Siunattu elämä

Nämä siunaukset tulevat teidän osaksenne, kun vain tottelette Herraa, Jumalaanne. Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin. Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato ja teidän karjanne vasikat ja karitsat. Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne. Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan. 5.Moos.28: 2-6.

Siunauksia luetellaan lisääkin. Niissä on kuitenkin aina selkeä ehto: pitää palvella Herraa ja olla kuuliainen. Kuuliaisuutta seuraa siunaus. Jos Jumalan lakia rikotaan, seuraa päinvastoin kirous.

Tämä Jumalan siunauksen ansaitseminen on hyvin tavallinen ajatuskulku edelleenkin, vaikka elämme uuden liiton aikaa. Voi, kuinka oikein olemmekaan eläneet, olemme oikein naimisissa, oikein kastettuja, oikein Pyhällä Hengellä täytettyjä ja mukana oikeassa kirkossa ja herätysliikkeessä! Tämäkin ansioluettelo voi jatkua loputtomiin.

Meiltä niin helposti unohtuu, että nythän painopisteen tulisi siirtyä Kristuksen ansioon, häneltä lahjaksi saatuun siunaukseen, taivaallisiin rikkauksiin maallisten sijasta. Siunausten jakaminen ei enää tapahdu ansioiden perusteella, vaan uskon perusteella. Syntinen on yhtä siunattu kuin hurskaskin, jos vain uskoo.

Voimme aina sanoa, kun meitä syytetään jostakin synnistä: ”Syntisiä Jeesus tuli pelastamaan!” (Mark.2:17) Oikeastaan omien ansioiden luetteleminen kääntyy helposti itseään vastaan. Alamme näyttää fariseuksilta, jotka eivät enää tarvitse Jeesusta Vapahtajakseen. Pitää vain varoa, ettemme aja ojaan toiselle puolen tietä, sinne laitaliberaalien joukkoon, vaan muistamme Kristuksen lain ja pyrimme uskossamme vilpittömyyteen ja sitä myöten hyvän omantunnon säilyttämiseen.

Rakkaat ystävät, te tiedätte tämän kaiken etukäteen. Pitäkää siis varanne älkääkä antako jumalattomien eksyttää itseänne. Älkää kadottako tukevaa pohjaa jalkojenne alta. 2.Piet.3:17 UT2020.

Niinpä saan unohtaa omat ansiot, elämäni ylpeyden aiheet ja lapsen tavalla turvata Jumalan armoon Kristuksessa. Jos joku sormella osoittelee ja esittää syytöksiä, sitä varmemmin armo minua vaatettaa. Hyvän Paimenen siunaava käsi on elämäni yllä, hänen turvallisessa sylissään jatkan matkaa.

Sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi ovat kanssani koko elinaikani, minä saan asua Jumalan temppelissä elämäni loppuun asti. Ps.23:6 Psalmit 2024.

Copyright © 2024 Simo Papunen

Mainehaitta päälaelleen

Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki kaiken ja mutisi itsekseen: »Jos hän olisi profeetta, hän tietäisi, millainen nainen häntä koskettelee. Tuo nainenhan on syntinen.» Luuk.7:39 UT2020.

Luukkaan lisäksi muutkin evankelistat kertovat tämän tapauksen, jossa syntinen nainen voitelee Jeesuksen. Matteuksen ja Markuksen mukaan nainen vuodatti voiteensa Jeesuksen päähän, Luukas ja Johannes sen sijaan puhuvat jalkojen voitelusta. Israelin Messias, kuninkaiden kuningas, saa joka tapauksessa voitelunsa naiselta.

Tapauksen yhteydessä esiintyy paljon paheksuntaa. Opetuslapset paheksuivat voiteen haaskausta – varmaankin Juudas etunenässä – ja tilaisuuden isäntänä toiminut fariseus paheksui tapahtunutta, koska piti naista syntisenä.

Minäkin onnistuin tulemaan aikoinaan uskoon hyvin huonomaineisena ihmisenä. En sitä kyseenalaista mainettani pystynyt karistamaan niskastani. Siinä se pysyi sitkeästi ja jotkut fariseukset olivat innolla suurentelemassa asioita ja paheksumassa pahoja tapojani. Heillä oli omat agendansa pelissä – koston henki tai ehkä idea haaskauksesta, jos minuun nyt armoa tuhlattaisiin.

Huomaamme varsinkin Luukkaan evankeliumista, kuinka Jeesus puolustaa naista. Samalla hän kääntää naisen mainehaitan ikään kuin päälaelleen, kun hän selittää tilannetta fariseukselle:

Siksi sanon sinulle: Hänen monet väärät tekonsa on annettu anteeksi, ja niinpä hän rakasti paljon. Se taas, jolle annetaan vain vähän anteeksi, rakastaa vain vähän.» Luuk.7:47 UT2020.

Niinpä sinäkin saat ammentaa tästä rohkaisua elämääsi, jos sinua paheksutaan. Ihmisten paheksunta kohdistuu usein entiseen elämään, kun nuo paheksujat eivät vaivaudu tekemään kotiläksyjään ja anna arviointiaan tämän hetken tilanteesta. Kenties he ovat kateellisia sinulle, kun olet saanut niin paljon armoa osaksesi.

Sinä et ole ainoastaan lojaali Kristukselle, sinä saat olla kuninkaantekijä. Sinun vastarakkautesi ansiosta Jumala voi toimia tässä maailmassa. Sinä saat korottaa Herran kunniaa ja siinä missä sinä voitelet Herrasi jalat ylistäessäsi häntä, sinä itse saat voitelun Herralta. Sinä saat kaikkien paheksujien silmissä nousta arvossa, nousta Hengen voimassa ja puhdistua huonosta maineestasi. Sinun rohkean tekosi ansiosta kallisarvoisen voiteen tuoksu leviää kaikkialle.

Minä vakuutan teille: kaikkialla, missä julistetaan ilosanomaa, muistetaan myös tämä nainen ja kerrotaan, mitä hän teki. Mark.14:9 UT2020.

Copyright © 2024 Simo Papunen