Kategoria: Rohkaisu

Sanotaan elämän tarkoituksesta mitä tahansa, uskovalle on Kristuksen tunteminen aina keskeinen asia. Jos emme opi tuntemaan Herraamme ja Mestariamme henkilökohtaisesti, mitä hyötyä on ulkoläksynä luetusta uskontunnustuksesta?

Kun annamme elämämme Herralle, aloitamme tutustumisen Jeesukseen. Ensikosketus on usein niin vahva, että jäämme jotenkin sen lumoukseen. Meistä voi tulla sadan metrin juoksijoita, jotka kuulemme (luulemme kuulleemme) toisen laukauksen ja jäämme lähtötelineiden luo harjoittelemaan starttia yhä uudestaan. Eihän se ole tarkoitus, vaan tarkoitus on jatkaa juoksua – kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään (Ef.4:13 KR38). Startti pitää ottaa sääntöjen mukaisesti, mutta maalintulo on tärkeämpi.

Jeesus kulki edeltä sen tien, joka meidänkin on määrä kulkea, sillä hän kutsui meitä seuraamiseensa. Jotkut haluavat nähdä Jeesuksen vain Jumalan Poikana, ylösnousseena Kuninkaana, ja siksi he korostavat ihmeitä ja yliluonnollisia tekoja ja jopa välttelevät ristin sanomaa. Mutta Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti (Hepr.13:8). Se tarkoittaa, että hän on yhä myös ristin tien kulkija. Emme voi tuntea Kristusta, ellemme koe ristiä. Mitä runsaampina koemme osallisuuden Kristuksen kärsimyksiin, sitä läheisemmin tunnemme häntä. Siis jos sinua vainotaan, painetaan alas, vähätellään, pilkataan, lyödään ja syljetään – uskon tähden – sitä parempi. Kristuksen kanssa joudumme kohtaamaan ihmisenä olemisen heikkouden. Raamattu sanoo sen näinkin:

Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea. 2.Kor.13:3-4.

Siis rohkeasti eteenpäin, heikkoudessa tai voimassa, Kristuksesta osallisina olemme osalliset Tosi Elämästä.

Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. 2.Kor.12:10 KR38.

Uskonelämä on täynnä paradokseja, kuten ”ollessani heikko, olen väkevä”. Hengellinen ihminen ymmärtää näitä paradokseja vaikeuksitta, mutta myös järjellä voi niitä jonkin verran ymmärtää. Esimerkiksi, jos haluan oppia jotakin uutta, minun täytyy ensin myöntää, että en vielä ole täysinoppinut. Pitää olla nöyrä ja tietoinen omasta heikkoudestaan, jotta voi kasvaa, kypsyä ja vahvistua.

Niinpä Jumala vie meitä heikkouteen eri tavoin, jotta pääsisimme ”kasvamaan ja vahvistumaan”. Jumalan henki on minulle korostanut viime aikoina, että on osattava myöntää oma vajavaisuutensa, mihinkään itsetyytyväisyyteen ei ole varaa, jos aikoo mennä eteenpäin. Jumala voi antaa minulle hengellistä kasvua ja ”pääsyn seuraavalle tasolle” vain, jos olen riittävän nöyrä ja tietoinen omasta puutteellisuudestani. En saa jäädä laakereille lepäämään. En saa olla liian tyytyväinen saavutetusta tasosta.

Jumala on Luoja. Se tarkoittaa, että hän on luova koko ajan. Jos haluan elää Jumalan elämää, minunkin on löydettävä uutta ja tuoretta sisältöä elämääni. En voi etsiä sitä ulkonaisista asioista, vaan minun täytyy etsiä sisäisiä lähteitä, niitä eläviä vesiä, jotka kumpuavat häviämättömän elämän voimasta – Ylimmäisen pappimme Kristuksen ehtymättömästä ylösnousemuselämästä.

Jos sinulla on jano Jumalan puoleen, hyvä. Jos tunnet itsesi puutteelliseksi, hyvä. Jos tunnet heikkoutta, hyvä. Sillä heikot, hengessään köyhät ja janoavat ravitaan. Sana lupaa sen: Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Matt.5:6.