Iso kuva

Te teeskentelijät! Sään merkkejä te kyllä osaatte tulkita. Miten ette siis osaa tulkita tätä aikaa? Luuk.12:56 UT2020.

Jeesus antoi suoraa kritiikkiä aikalaisilleen. He elivät historian taitekohdassa, Messiaan ilmestymisen ajassa, mutta eivät tajunneet, mikä hetki historiassa oli meneillään.

Niin, ajan merkkien seuraaminen on hankalaa. En tiedä voiko tällaista yleistää, mutta totumme johonkin emmekä huomaa siinä mitään mieltämme askarruttavaa. Nytkin kai totumme tähän kilpavarusteluun, aseiden kalinaan, sodan todellisuuteen, emmekä vieläkään oikein jaksa pelätä kolmatta maailmansotaa. Olemme tyytyväisiä, kun pääsimme Natoon. (Tämä artikkeli on julkaistu ensi kerran 1.4.2024.)

Lopun aika ja sen käänteiden miettiminen tuntuu raskaalta ja vaikealta päänsäryltä. Olisi paljon mukavampaa miettiä palkankorotusta ja liiketoimia, kenties lomamatkaa tai uuden asunnon hankintaa, ehkä auton ostamista. Uskovina voimme panostaa seurakunnan toimintaan ja etenkin oman vaikutusvallan kasvattamiseen uskonyhteisössämme.

Mutta olemmeko uskovina koskaan huomanneet, että Jeesus ei panostanut synagogan kuvioihin eikä arvostanut aikansa ammattipapistoa. Eikä hän oikein jaksanut panostaa myöskään ulkonaisiin rakennuksiin. On hyvä, jos voimme nähdä asioita hieman kauempaa. Silloin ehkä ne yksityiskohdatkin löytävät oman painonsa tai painottomuutensa.

Niinpä katson Raamatun historiaa kaukaa ja aloitan Aabrahamin ajoista. Huomaan, että vanhan liiton aika kesti noin 3000 vuotta, kunnes tultiin Jeesuksen aikaan. Nyt on uuden liiton aika kestänyt 2000 vuotta ja vaisto sanoo, että Jeesuksen elämä ja ristin urotyö tapahtui keskellä Raamatun historiaa. Että historia muistuttaa menoraa – kynttilänjalkaa, jossa on kolme haaraa kuin peilikuvana ja Jeesus-runko keskellä. Ja kuten olen todennut, haaroihin kuuluvat kukkanuput kuvaavat historian saatossa tapahtuneita suuria hengellisiä uudistumisia.

Toisarvoista on, miten tarkasti uskomme näihin yksityiskohtaisiin vertauskuviin, sillä kokonaisajatus on se merkittävin idea tässä. Jeesus on elämämme keskipiste, jos kerran olemme uskossa. Hän on myös historian keskipiste. Tuskin lopun ajan historia pomppaa mitenkään ulos näistä kehyksistä. Edessä on noin tuhat vuotta ja kaksi pidempää jaksoa, miksi niitä sanotaan, kausia jotka Raamatussa kestävät keskimäärin 430 vuotta? Ilmestyskirja kutsuu niitä kuudenneksi ja seitsemänneksi sinetiksi. Sen jälkeen on uusi taivas ja uusi maa eli aloitamme ikään kuin puhtaalta pöydältä uuden maailman historian.

Älkää heti menkö sekaisin, jos joku väittää, että Herran päivä on tullut. 2.Tess.2:2 UT2020.

Otetaan rauhallisesti, ollaan luottavaisia. Voimme laittaa täydellisesti toivomme Herraan, että hän ohjaa elämäämme, että hänellä on hyvät ajatukset meitä varten. Hänen suunnitelmansa tarkoittavat meille siunauksia, turvaa ja varjelusta, hänen kaukaa viisaat ajatuksensa ohjaavat meitä oikealle tielle ja voimme jättää lapsemmekin hänen armosiipiensä suojaan. Jumalan voima kantaa heitäkin, kun meistä aika jättää.

Jumala on hyvä. Hänen hyvyytensä on ikuista, sukupolvesta toiseen kestää hänen uskollisuutensa. Ps.100:5 Psalmit 2024.

