Kategoria: Rohkaisu

Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Hepr.12:1-2.

Oletko koskaan miettinyt, näkeekö tuonpuoleiseen siirtynyt sukulaisesi sinua ja tarkkaileeko hän sinua sieltä pilven reunalta? Heprealaiskirjeen kirjoittaja väittää kyllä, että kirkkauteen ylennetyt pyhät voivat seurata meidän elämäämme. Erityisesti katolisen kirkon piirissä uskotaan, että he eivät ainoastaan seuraa meitä, vaan he rukoilevat meidän puolestamme. Emme voi varmuudella tietää, uskokoon ken haluaa, mutta meitä ei ole unohdettu tänne emmekä tee elämän tien matkaa missään pimennossa. Taivaalliset enkelijoukot ja edesmenneet pyhät ovat meillä yleisönä. Joku on sanonut, että meillä on siellä ylhäällä kannustusjoukot. Siellä meidän fanimme hurraavat kuin jääkiekko-ottelun katsojat omalle joukkueelleen. Siellä he huokailevat ja vääntelevät käsiään, jos me epäonnistumme ja lankeamme.

Niinpä tämän sinänsä hataran, mutta vakavan, todistelun avulla yritän kannustaa sinua jatkamaan tällä uskon tiellä ja kilvoittelemaan sinnikkäästi. Palkinto odottaa. Taivaallinen rauha ja ilo, ikuinen lepo odottaa. Kultakaupunki ja kuningas Jeesus, kaikki arvokas ja kallis on vielä tallessa siellä meitä varten. Sinun ei ole määrä jäädä taipaleelle.

Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi. Jes.54:11-12.

Tarvitsemme motivaatiota uskon tiellä vaeltamiseen, kun kaikenlaiset koetukset tulevat ja vihollinen hyökkää. Meidän on syytä katsella taivaallisia Raamatun sanasta, oppia näkemään sielumme silmin se päämäärä, johon pyrimme. Kun ymmärrämme oman kutsumuksemme arvon – sen mittaamattoman arvon – emme niin helposti väsy. Jo täällä alhaalla saamme maistaa tulevan maailmanajan voimia – ne kokemukset kannustavat meitä eteenpäin. Pyhä Henki on annettu meille, jotta hän olisi meidän ”cheerleaderimme” ja puhaltaisi meihin uutta intoa aina, kun uhkaamme herpaantua. Näin joulun alla voimme ajatella, että ne jouluevankeliumissa mainitut ”taivaalliset sotajoukot” ovat mukana meidänkin joulussamme – ja ihan siellä arjessa joka päivä.

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Luuk.2:13-14.

Olen syntynyt maalla, asunut maalla ja tunnen itseni maalaiseksi, vaikka asunkin kaupungissa. Minulle ovat tuttuja lehmät ja lampaat, heinät ja vilja, traktorit ja pellot. Kun olin lapsi, ei meillä ollut päiväkotia tai lastentarhaa, meidän tarhamme virkaa hoiti maat ja mannut, metsät ja niityt. Omin päin kuljeskelin päivät pitkät kotitanhuvilla ja keksin itselleni leikkejä. Kun sitten 10-vuotiaana sain tulla uskoon, sekin tapahtui ladossa heinäkasan päällä. Synnyin sinne kuin Jeesus-lapsi, josta laulamme ”Heinillä härkien kaukalon, nukkuu, lapsi viaton”…

Tämä ei ole minun kohdallani mitään maalaisromantiikkaa, vaan totta. Niinpä minun sielunmaisemani olennaiset palaset koostuvat maalaistalosta ja suomalaisesta järvestä, heinäladosta ja sen takana olevasta viljapellosta. Yritän kuvata maisemaa, jossa olen syntynyt, elänyt ja kasvanut. Mutta siitä erottuu omaksi maisemakseen vielä se rantasuuli ja se järveen pistävä niemeke, jossa sain tulla uskoon silloin lapsena. Se on minun ensirakkauteni maisema. Olen siellä hengessäni joka päivä. Jos en viivy siellä päivittäin ja liikuskele omassa ensirakkauden maisemassani, huolestun. Tarvitsen tuota sisäistä kotimaisemaani, jossa sielu lepää, jossa voin kohdata Vapahtajani ja suudella hänen jalkojaan ja luvata palvella häntä tänäänkin.

Jokaisella varmaan on erilainen hengellinen koti ja hengellinen syntymäpaikka, rakas maisema tai kotikirkko, sydämen keskuspaikka. Tarvitsemme sellaisia ja on virkistävää, jos voimme missä vain ja milloin vain palata sielumme silmin sinne ja astella hengessä oman sydämemme keskuspaikassa ja uskomme alkulähteellä. Jos sinulla sellainen on, pidä siitä huolta, älä anna polun sinne ruohottua. Käy tapaamassa rakasta Vapahtajaasi siellä aina uudestaan, siellä missä hänet ensi kerran kohtasit. Pidä yllä ensirakkauden liekkiä. Uskon, että hänkin mielellään liikuskelee siellä, missä kohtasi sinut, puhutteli sinua nimeltä ja sanoi sinulle: ”Seuraa minua!”

Kuulkaa minua, te jotka tavoittelette vanhurskautta ja etsitte Herraa! Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu, sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu. Jes.51:1. Näin sanoo Herra: Minä muistan, miten uskollinen olit, kun olit nuori, muistan, millainen oli rakkautesi, kun olit morsian. Jer.2:2. Pystytä merkkikiviä, aseta tienviittoja, jotta tietäisit, mistä tie kulkee. Paina mieleesi tie, se polku, jota olet kulkenut. Palaa kotiin, neitsyt Israel, palaa takaisin näihin kaupunkeihisi! Jer.31:21.

On virkistävää, kun voi palata alkupisteeseen, muistaa mistä lähdimme suunnistamaan uskon tielle, millainen oli se into ja palavuus, jota koimme, kun olimme vasta tulleet uskoon. Saakoon Herra virvoittaa sinua tänään, kun otat jälleen kompassin käteesi, etsit siitä suunnan ja uusin innoin lähdet jatkamaan taivalta. Kaikki merenkulkijat ovat vuosisatojen ajan suunnistaneet tähdistä – niin mekin. Meilläkin on tähti, jota seuraamme:

Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. 2.Piet.1:19.