Sydän täynnä onnea

Kun minä kutsuin, te ette vastanneet, kun minä puhuin, te ette kuunnelleet vaan teitte sitä, mikä on minun silmissäni väärää, ja aina valitsitte sen, mikä on vastoin minun tahtoani. Sen tähden Herra, minun Jumalani, sanoo näin: – Minun palvelijani saavat syödäkseen, mutta te näette nälkää, minun palvelijani saavat juodakseen, mutta te kärsitte janoa, minun palvelijani iloitsevat, mutta teidän osanne on häpeä, minun palvelijani riemuitsevat sydän täynnä onnea, mutta te huudatte sydän tuskaa tulvillaan ja valitatte mieli murtuneena. Jes.65:12-14.

Eipä kuulosta kauhean rohkaisevalta. Mutta juuri, koska sinä olet vastannut kutsuun ja kuunnellut, kun olen puhunut, sinä et joudu tuomion alaiseksi, vaan sinä perit siunauksen. Sinä olet tullut tunnetuksi Herran palvelijana ja sen vuoksi sinä erotut valtavirrasta. Niinpä sinä saat syödä Herran pöydästä, sinä et joudu näkemään nälkää etkä kärsimään janoa, vaan saat juoda elävien vetten lähteistä ja iloiten ammentaa raikasta vettä ja sammuttaa janosi. Sinä saat riemuita sydän täynnä onnea, sillä sinä olet uskollasi voittanut omaksesi elämän.

Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Jes.65:17.

Sinä saat iloita kaikesta, mitä Jumala luo sinua ja perhettäsi varten. Sinä saat asua uudessa Jerusalemissa, riemuita yhdessä muiden pelastettujen kanssa ja kiittää Herraa alati. Hänen kaikenlainen hyvyytensä ympäröi sinua. Sinun ei tarvitse enää itkeä eikä valittaa ja sinun vesasi pysyvät luonasi ja heidät tunnetaan Herran siunaamana sukuna.

Sinä saat rukoilla ja Herra vastaa sinulle. Hänen vastauksensa ei viivy, vaan saat vastauksen jo ennen kuin ehdit lauseesi loppuun.

Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra. Jes.65:25.

Liiton siunaus

Siionin Herra siunatkoon sinua, hän, joka on luonut taivaan ja maan. Ps.134:3.

Jumalan siunaus teki Abrahamista erityisen. Hän sai solmia liiton Jumalan kanssa ja Herra siunasi häntä monin lupauksin todeten lopuksi:

Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. 1.Moos.12:3.

Moabilainen Barak pelkäsi ja vihasi Israelin kansaa ja palkkasi Bileamin kiroamaan heitä. Bileam ei kuitenkaan voinut kirota Israelia, vaan sanoi:

Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa? Minä sain tehtäväkseni siunata, ja kun Jumala siunaa, en minä voi siunausta peruuttaa. 4.Moos.23:19-20.

Paavali kertoo meille uuden liiton ihmisille, kuinka Jumalan liitto Abrahamin kanssa on vielä voimassa ja se lupaus siunauksesta, jonka Jumala antoi Abrahamille, on voimassa meillekin. Paavali suorastaan vääntää tämän rautalangasta:

Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi… Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme… Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. Gal.3:8-9,13,14.

Niinpä kaikki Abrahamille luvatut siunaukset tulevat uskon kautta meillekin, koska Kristus on ne jakanut kaikille, jotka uskovat.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Ef.1:3.

Jumala ei peruuta sitä siunausta, jonka hän on Kristuksen kautta meille antanut. Kristus on pelastajana uskollinen ja vie alkamansa työn päätökseen. Haluan vääntää siis rautalangasta sinullekin:

Jeesuksen ristin työ toimii sinunkin kohdallasi ja sinä olet sen vuoksi pysyvästi siunattu. Kukaan ei voi peruuttaa saamaasi siunausta eikä tuomita sinua kadotukseen. Hänen siunaava kätensä johdattaa sinua ja turvaa elämääsi.

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Sef.3:17.