitsemme uskoa Jumalaan. Tarvitsemme luottamusta Jumalan Poikaan, joka on asetettu ylituomariksi. Siksi palvelemme häntä syvän kunnioituksen vallassa, kiitollisina kaikesta mitä olemme saaneet ja kiitollisina kaikesta mitä tulemme vielä saamaan.

Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Room.8:37. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! 1.Kor.15:57. Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! 2.Kor.2:14.

Akut vaihtoon

Tilasin puhelimeeni uuden akun. Sain parin kympin hintaan puhelimelleni lisää elinvuosia eikä tarvinnut sijoittaa tarpeettoman hienoon uuteen puhelimeen rahaa, kun kerran käytänkin sitä hyvin vähän.

Mutta miten saisin uskonelämääni uutta virtaa? Jospa hengellisen elämänkin voisi uudistaa vaihtamalla tuoreen akun vanhan tilalle! Toisinaan sitä tapahtuu – hengellistä uudistumista – mutta ihan kaupan hyllyltä sitä ei voi ostaa. Puhelimen käytössä ja hengellisessä elämässä on kuitenkin hauskoja yhtäläisyyksiä.

Esimerkiksi voin ladata puhelimeeni e-kirjan lukijan ja tilata siihen erilaista lukemistoa. Raamatunkin voin tilata puhelimeeni. Jos puhelin kuvaa minua ja sielunelämääni, Raamattu siinä on kuin Jumalan lupaus toteutuneena: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä. Hepr.10:16. Jumalan sana vain tarttuu ihmisen sisimpään paljon hitaammin ja työläämmin kuin jokin epub-tiedosto älypuhelimeen. Sanaa pitää lukea paljon ja jatkuvasti ja tietoisesti pyrkiä sen noudattamiseen. Jumalan armosta saattaa osa siitä jäädä muistiin ja ’mennä jakeluun’.

Entä sitten vaikkapa Pyhän Hengen kaste? Ainakin puhelimesta pitää löytyä sovelluskauppa. Jos osaa sukeltaa etsimään uusia sovelluksia, on kuin karkkikaupassa. Lataamalla uusia sovelluksia saa uusia ominaisuuksia puhelimeensa. Jos lataa niitä taivaallisesta aarrekammiosta, saa käyttöönsä vaikkapa uusia armolahjoja. Niiden kanssa on sama kuin sydämeen kirjoitetun sanan kanssa: ei kaikki tapahdu ihan nappia painamalla. Siinä missä sovelluskauppa tarjoaa painiketta ”Lataa”, hengellisen elämän lähde laittaa eteemme tehtävän ”Rukoile”. Jos sovelluskaupassa selviämme pienellä maksulla, taivaskaupassa on nähtävä vaivaa – joudumme töihin. Emme voi maksaa euroilla, vaan tarvitsemme lopulta taivaan valuuttaa – armoa.

Voimme siis yksilöidä oman puhelimemme ja samalla tavalla voimme koota oman hengellisen elämämme palapelin erilaisista asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Vähitellen puhelimemme ovat halutussa kunnossa ja hengellinen elämämmekin vastaa meidän persoonallisuuttamme ja kutsumustamme. Mutta aina saattaa ilmaantua uusia asioita, jotka kaipaavat toimenpiteitä. Pitää ladata uusi sovellus. Löydämme hengelliseen elämäämme uuden kiinnostavan asian, joka vaatii uuden oppimista.

Joskus panemme jotakin pois. Puhelimen naama täyttyy kaikenlaisista turhista kuvakkeista, joten poistamme niitä ja teemme tilaa uusille ikoneille. Joku pelaa paljon, minä en ole jaksanut pelata enkä ole niitä ladannut. Kaikenlaista härpäkettä tyrkytetään, uusia palveluita kaupataan – pakko pitää jotakin rajaa. Uskovina joudumme olemaan varsin kriittisiä kaikkia kaupallisia palveluita kohtaan. En tarvitse, ei kiitos, en ehdi…

Kuinka tärkeää onkaan, että meillä on keskeiset työkalut, terveen uskon olennaiset elementit hallussa. Jumalan sana, Hengen voima, armolahjat ja muu varustus. Ja sitä virtaa! Kunnon akku ja siinä sadan prosentin lataus. ”Hengen voimaa, sitä tarvitaan, Hengen voimaa, yhä uudestaan! Jumalan kansa, vyöttäydy voimaan, Hengen voimaan Pyhän Karitsan!” (Löysin netistä tiedon, että tämän laulun on sanoittanut ja säveltänyt Eila Sillanpää, ent. Tynjälä.)

Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. Room.8:5.