Kategoria: Rohkaisu

Sielunvihollisen pakkomielteenä on valehtelu. Se haluaa vääristää meidän käsityksemme ja luoda kielteisen kuvan lähimmäisestämme, ottaa pois meiltä toivon paremmasta huomisesta ja työntää meidät lopulta synkkyyden suohon. Huomaan joidenkin tuttujen kohdalla tapahtuneen kehitystä huonoon suuntaan – heistä on tullut vihaisia, alati tyytymättömiä, joka suuntaan nyrkkiä puivia ihmisiä. Meidän tulee nousta vastarintaan:

Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Jaak.4:7.

Jos emme saa kielteisyyttämme kuriin ja suosimme epäluuloja, epäluottamusta ja vihaa, silloin luomme paholaiselle otolliset olosuhteet. Teemme hänen työnsä helpoksi. Huonossa seurassa hyväkin ihminen voi alkaa puhua kielteiseen sävyyn, sillä ihmisten epäusko loihtii sellaista esiin. Tämähän perustuu yhteen Raamatun tärkeään ilmoitukseen:

Tapahtukoon teille niin kuin uskotte… Matt.9:29.

Jeesuskaan ei voinut vastustaa ihmisten epäuskon voimaa, vaan sanotaan: Ja koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa. Matt.13:58.

Niinpä yritetään opetella uskoa. Ollaan myönteisiä, herätetään toivoa, rohkaistaan ihmisiä. Sain aiheen puhua tästä, koska epäonnistuin itse tänään. Annoin huonoa palautetta ja kaduin sitä sitten. Päätin kuitenkin, että Raamattu on totta, myös tässä sanassa:

Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Miika 7:8.

Päätin siis, etten lannistu epäonnistumisestani, vaan jatkan sinnikästä yrittämistä. Suuntaan mieleni uudestaan, valitsen rohkaisemisen, päätän olla positiivinen, kiinnitän sydämeni hyvään tavoitteeseen: uskon rakentamiseen omassa ja toisten elämässä.

Tsemppiä sinullekin tässä simppelissä mutta niin oudon vaikeassa uskon harjoituksessa!

Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. 1.Moos.3:19.

Onko siis väliä, miten tulen haudatuksi – polttohautauksella vai perinteisellä arkkuhautauksella? Satuin lukemaan artikkelin, jossa kerrottiin Euran Luistarin muinaishaudoista eli ihmisistä, jotka oli haudattu viikinkiaikana. Muinoin Suomessakin haudattiin vainajat polttamalla, mutta kristinuskon tulo muutti hautaustavat. Luistarin vainajista ei ole varmuutta, minkä vuoksi heidät haudattiin ruumishautoihin eikä heitä poltettu. Kristinuskon tulo Suomeen ajoittuu vähän myöhemmäksi. Itse uskon, että hautaustavan muutos oli kuitenkin kristinuskon vaikutusta, vaikka varsinaisesti usko rantautuikin Suomeen vähän jälkijunassa.

Kristillinen hautaustapa johdetaan luonnollisesti Raamatusta. Ruumishautaus oli käytössä jo Aabrahamin perheessä. Kun seurataan raamatunhistoriaa, jonka aikajänne on tuhansia vuosia, huomataan, kuinka polttohautaus on enimmäkseen käytössä vain pakanoilla. Jeesusta ei polttohaudattu. Jeesuksen ruumista kohdeltiin arvokkaalla tavalla eikä häneltä rikottu luita. Näin tapahtui, jotta toteutuisi kirjoituksen sana: ”Häneltä ei saa rikkoa ainoatakaan luuta.” Joh.19:36.

En halua mitään jyrkkiä opillisia linjoja vetää, mutta minusta polttohautaus on kammottava toimitus. Erityisesti luiden jauhaminen jossakin myllyssä pieniksi rakeiksi on erityisen makaaberia. En voi pitää ihmisperäisen luujauhon ja tuhkan viskaamista mereen tai maastoon mitenkään arvokkaana hautaamisena. Sellaista hautausta en soisi edes vihamiehelleni. Melkein pahinta on, jos omaisen tuhkat säilytetään jossakin uurnassa, vieläpä näytteillä. Lopun ajan jumalattomista sanotaankin pahaenteisesti:

Niin kuin kynnetty ja kuokittu maa, niin ovat heidän luunsa hajallaan tuonelan portilla. Ps.141:7.

Niinpä, kun hautaamme omaisiamme – varsinkin jos kyseessä on kristitty vainaja – olen sitä mieltä, että meidän on syytä saatella heidät viimeiselle matkalle arvokkaasti ja kristillisen tavan mukaan. Antakaamme poisnukkuneen rakkaamme tomumajalle aito mahdollisuus tulla maaksi jälleen ja palata maan tomuun.

Olen puhunut vaimoni (ja tyttärenikin) kanssa tulevista hautajaisistani – jos kuolen ennen heitä. Haluan perinteisen arkkuhautauksen. En niin kauheasti tarvitse saattoväkeä enkä kaipaa erityisemmin ketään pappiakaan haudalleni löpisemään. Toivoisin vietettävän iloiset hautajaiset siksi, että saamme tavata kirkkauden maassa, ja siksi, että evankeliumi on voimassa ja Kristuksen sovitustyö kantaa yli kuoleman rajan. Siis ylistys Jumalalle! Kunnia Kristukselle!

Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? 1.Kor.15:55.