Kategoria: Rohkaisu

Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen. Jer.31:25.

Monta kertaa käy niin, että elämän vaikeudet kasaantuvat emmekä osaa olla murehtimatta, emme osaa rentoutua oikealla tavalla ja levätä arjen työstä ja irrottautua sydämemme murheista. Kun väsymys ottaa meidät valtaansa ja arjen huolet painavat, kun vihollinen hyökkää meitä vastaan ja masentaa, vie mielialan matalaksi, silloin väsymys voi muuttua vähitellen uupumukseksi. Työkykymme laskee, mielialamme ei korjaannu, raahaudumme vain päivästä toiseen. Kaikki tuntuu raskaalta, uni ei tuo lepoa, aamumme eivät käynnisty kunnolla. Päivät lähtevät käyntiin hitaasti ja kankeasti, masentuneella mielin.

Näissä tilanteissa tarvitsemme sitä lepoa, jota saamme Kristukselta. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Matt.11:28. Miten oikein voimme käytännössä mennä Kristuksen luo? Emme aina osaa, emme tiedä, miten. Olisi osattava pysähtyä ja hiljentyä. Nykyajan kiireiselle ihmiselle on pysähtyminen ja hiljentyminen kuitenkin ylivoimainen ”suoritus”, kun jokin sisäinen vauhtipyörä pitää liikkeellä, tekemässä, hoitamassa asioita, tapaamassa ihmisiä.

Kuten joku valitti ”Miksi ihmisen pitää joka päivä syödä?” Syömisen pakko jo sinänsä pitää meitä liikkeellä, kun on käytävä kaupassa, tehtävä ruokaa, hoidettava elämän perusasioita. Mutta silti – Jumala piti lepopäivän ja antoi esimerkin ihmiselle (joka on luotu Jumalan kuvaksi), että meidänkin on pidettävä lepopäiviä. Onko se jokin muodollinen viikonpäivä? Käskyhän kuuluu: Muista pyhittää lepopäivä. 2.Moos.20:8. Ehkä se pitäisi nykyihmiselle muotoilla vähän yksinkertaisemmin: ”Muista levätä”.

Lepo sinänsä ei auta meitä, jos ongelmamme on se, että kasaamme sieluumme kaikenlaista huolta ja murhetta. Tai jos hellimme kokemiamme loukkauksia, koskettelemme vanhoja haavojamme, pyhitämme katkerat muistot ja pystytämme niille sielumme maisemaan muistomerkkejä, joille käymme laskemassa kukat säännöllisesti. Lepoon hakeutuminen merkitsee siis katseen kääntämistä pois näistä arjen murheista, omista haavoista, ja sen suuntaamista taivaallisiin. Voimme alkaa hoitaa hengellistä elämäämme sanalla ja rukouksella, varaten aikaa hiljentymiseen kotona. Voimme tietysti ulkoistaa asian seurakunnalle, mutta siinä tapauksessa pitää muistaa, että teho on (useimmiten) vain murto-osa siitä, minkä saa hyväkseen, jos hoitaa hiljentymisen itse. Murehtimisen sijasta voimme kiittää häntä, joka antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme. Voimme antaa kiitoksemme Jumalalle, joka valmisti meille todellisen levon Kristuksessa – antoihan hän Poikansa kuolemaan meidän edestämme. Voimme iloiten odottaa hänen apuaan, oli ongelmamme mikä tahansa. Voimme iloita hänen armostaan ja rakkaudestaan, josta profeetta Sefanja kertoo meille kauniilla sanoilla:

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Sef.3:17.

Olemme vajavaisia ihmisiä vielä uskovinakin monessa suhteessa. Tunne-elämämme saattaa heitellä meitä ja pienetkin asiat aiheuttaa myrskyn sielussamme. Sitten huono ja alavireinen mieliala voi jäädä päälle ja alamme valittaa ääneen elämämme surkeutta. Joskus saamme rukouspalstankin kautta kuulla näitä ihmisten valituksia, jotka toisaalta tuovat avunpyytäjän hädän aidosti esiin, mutta toisaalta antavat mitä ilmeisimmin yksipuolisen kuvan avunpyytäjän tilanteesta. Nimittäin aina pitäisi olla tuotavana myös kiitosta.

Ajattele, että olet saanut syntyä Suomeen, tänne pohjoismaisen hyvinvoinnin keskelle. Ajattele, että olet saanut käydä koulua, oppia lukemaan. Ajattele, että saat lukea omakielistä Raamattua ja tutustua sitä kautta Jeesukseen, joka rakasti sinua kuolemaan asti ja rakastaa edelleen. Ajattele, että sinun ei tarvitse asua bambumajassa. Ajattele, että sinun ei tarvitse rakentaa majaasi joka vuosi uudestaan, kun tulvat ja monsuunisateet pyyhkäisevät sen mennessään, ja mieti sitäkin, että joku saa olla onnellinen, jos onnistuu pakenemaan myrskyn alta pois. Ajattele, että sinä saat vapaasti harjoittaa uskontoasi eikä ääriainekset uhkaa sinun henkeäsi sen vuoksi, että olet kristitty. Ajattele, että saat olla osallinen vapaasta tiedonvälityksestä ja käyttää internetiä.

Ajattele, että sinulla on läheisiä ihmisiä. Monien kohdalla on elämä siunannut heitä puolisolla ja lapsilla. Minua itseäni on Jumala siunannut jopa lapsenlapsilla. Ajattele, että saat olla terve tai ainakin melkein. Ajattele, että jos sairastut vakavasti, pääset suhteellisen nopeasti hoidon piiriin. Ajattele, että saat syödä joka päivä eikä vain joka toinen. Ajattele kaikkia siunauksia, joita olet saanut kokea elämäsi aikana. Kiitä niistä Herraa, Kaikkivaltiasta Jumalaa, sillä:

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Jaak.1:17.

Sovitaanko, että elämme tätä elämäämme tässä kiitoksessa, vaellamme kiitollisella sydämellä tätä maallista vaellustamme, vaikka elämä tuo välillä raskaitakin päiviä ja kipeitä asioita, vaikeita ongelmia, joiden kanssa voi joutua epätoivoon? Sovitaanko niin, että emme suostu tekemään tästä elämämme kokonaisuudesta, joka on kuitenkin Jumalan lahjaa, mitään loputonta itkuvirttä? Sovitaanko niin, että nostamme katseemme ylös ja virvoitamme mielemme ajattelemalla taivaallisia? Ja mitä ikäviin ihmisiin tulee, onhan meille annettu selkeä ohje:

Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3.