Vasikka ja Karitsa

sonniJätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan. 2.Moos.32:10.

Jumala vihastui israelilaisiin, jotka tekivät kultaisen vasikan ja alkoivat palvella sitä. Jumala oli juuri vähän aikaisemmin antanut kansalleen kymmenen käskyn lain ja kieltänyt tekemästä mitään jumalankuvaa. Ja kuka sitten heti kiellon päälle teki sellaisen anteeksiantamattoman teon? Ylipappi Aaron! On vaikea olla huvittumatta tämän sinänsä kuolemanvakavan asian vuoksi. Kun vertaan tätä omaan kokemusmaailmaani, huomaan itsekin törmänneeni ”ylipappeihin”, jotka palvovat omia kultaisia vasikoitaan. Sitten kun jäävät kiinni, levittelevät vain käsiään tyyliin: ”Enhän minä mitään tehnyt, se vain tapahtui – hyvässä tarkoituksessa”, jos nyt edes missään suhteessa ymmärtävät väärin tehneensä. Yleensä suuttuvat, jos heitä erehtyy ojentamaan.

Myös Jeesus oli syvästi tunteva ihminen ja hänkin sai monesti aihetta olla vihainen. Luemme tapauksesta, joka sattui Kapernaumin synagogassa. Jeesus kysyi paikalla olleilta: ”Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?” He eivät vastanneet mitään. Mark.3:4. Tämän jälkeen sanotaan: Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta. Hän sanoi miehelle: ”Ojenna kätesi.” Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen. Mark.3:5.

Jumala vihaa siis ihmisten tekemiä jumalankuvia, kaikenlaisia epäjumalia. Hän vihaa myös Jumalan käskyjen vääristelemistä, jota fariseukset harrastivat, kun he vahtivat sapatin viettämistä. Nämä kaksi voidaan viedä saman otsikon alle, jos sanotaan, että Jumala vihaa ihmisten keksimää jumalanpalvelusta – ihmisviisauden mukaista uskonnollisuutta.

Niinpä voimme rohkaista toinen toistamme tässä ja ottaa sellaisen tarkan suunnan omasta kompassistamme, että emme mene mukaan mihinkään ihmisten keksimään systeemiin, vaan olemme kuuliaisia Jumalan sanalle ja seuraamme Kristusta. Varokaamme ennen kaikkea mammonan tuomista voimatekijäksi seurakuntaan. Jeesus ajoi kaikki kaupustelijat pois temppelistä. Tänäkin päivänä hän vihaa sitä, että hänen sanaansa kaupitellaan.

On hyvä opetella tuntemaan Jumalaa siinäkin mielessä, että opimme tuntemaan myös hänen vihansa. Yleensä meille julistetaan Jumalan armoa ja hyvyyttä, Kristuksen kirkkauden evankeliumia. Ja oikeinhan se on. Kristus otti päälleen meidän rikkomuksemme, jotta meillä olisi rauha. Hän asettui Jumalan vihan kohteeksi meidän sijastamme. Jo paratiisissa hänestä tehtiin Jumalan karitsa. Vai mistä luulet, että ne eläimen nahat saatiin, joilla Aadam ja Eeva puettiin? (Ks.1.Moos.3:21) Jo siellä ihmiskunnan historian alkuhämärissä hän oli ”Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin”. Se tapahtui paratiisissa – hengellisessä todellisuudessa – mutta Golgatalla hän sitten tuli tähän maailmaan antamaan itsensä sovitusuhriksi ja sovittamaan meidän syntimme tässä maailmanajassa, jossa synti ja kuolema hallitsee. Paavali puhui efesolaisille siitä, että meidän, jotka olemme Kristuksen omia, on oltava selvillä siitä, millaisia asioita Jumala vihaa:

Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija. Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. Ef.5:1-6.

Kirjoitettu opiksi

vuoreltaKaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room.15:4.

Tämä jae kiteyttää kauniisti yhden asian: uskoontulemisen jälkeen tarvitaan kestävyyttä, lohtua ja toivoa, jotta jaksetaan vaeltaa uskossa. Me saamme näitä voimavaroja Jumalan sanasta, Raamatusta. Monien usko hiipuu yksinkertaisesti ravinnon puutteeseen.

Monet korostavat, että liiallinen opetuksen kuunteleminen ja ”saarnojen kuluttaminen” voi olla suorastaan vahingoksi, ellei sanaa laiteta käytäntöön. Runsas teologian viljely, opetuksen ylitarjonta, johtaa eräänlaiseen kuplaan: emme enää osaa soveltaa sanaa, kun siitä on tullut vain viihdyke. Luulemme, että pelkkä kuunteleminen riittää, kun se johtaa jonkinlaiseen mielialan kohoamiseen, uskonnollisiin tunne-elämyksiin.

Tämä on totta. Sanaa pitää soveltaa elämään, sulauttaa itseensä, jotta se voi tulla meissä lihaksi. Mutta ei sovi unohtaa, että sana on myös ruokaa. Kun työmies syö ruokaa, hän jaksaa tehdä työtä, mutta se pitää hänet myös hengissä ja terveenä. Ei kaikki ruoka ole vain työssä jaksamista varten. Syömisen tarkoitus on paljon laajempi. Samoin Jumalan sana on ruokaa, joka pitää meidät uskossa elävinä. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan. Hepr.5:14. Sanan soveltaminen käytäntöön ja sen tuleminen lihaksi siinä, mitä teemme, on vain yksi Jumalan sanan hedelmä, yksi puoli sanan tehtävää. Kun Jumala lähettää sanansa, se luo uutta elämää kaikkialla luomakunnassa, ei vain meidän sisimmässämme tai seurakunnassa: niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. Jes.55:11.

Jumalan sana on tärkeä viisauden lähde, syvemmän ymmärryksen antaja. Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps.119:105. Tarvitsemme Jumalan sanaa moneen tarkoitukseen. Sana neuvoo ja johdattaa, antaa elämälleni kompassin tavoin suuntaa.

Kerrataan vielä se johtoajatus, josta lähdimme liikkeelle: Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room.15:4. Suokoon Jumala, kaiken hyvän antaja, sinulle tänäänkin kestävyyttä, lohtua ja toivoa, että jaksat elävässä uskossa mennä eteenpäin ja luottaa siihen, että matkan päässä odottaa koti – perille pääsyn ihana palkinto.