Kategoria: Rohkaisu

Joas teki koko ikänsä sitä, mikä on oikein Herran silmissä, koska pappi Jojada oli kasvattanut hänet. 2.Kun.12:3.

Joskus on mielenkiintoista lukea Raamatun henkilöistä ja yrittää saada realistinen kuva henkilöstä, josta kerrotaan useammassa yhteydessä ja selvästi eri kirjoittajien toimesta. Juudan kuninkaasta Joasista sanotaan välillä hyviä asioita, välillä huonoja. Toisinaan huonot asiat jätetään kertomatta aivan kuin kaunistellen kuninkaan elämää. Onneksi meillä on useampi kirjoittaja ja useampi näkökulma. Kuningas Joasin henkilökuvan voisi tiivistää pariin lauseeseen: Joas oli kansan keulakuva – vähän samaan tapaan kuin nykyajankin kuninkaalliset – ja hallintoa hoitivat varsinaisesti muut henkilöt. Joas oli kyllä hartaan uskonnollinen, mutta luotti käytännössä enemmän rahan voimaan kuin Jumalaan.

Sain aiheen miettiä tätä Raamatun kerronnan monitasoisuutta ja eri versioiden erilaisuutta – en sanoisi ristiriitaa – kun huomasin, että kuningas Joasin synnit jätetään kertomatta toisessa Kuninkaiden kirjassa. Toinen Aikakirja sen sijaan kertoo asiat suoraan jonkun toisen kirjoittajan toimesta:

Silloin Jumalan henki valtasi Sakarjan, pappi Jojadan pojan. Hän astui kansan eteen ja sanoi: ”Näin sanoo Jumala: ’Miksi rikotte Herran käskyjä vastaan? Se tuottaa teille onnettomuuden.’ Koska olette hylänneet Herran, hänkin hylkää teidät.” Mutta väkijoukko liittoutui häntä vastaan, ja kuninkaan käskystä hänet kivitettiin kuoliaaksi Herran temppelin esipihalla. Kuningas Joas ei ajatellut, miten paljon hyvää Sakarjan isä Jojada oli hänelle tehnyt, vaan surmautti hänen poikansa. Kuollessaan Sakarja sanoi: ”Herra näkee ja kostaa.” 2.Aik.24:20-22.

Kun vanhat asiat palautuvat mieleen, joskus joudumme miettimään, pitääkö kaikki unohtaa ja antaa vain anteeksi, katsoa läpi sormien ja jättää penkomatta. Aina ei tahdo osata päättää. Aina voimme kuitenkin viedä asiat Herralle ja sanoa tähän tapaan: ”Jeesus Kristus, kiitän sinua siitä, että sinä olet oikeudenmukainen tuomari. Annan tämän asian sinun haltuusi. Jos on jotakin kostettavaa, kosta sinä. Jos on jotakin, mikä vaatii tuomiota ja rangaistusta, hoida sinä se. Minä en tiedä kaikkea, sinä tiedät kaiken. Minä en ymmärrä kaikkea, sinä ymmärrät. Minä voisin olla armoton, mutta sinä olet armollinen. Hoida siis, Herra, tämä asia ja tuomitse sinä, Herra, luovutan tämän asian sinulle…”

Voimme lukea Uudesta testamentista esimerkkitapauksemme osalta, millainen näkemys Herralla Jeesuksella oli Joasin tekoihin. Jeesus otti yllättävänkin tiukan kannan näihin tapahtumiin: Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Matt.23:35. Jeesus syytti aikalaisiaan noista murhista – monista muistakin kuin vain profeetta Sakarjan kivityksestä. Hän ei edes etäännyttänyt asiaa ja sanonut: ”Silloin joskus teidän esivanhempanne tekivät väärin…” – Ei, hän vaati nyt elävät ihmiset vastaamaan menneistäkin rikoksista. Näemme tässä, miten hän tavallaan varoittaa kansaa jatkamasta näitä murhia. (Tiedämme, että he eivät kuunnelleet.)

Voimme siis viedä asiamme Herralle ja luottaa siihen, että hän etsii oikeutta, hän toimittaa syylliset oikeuden eteen eikä tilinteolta välty kukaan, joka on paaduttanut sydämensä. Katuville on varattuna armo ja anteeksianto, sekin on varmaa. Voimme siis omalta osaltamme elää aralla sydämellä ja jättää kaiken syyttämisen ja kostamisen Jumalalle. Voimme myös lukea sanaa ja oppia sieltä, miten väärintekijöille lopulta käy ja miten hurskaat ihmiset saavat armon.

Älkää syytelkö toisianne, veljet, ettei teitä tuomittaisi. Tuomari seisoo jo ovella. Jaak.5:9.

Sotilaat pitävät silloin tällöin paraateja ja haluavat esitellä armeijansa voimaa. Jeesuksella Kristuksella on myös oma armeijansa – valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit.

Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti… Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. Ilm.19:11,14.

Meidän Herramme voi myös pitää joukkojensa katselmuksen vähän samaan tapaan kuin paraatissa. Minulla oli kerran tilaisuus osallistua siihen ja marssia sen korokkeen ohi, jolla herrain Herra seisoi. Sitä tunnetta on mahdoton kuvata. Mitään yhtä upeaa ei voi kokea maan päällä. Sain vieläpä nousta korokkeelle ja koskettaa hänen viittansa lievettä. Se oli läpinäkyvää kangasta, kuin purppuranpunaista silkkiä.

Mitä luulet – olinko todella taivaassa vai maan päällä näkemässä jotakin unta? Ja olinko kenties jossakin pyhäkössä, jossain hyvin pyhässä paikassa, missä enkelit parveilevat ja papit messuavat?

En ollut pyhässä paikassa, vaan vessassa. Olin aivan pienen hetken polvistuneena vessan lattialle. Näky taivaasta kesti tuskin sekuntiakaan.

Revi siitä. Tarkoitan: yritä ymmärtää hengellisen ja ajallisen todellisuuden ero. Yritä ymmärtää, että voimme kokea erilaisia ilmestyksiä ilman, että yritämme keinotekoisesti luoda jotakin muka hurskasta tilannetta tai olosuhdetta, joka olisi suotuisa taivaallisille ilmestyksille. Emme voi, turha yrittääkään. Emme voi tilata mitään taivasvierailuja. Voimme vain elää hengellistä elämää, rukoilla ja odottaa Jumalan ilmestymistä. Nimittäin, jos olemme sellaista ihmettä vailla – yleensä emme ole. Yleensä meille riittää ihan arkinen uskon harjoittaminen.

Mutta sinänsä on tärkeä ymmärtää edes jotakin taivaallisesta todellisuudesta. Tällä kertaa halusin puhua tästä paraatista ja valkoisista hevosista. Siinä on vain pientä häämötystä siitä ihmeellisestä maailmasta, joka meitä odottaa ylösnousemuksen tuolla puolen. Ja kuitenkin se vaikuttaa jo nyt, on olemassa rinnakkain tämän näkyvän todellisuuden kanssa. Enkelit voivat tehdä meille palveluksiaan (Hepr.1:14) – paljonkin. Ja voi olla, että sinulta kysytään joku kaunis päivä: ”Haluatko lähteä kanssani sotimaan totuuden ja vanhurskauden puolesta?” Mitä vastaat?

Minä vastasin kauan sitten: ”Of course, my horse!” Tämän sanoilla leikittelyn kuuli joku sivullinen ja siitäkös nauru repesi…