Kategoria: Rohkaisu

Posted on

Oletko vahva uskossa?

vahvaMeidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Room.15:1.

Kristuksen opetuslapsina meidät on kutsuttu palvelemaan. Palveleminen voidaan ymmärtää monella tapaa väärin, sillä sana liitetään yleensä työntekoon. On olemassa palvelemista, joka ei suoranaisesti tarkoita vaivannäköä toisten puolesta. Esimerkiksi, jos joku palvelee varoillaan Jumalan valtakunnan työtä, hän palvelee antamalla. Oletko koskaan tarjoutunut maksamaan lähimmäisesi velkoja? On helppo kulkea puutteessa olevan ohi. Olen tehnyt sitä itsekin monituisia kertoja – joskus syystä, kun ei ole ollut varoja auttaa, mutta joskus vastuuni väistäen.

Entä kunnioituksen antaminen? Sekin voi olla palvelemista, sillä kohtaamme päivittäin ihmisiä, jotka eivät paljon odota – he odottavat vain, että heitä kohdellaan ihmisinä. Joskus voimme osoittautua kristityiksi vain antamalla lähimmäisellemme ihmisarvon.

Onko meillä Kristuksen mieli, kun kohtaamme syntisiä? Olemmeko muka niin kovin hyvin selvillä toisten moraalista ja maailmallisista elämäntavoista, että emme kohtele heitä kunnioittaen? Toisten palvelemista on sekin, että tiedostaessaan oman vahvuutensa, käyttää sen vahvuuden toisten vajavuuksien kestämiseen ja osoittaa hyväksyntää ihmiselle, joka on epätäydellinen – jättämällä vaikkapa hänen rikkomuksensa suurentelematta. Jos kerran olemme vahvoja, voimme kai pitää omana tietonamme lähimmäisemme heikkoudet? Voimme osoittaa palvelijan mielenlaatua puhumalla asioista Jumalalle rukouksessa eikä juoruamalla takanapäin.

Muistutan siis itseäni näissä asioissa, että voisin osoittaa palvelijan mielenlaatua ja rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäni. Vaikeatahan se välillä on, mutta en vaadi itseltäni täydellisyyttä. Rohkaisen siis sinuakin olemaan ”vahva, joka kantaa heikkojen vajavuuksia”, sillä eihän sinultakaan täydellisyyttä vaadita. Joskus ei tarvita muuta kuin tämän yksinkertaisen kehotuksen noudattamista:

Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. Room.15:7.

Posted on

Ajattele häntä

ristillaAjatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3.

Kun joudumme vastoinkäymisten keskelle ja ihmiset kääntävät meille selkänsä, saatamme kokea suurta avuttomuutta. Haluaisimme puolustautua, mutta emme saa siihen tilaisuutta. Näissä taisteluissa voimme nojata häneen, joka kesti mitä ankarimman vastustamisen, vaikka oli täysin syytön ja teki vain hyvää. Voimme turvautua Jeesukseen. Hän antaa meille toivoa ja kestävyyttä. Hän on kuin majakka, joka antaa elämällemme suuntaa. Hänen askelissaan saamme kulkea ja häväistyshuutojen saattelemina voimme kiittää häntä, joka kulki tien edeltä.

Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. Luuk.6:22-23.

Saatamme näissä koettelemuksissa kokea särkymistä. Olemme kuin Gideonin saviruukku, jonka sisällä palaa Pyhän Hengen soihtu (Tuom.7:19-21). Hengen tuli ei pääse valaisemaan ympärillämme olevaa yötä, ellei saviruukkua ensin särjetä. Vasta kun se alkaa säröillä ja halkeilla, sisäinen valo pääsee loistamaan ympäristöön. Näin meissä asuva Kristuksen henki pääsee valaisemaan maailman yötä. Tässä särkymisessä meistä tulee niitä majakoita, jotka valollaan karkottavat pimeyden ja näyttävät suuntaa. Gideonin saviruukut olivat ratkaiseva apu sodassa. Ne piti vain särkeä ja antaa soihtujen saada happea. Meidänkään ei tarvitse olla päteviä, olla tietoviisaita, päihittää muita, hakea jotakin paremmuutta muihin nähden – tarvitsemme särkymistä: Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Ps.51:19.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. 2.Kor.4:16.

Kun näin tapahtuu, Kristuksen tuntemisen tuoksu leviää meistä ympäristöön (2.Kor.2:15). Pätemisen sijasta etsimme heikkoutta. Vanhan luonnon rehvakkuuden korvaamme nöyryydellä. Luovutamme itsemme Herran käyttöön vikoineen, puutteineen, heikkouksineen. Emme tarjoa Jumalan käyttöön vain osaamistamme, vaan myös osaamattomuutemme. Emme aina voi tuoda Herralle mitään arvokasta, tuomme tyhjät kädet ja alttiin mielen. Jumala voi käyttää meitä, vaikka emme sitä edes itse tiedä. Sanomme täydessä uskon luottamuksessa tänäänkin: ”Tässä olen, Herra. Käytä minua missä haluat, miten haluat – haluan palvella sinua”.