Kategoria: Rohkaisu

Herra ei silti leppynyt. 2.Kun.23:26.

Herra ei leppynyt Juudan kansalle, kun kuningas Manasse oli ollut niin kelvoton. Luopumus oli jatkunut jo pitkään ja Manasse oli viimeinen niitti Juudan arkkuun. Tosin hyvä kuningas nimeltä Josia yritti kammeta Juudaa parannuksen tielle ja onnistuikin monin tavoin reivaamaan kansan kurssia oikeaan suuntaan. Jotenkin se ei vaan riittänyt. Josia oli joka suhteessa hyvä mies kansan johdossa, mutta hänkin oli erehtyväinen. Lähtiessään sotimaan Egyptin farao Nekoa vastaan, hän ei tiennyt, että kuolisi sillä sotaretkellä.

Tässä riittää miettimistä. Ymmärrämmekö tämän? Oliko Josian jumalanpalvelus jotenkin ulkonaista ja vain Mooseksen lain noudattamista? Oliko Josian aikakausi herätys, joka vaikutti ylätasolla, mutta ei ruohonjuuritasolla? Puuttuiko siitä syvä tietoisuus Jumalan tunteista ja ajatuksista, profeetallinen ”tiedän että tiedän”? Voimme Jeremian tavoin surra Josian kohtaloa hänen muistoaan ja elämäntyötään kunnioittaen, mutta riittääkö meidän hengellisyytemme kuitenkaan tajuamaan tätä kaikkea pohjamutia myöten?

Voimme tutkia historiaa ja tajuta, että farao Neko lähti sotimaan Assyriaa vastaan. Hänen oli kuitenkin määrä saada pahasti turpiinsa ja lopulta Assyria hävittäisi hänen sotaväkensä ja Egyptin maan. Mitä tekemistä siis Josialla oli tässä muinaisessa sodassa? Voidaan kai vastata: – ei mitään. Ainakin pinnallisesti katsoen Josian ei olisi pitänyt ”sekaantua toisten riitoihin”.

Jos jotain voimme oppia tästä kuningas Josian kohtalosta, voimme ainakin yrittää kuunnella Jumalaa niin tarkkaan, että emme sotkeudu asioihin, jotka eivät meille kuulu. Jos olemme kuuliaisia Jumalan hengelle, emme tee mitään ”omia ratkaisuja”, provosoi vihamielisiä voimia ja saata itseämme vaikeuksiin. Niinpä voimme saada arvokkaan neuvon, kun Paavali puhuu korinttilaisille Pyhän Hengen roolista:

Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. 1.Kor.12:7-10.

Jos meillä on nämä lahjat – esimerkiksi henkien erottamisen armolahja –  ja ne toimivat, emme eksy omiin ratkaisuihin. Emme eksy, jos tiedämme, mitä Jumala tahtoo. Profeetallisuus ja muutkin hengen lahjat, ovat niitä tekijöitä, jotka ohjaavat meitä turvallista reittiä eteenpäin. Niiden toimiessa ja Pyhän Hengen opastaessa seurakuntaa ei ihmisviisaus pääse meitä määräilemään. Niinpä Paavali painottaa uudestaankin:

Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. 1.Kor.14:1.

Anteeksi saadaan armosta, mutta luottamus ansaitaan. Näin olen itse joskus todennut ja tiedän, että tämä ajatus on monen muunkin näkemys. Raamatusta sitä ei sellaisenaan löydy. Mutta on selvää, että anteeksiantamus on keskeistä kristillisessä uskossa. Jeesus kuoli ristillä, jotta meillä on mahdollisuus saada anteeksi.

Viime aikoina olen muistellut lukioaikaani ja sitä, että loukkaannuin erääseen opettajaani ja aloin kiusata häntä. En tehnyt mitään hänen antamiaan läksyjä. Otin suosiolla hänen aineistaan viitosen. Osoitin usein mieltäni häntä vastaan ja käyttäydyin huonosti häntä kohtaan. En vain jaksanut antaa hänelle anteeksi sitä, että hän oli nöyryyttänyt minua eräästä mitättömästä syystä. Kului noin kymmenen vuotta siihen, että tulin uskoon. Siinä prosessissa vasta tein parannusta ja vapauduin katkeruudesta häntä kohtaan.

Kun lukioni on jo kohta muisto 50 vuoden takaa, on edelleen ihmisiä, jotka leimaavat minut kiusaajaksi. Jopa uskovaiset ihmiset haluavat muistaa minusta tällaisen huonon puolen. Tässä kivisateessa olen alkanut tajuta, miten tärkeää on saada anteeksi ja antaa anteeksi. Anteeksiannon tulee toimia molempiin suuntiin. Jos meitä aina vaan armotta syytetään ja tuomitaan lain mukaan, olemme hukassa. Se hyöty ihmisten syytöksistä on, että Kristuksen uhrikuolema nousee silloin silmissämme aivan uuteen arvoon.

Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan… 2.Kor.5:19. Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. 1.Piet.3:18.

Niinpä voin rohkaista sinua ja vakuuttaa sinulle, että Jumalan armo on varattuna sinullekin ja syntien sovitus Kristuksessa on totta sinun kohdallasi yhtä hyvin kuin kenen tahansa kohdalla. Sinä saat turvata Jumalan armoon ja hyvyyteen, kun hän lähetti Poikansa kuolemaan meidän puolestamme ja lunastamaan meidät synneistämme. Näin sinut on nimeltä kutsuttu ja henkilökohtaisesti valittu pelastukseen.

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit.3:4-5.