Kategoria: Siunaus

Nykypäivän seurakunnalla on moniakin ongelmia, mutta yksi niistä on hatara käsitys yksityisyydestä ja sen merkityksestä. Kuraisin saappain mennään mennen tullen tallaamaan lähimmäisen kokolattiamattoa. Tämä on erityisesti pastoreiden ja seurakunnan työntekijöiden ongelma. Kukaan ei tunnu opettavan, että jokaisella on oikeus yksityisyyteen eikä siihen voi pistää nokkaansa ilman syytä. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että seurakuntalaisten makuuhuoneet ovat rauhoitetut kaikelta tirkistelyltä. Seurakunnan vaikutuspiiri ei ulotu joka paikkaan ja yksityisyys on juuri sellainen alue, jonne ei pidä seurakunnan nimissäkään mennä. Huomaat tämän säännön pätevän Raamatussa – siellä ei ole yhtään mainintaa yksityisyyden loukkaamisesta, ei yhtään tapausta ihmisten seksielämän riepottelusta. Ainoastaan muutaman kerran ihmisten yksityiselämään kuuluvat teot ylittävät rajan ja pullahtavat näkyviin. Silloin asiaan vaikuttaa jokin väärinkäytös tai synti. Suositukseni on: älä koskaan pistä oma-aloitteisesti nokkaasi kenenkään yksityiselämään! Daavidinkin elämässä oli tilanne, jolloin hänen kuului osoittaa hyvää moraalia (mikä tapahtuikin pienen haparoinnin jälkeen):

Silloin Daavid meni ja leikkasi salaa palasen Saulin viitan liepeestä. Mutta sen tehtyään hän sai piston sydämeensä ja sanoi miehilleen: ”Herra varjelkoon minua tekemästä tällaista kuninkaalleni, Herran voidellulle! Varjelkoon Herra minua kohottamasta kättäni häntä vastaan, sillä hän on Herran voideltu!” 1.Sam.24:5-7.

Saul oli tarpeillaan luolan perällä ja siinä tilanteessa hän oli erittäin haavoittuva ja suojaton. Daavidilla oli houkutus käyttää tilannetta hyväkseen ja toimia Saulin vahingoksi. Häntä jopa yllytettiin siihen.

Tämä episodi kuvaa niitä tilanteita, joissa olemme päässeet jonkun ihmisen – ystävän tai vihollisen – yksityisalueelle ja olemme saaneet todeta lähimmäisemme heikkouden ja suojattomuuden ja meillä on houkutus käyttää asemaamme toisen vahingoksi. Tällaisia tilanteita elämässä syntyy aika ajoin, joskus sattumalta, joskus sielunhoidollisen asetelman tähden. Kysymys kuuluu: onko meillä moraalista selkärankaa olla käyttämättä tilannetta lähimmäisemme vahingoksi? Olemmeko luotettavia Jumalan ihmisiä, joiden hallussa salaisuudet säilyvät? Kunnioitammeko toisen yksityisyyttä niin että emme vuoda asioita ulkopuolisille?

Mitä tarkoittaa ”Herran voideltu”? Eikö se tarkoitakin tänä päivänä Jumalan valtakunnan työssä ahkeroivaa ihmistä? Henkilöä, jolla on kutsu tehdä sellaista evankeliumin työtä, jolla on iankaikkista merkitystä? Kuinka siis voisimme vahingoittaa toisen elämäntyötä jollakin ajattelemattomuudella? Voisimmeko tuhota Jumalan ihmisen maineen tuosta vaan – huvin vuoksi?

Daavid sai piston sydämeensä, kun oli kajonnut Saulin viittaan. Eikö meidänkin tulisi vapista, jos olemme jotenkin vahingoittaneet Jumalan palvelijaa, mustamaalanneet jonkun mainetta kevytmielisesti – muuten vaan vahingonilon tähden?

Herra siunatkoon sinua, joka olet toiminut oikein ja säilyttänyt sielunhoidolliset salaisuudet, menetellyt reilusti, toiminut sovituksen viran haltijana ja antanut anteeksi, jopa unohtanut lähimmäisesi kompastelut. Herra antakoon sinulle armonsa ja vahvistakoon kaikessa hyvässä työssä ja puheessa. Olkoon taivaallinen voitelu elämäsi yllä edelleen. Siunatkoon Herra sinua rakkaudellaan ja antakoon kuvansa tulla sinun kauttasi esiin:

Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä ”rakkaus peittää paljotkin synnit”. 1.Piet.4:8.

Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppurainen vaippa yllään. Ja Pilatus sanoi heille: ”Katso ihmistä!” Joh.19:5.

Luin artikkelin Eerikasta. Siis hänestä, joka kuoli kaltoinkohtelun tuloksena 8-vuotiaana. Hänen kohdallaan lastensuojelu epäonnistui täysin.

En pystynyt lukemaan kaikkia artikkelin kohtia. Itkin ja ihmettelin, kuinka tämä voi olla mahdollista. Yksityiskohtiin tutustuminen oli järkyttävää luettavaa niiltä osin kuin kykenin lukemaan. Koska olen itsekin kärsinyt kaltoinkohtelua lapsena, olen jopa ajatellut olevani ”Eerikan veli – eloonjäänyt”. Mutta Eerikan tapaus on kyllä jotain ihan muuta. Minä olen saanut ”fyysisestä ja emotionaalisesta kaltoinkohtelusta” lähinnä vain henkisen vamman. Sitä kutsutaan dissosiaatiohäiriöksi. Olen kuvaillut sitä jonkin verran aiemmin, joten sivuutan sen tässä.

Ihmisen julmuus jotenkin pysäyttää. Ei tarvitse miettiä sodan kauhuja, kun voi tutustua vain joihinkin lastensuojelun kohtaamiin ihmiskohtaloihin. Ne riittävät todistamaan, että toisinaan ihmisten päässä vinksahtaa pahan kerran ja heistä tulee vertaansa vailla olevan julmuuden kanavia – ihmispetoja. Uskovaisena tulee etsimättä mieleen kysymys, onko saatana tai paha henki ottanut ihmisen sielussa vallan. Mutta edes paholaista ei Raamatussa kuvata avuttoman ihmispolon kiduttajana ja rääkkääjänä niin räikeässä muodossa kuin jokin lastensuojelun onneton dokumentti kuvaa joitain väkivaltaisia ja julmia ”äitejä ja isiä”. Paholainen tuntuu tarvitsevan siihen ihmisen.

Niinpä onnittelen sinua, joka olet onnistunut olemaan vanhemmuudessa kunnollinen, hyvä äiti tai isä. Siunaan sinua, joka olet kantanut vastuun lapsistasi ja hoivannut heitä sillä tavalla kuin kuuluukin. Täydellisyyttähän ei voida keneltäkään vaatia, mutta ”hyvä vanhemmuus” ei ole mahdoton tavoite ja siitä moni aikuinen on esimerkki ja todiste. Toisilla hyvän vanhemmuuden osoittaminen on suorastaan lahja ja armoitus. Ihailen heitä. Haluan ehdottomasti antaa tunnustuksen sinulle, joka olet hoitanut vanhemman osasi hyvin. Siunatkoon sinua Herra ja jatkukoon se siunaus sinun suvussasi polvesta polveen!

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan. Ps.103:17-18.

Herra siunatkoon myös lastensuojelun työntekijöitä, että he voivat tehdä työnsä hyvin ja arvioida tilanteita oikein, ettei synny hätäisiä huostaanottoja, mutta ei myöskään laiminlyöntejä, kun apua tarvitaan – Jeesuksen nimessä pyydämme tätäkin.