Hengelliset huoltoasemat

Hän meni miehen luokse, valutti tämän haavoihin oliiviöljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen aasin selkään, vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Luuk.10:34 UT2020.

Isälläni oli aamuisin aina radio auki ja hän kuunteli siitä aamuhartauden. Aamuhartaudet aloitettiin radiossa joskus 1932 ja ne taitavat jatkua yhä, vaikka eivät olekaan entisellä paikallaan klo 7:50. Aika monta aamuhartautta olen kuunnellut minäkin elämäni aikana.

On hyvä aloittaa päivä Jumalan sanalla ja rukouksella. On monia tapoja tehdä se. Yksi tapa on lukea jotakin hengellistä välipalaa netistä.

Kivinen kirkko ja jumalanpalvelus kerran viikossa on perinnettä, mutta maailma muuttuu ja myös hengellinen elämä löytää erilaisia ilmentymiä. Kirkon sijasta voi ruokailutauon tarjota hengellinen huoltoasema, esimerkiksi lyhytsaarna netin kautta tai podcast korvanappiin tai lyhytvideo kännykässä. Pitempiä saarnavideoita löytyy kasapäin netistä, mutta jaksaako tunnin saarnaa katsella alusta loppuun? Kiinnostavuuden ylläpitämiseksi on tarjoilun kestoa lyhennettävä ja pidettävä se optimaalisena. Minä tarjoilen lyhytsaarnoja, joiden lukeminen kestää 2-3 minuuttia.

Joku sanoikin, että minun teksteissäni on hyvä puoli se, että ne ovat lyhyitä! Sehän oli melkein yhtä hauska tokaisu kuin se, jonka eräs aloitteleva runoilija sai: ”Täriseekö sun pääs kun sä teet näitä?”

Hengellinen huoltoasema voi toimia myös huoneen nurkassa, jossa on tuoli ja Raamattu. Kuinka virkistävää onkaan aloittaa päivä sanaa lukemalla ja pitämällä sen ohessa rukoustuokio. Se on kuin lataisi kännykkää aamulla, että se jaksaa koko päivän toimia. Ihmisen sielu tarvitsee samanlaista latausta. Aamuhartauden jälkeen voi lähteä virkistyneenä päivän töihin.

Kiitos Herra, että saamme aloittaa päivämme hiljentymällä sanan ääreen. Puhu Herra, palvelijasi kuuntelee. Ole lupauksesi mukaan kanssamme tänään. Ohjaa ja johdata meitä, että osaamme vaeltaa teitäsi, anna Pyhä Henkesi meille, että kykenemme tekemään tahtoasi ja vahvista uskoamme, kun vaikeudet yllättävät. Kiitos, että olet uskollinen ja että olet auttanut tähän asti.

Kiitos, että saamme aloittaa uuden vuoden uskossa rohkeina sinuun luottaen. Kiitos, että siunaat meille tämän alkavan vuoden ja annat hyvyytesi runsautta meille. Olkoon sinun siunauksesi perheemme ja sukumme yllä. Anna armoa Jumalan seurakunnalle tässä maassa ja yltäköön sinun siunauksesi koko kansakuntamme ylle. Sinulta saamme kaiken hyvän.

Minä kuulin, miten kaikki luodut taivaassa, maan päällä ja sen alla ja meressä lausuivat:
»Ikuinen ylistys, kirkkaus, kunnia ja voima valtaistuimella istuvalle ja Karitsalle.» Ilm.5:13 UT2020.

Copyright © 2024 Simo Papunen

Herran palvelijan perintöosa

Mutta Jumala sanoi Bileamille: ”Älä lähde heidän mukaansa äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se kansa on siunattu.” 4.Moos.22:12.

Inventoitko sinä elämäsi vaiheita ja lasket saamiasi kirouksia? Huonot lähtökohdat, kouluvaikeudet, työelämän pettymykset, uskoton puoliso, kapinalliset lapset, kylmä seurakunta ynnä muuta kuuluu kirousten luetteloon. Minä voisin lisätä omaan listaani muutamia hankalia ihmisiä. Työpaikkani toimitusjohtaja inhosi minua ja uhkaili potkuilla.

Jumala on ollut puolellani. Hän on auttanut, etten ole saanut koskaan potkuja. Koulustakin selvisin, vaikka opettajat kiusasivat. Äitini oli minulle ehkä vaikeuksistani suurin, mutta kaikki hänen parjauksensa ja kavalat juonittelunsa ovat aika lailla osoittautuneet tehottomiksi. Entinen seurakuntani elää omassa kuplassaan, oman erinomaisuutensa lumoissa.

Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Room.8:31.

Uskoisin, että sinunkin kannattaa panna merkille, miten Jumalan siunaus sittenkin on seurannut sinua elämässä ja ihmisten kiroukset ovat rauenneet tyhjiin. Ihan ilman kolhuja eivät ketkään selviä, mutta jos selviää pelkillä kolhuilla, Jumalan siunaus hyvittää lopulta kaiken. Hänen armonsa runsaus, hänen apunsa luotettavuus ja hänen huolenpitonsa sinnikäs läsnäolo ovat sävyttäneet elämäsi taivalta, eikö vain? Erilaiset kitkerän makuiset kiroukset ovat satuttaneet joskus pahastikin, mutta Jeesuksen seuraaminen ristiä kantaen on lopulta näyttäytynyt suurena armon lahjana. Nyt sieluni syvyydestä odotan hartaasti pelastusta ja taivaaseen pääsyä. Siellä saan kokea:

Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. Ilm.12:10.

Täällä maanpäällisellä matkalla voi toisinaan pelko vallata mielen, kun vihollinen uhkailee. Kiroukset, joita hän syytää suustaan, saavat uskon horjumaan. Mutta voimme aina kääntyä Herran puoleen ja uskoutua Hyvälle Paimenelle. Voimme tietää, että se tulirengas, joka suojasi kerran pahan voimilta, on ympärillämme edelleen. Voimme muistuttaa mieleemme, millainen on Herran palvelijoiden perintöosa:

Jos joku hyökkää kimppuusi, minä en häntä auta. Joka hyökkää kimppuusi, se sortuu jalkojesi juureen… niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra. Jes.54:15,17.