Copyright © 2024 Simo Papunen

Voittava usko

Pojalle hän antoi nimen Ikabod sanoen: ”Mennyttä on Israelin kunnia” – tällä hän tarkoitti sekä Jumalan arkun että appensa ja miehensä menetystä. 1.Sam.4:21.

Eelin miniä olisi voinut nimetä poikansa toisinkin, vaikkapa ”Ennalleen palaa Israelin kunnia”. Mutta kaikilla meillähän on taipumus katsella mennyttä ja peilata omaa historiaamme. Tämä toteutuu sekä yksilötasolla että kansakuntien tasolla. Huomaamme esimerkiksi, että Venäjällä on nyt menossa (julkaistu 13.3.2024) ”Suuren ja kunniakkaan Äiti-Venäjän historian toistaminen”. Aiheellisesti oli presidentti Niinistö Putinille tokaissut: ”historia on historiaa”. Joku valtiojohtaja voi ihannoida maansa historiaa ja arvostaa sitä, vaikka se on täynnä kaikenlaisia rikoksia satojen vuosien ajalta. Siinä missä pitäisi katua ja tehdä surutyötä ja kääntyä pois pahasta, siinä hukutetaan tulevaisuus pahojen tekojen perinteeseen ja pyhitetään ne. Siinä tilanteessa Pahan henkivallatkin tulevat avuksi ja ajavat ihmisiä vääryyden töihin.

Oma vastuumme rajoittuu yleensä vain itseemme, mutta myös omalla kohdallamme voimme valita väärin ja alkaa toistaa menneisyytemme vääriä valintoja. Näistä vääristä valinnoista ja pahoista teoista voi sitten kehkeytyä sukupolvien ketju, kun lapset toistavat isiensä ja äitiensä historiaa. Köyhyys ja osattomuus periytyvät helposti omalla painollaankin. Usein tarvitaan jokin vastavoima, joka pysäyttää ylisukupolvisen kierteen. Uskon löytäminen voi olla sellainen käännekohta, kun alkoholismi murtuu, kun syrjäytyminen katkeaa, kun varastelu loppuu. Usko tuo mukanaan Jumalan siunauksen ennestään sekasortoiseen elämään. Tullimies Sakkeus edustaa Raamatussa ihmistä, joka muuttuu Jumalan voimasta.

Mutta Sakkeus astui esiin ja sanoi: »Herra, minä annan puolet omaisuudestani köyhille. Jos olen kiristänyt joltakulta ylimääräistä, maksan sen takaisin nelinkertaisesti.» Luuk.19:8 UT2020.

Huomaan usein itsessäni taipumuksen ajatella pessimistisesti, koska elämä on opettanut kovia läksyjä. Mutta samalla saatan tiedostaa, että minun pitäisi uskon vuoksi ajatella positiivisesti ja pitää yllä toivoa paremmasta. Se mitä sanon omasta tulevaisuudestani, voi toteutua, sillä se ilmaisee uskoani ja Jeesus on sanonut: »Teille tapahtuu niin kuin uskotte.» Matt.9:29 UT2020. Joudun siis varomaan, mitä sanon ja millaisia tulevaisuuden ennustuksia kaavailen pääni menoksi.

Ei ole pelkkää menestysteologiaa, jos alkaa sanoa itsestään ja omasta tulevaisuudestaan positiivisia asioita, sillä Raamattu neuvoo niin tekemään. Minäkin voin julistaa, että sinä saat olla tulevina päivinä terve, saat tulla hyvin toimeen, saat kehittää lahjojasi, saat kasvaa uskossa, löytää oman kutsumuksesi, saat elää viisaasti, tuottaa hyvää hedelmää ja jatkaa vahvana uskossa. Saat olla kaikessa siunattu, sillä siunattu on sinun kotisi ja perheesi, puolisosi ja lapsesi. Sinä olet turvassa, sinun jälkeläisesi ovat jumalisia, seurakuntasi on elävä, sinun kotikuntasi on vauras ja yhteisösi voi hyvin! – Aamen, palannut on Jumalan kunnia sinun keskuuteesi!

Ylistys Jumalalle, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isälle! Hän on Kristuksessa antanut meille kaiken hengellisen ja taivaallisen siunauksen. Ef1:3 UT2020.

Copyright © 2024 Simo Papunen