Usko kasvuun

Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea. 5.Moos.32:4.

Kun haluamme elää oikein, olla kuuliaisia Jumalan sanalle ja vaeltaa uskon tietä niin kuin kunnolliset ja hurskaat ihmiset tekevät, miten pääsemme siihen? Riittääkö, että omaksumme oikeat näkemykset kaikissa oppiasioissa? Vai onko parempi, että harrastamme hyväntekeväisyyttä, autamme köyhiä, teemme laupeudentyötä ja olemme ystävällisiä kaikille, kuljemme kestohymy huulilla levittämässä uskon ilosanomaa kaikille, joita tapaamme? Tai pitäisikö kouluttautua sananjulistajaksi ja puhua ikuisia totuuksia kaikille sopivaan ja sopimattomaan aikaan (2.Tim.4.2)?

Jokin valinta siinä tulee eteen, vaikka sitä ei niin itse huomaisikaan. Ehkä suuntaudumme uskossamme oman luonteemme mukaisesti? Tai saammeko oikein näyn, jotta olemme selvillä, mihin suuntaan pitää mennä? Ehkä hengellinen kasvu, josta tässä loppujen lopuksi puhutaan, ei ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista. Terve usko on sitä, että kaikki elämän osatekijät kehittyvät suotuisasti: ymmärrämme opillisia asioita, teemme laupeudentyötä, harrastamme hyviä ihmissuhteita ja toimimme hyvän moraalin mukaan, osallistumme seurakunnan elämään ja aikuistumme niin että voimme keskittyä omaan kutsumukseemme. Saat lisätä tähän luetteloon tärkeänä pitämiäsi asioita.

Omassa historiassani voin nähdä tietynlaisia puutteita. Ei ole ollut kauhean montaa hengellistä kasvattajaa. Eräs ulkomainen pastori neuvoi hankkimaan itselleen hyviä mentoreita, hyviä roolimalleja sekä yhteistyökumppaneita ja kunnon ystäviä. Mielelläni tekisin neuvon mukaan, mutta tämä neuvo on yhtä arvokas kuin se, jonka annamme yksinäisyydestä kärsivälle ihmiselle – ”hanki ystävä” tai ”hanki puoliso”! Teoriassa kaikki on helppoa, käytännössä vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Uskonelämäni alussa sain pari ystävää seurakunnasta – vanhoja miehiä. Sitten ajan myötä he pääsivät Herran luo ja uusien ja nuorempien ystävien löytäminen osoittautui kinkkiseksi. Onneksi on netti ja nettiystävät. Roolimalleja olen kyllä löytänyt, mutta he ovat kaukaisia enkä heitä tapaa. Suomessa näen aina puutteena seurakuntien ohuen tai jopa kyseenalaisen moraalin, vaikka juuri korkean moraalin esimerkkejä kaivattaisiin. Tarvittaisiin puhdassydämisiä vakaumuksen ihmisiä, joita ei voi hoopottaa mukaan mihinkään käräjöintiin syyttömiä vastaan. Mentoriksi kelpuutettavaa uskovaa en ole näköpiiriini saanut (anteeksi kaikille). Yhteistyökumppanitkin ovat vähissä. Kuka hoitaisi digitaalista jäämistöäni, kun kuolen? En tiedä.

On enempi kuin mielenkiintoista, mitä Tuomarimme lopulta sanoo. Jakaako hän loputtomasti armoa vai saammeko raippoja (Luuk.12:47)? Uskossakin voimme edustaa niin monenlaista erilaista elämäntapaa ja käytännössä toteuttaa uskoamme hyvin kirjavasti. On siunaus, kun tietää oman roolinsa ja osaa elää kutsumuksensa mukaan.

Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Ef.2:10.

Kaiverra Jaakobin poikien nimet näihin kahteen kiveen samalla tavoin kuin jalokivisepät kaivertavat sinettikiviä. Kehystä kivet kultapunoksilla ja kiinnitä ne kasukan molempiin olkakappaleisiin muistuttamaan Jaakobin pojista. Aaron kantakoon heidän nimiään olkapäillään, jotta Herra muistaisi heitä. 2.Moos.28:12.

Uudessa liitossa olemme kaikki pappeja, jos kerran olemme uudestisyntyneet elävään uskoon. Emme toteuta vanhan liiton säädöksiä minkään ulkonaisen mallin mukaan, mutta voimme omaksua vanhan liiton vertauskuvien mukaan joitakin asioita siitä itsellemme ja ymmärtää, miten jokin vanhan liiton ulkonainen toimintatapa voi toteutua uudessa liitossa. Puhun nyt niin tärkeästä asiasta kuin esirukous.

Onko sinulla tapana kantaa sukulaisiasi, ystäviäsi, Jumalan valtakunnan työntekijöitä rukouksessa Jumalan kasvojen eteen? En kysy tätä siksi, että vaatisin sinulta jotakin suorittamista. Esirukouksessa on kysymys rakastamisesta. Rukoileminen on rakkauden osoitus, vaikka se eroaakin paljon romanttisesta rakkaudesta. Rakastaminen ei ole työtä, se on ilo.

Kun ylipappi meni ilmestysmajaan toimittamaan jumalanpalvelusta, hän kantoi Jaakobin poikien nimiä sekä olkakappaleissa että sydämensä päällä. Näemme, että on mahdollista rukoilla kahdella tavalla: ulkokohtaisesti ja sydämellä. Ulkokohtainen ja muistin mukaan latelu ei ole huono asia sekään, mutta rukoukseen voi ottaa tunteet mukaan. Esirukous voi olla hengessä toisen syliin ottamista.

Myös uudessa liitossa voidaan tehdä samoja asioita kuin vanhan liiton aikaan – ne vain tapahtuvat sydämen tasolla hengen mukaan. Niitä eivät määrää lain käskyt, vaan rakkauden henki. Rakkaus ottaa syliinsä niin omaiset kuin kaukaisemmat ihmiset sen mukaan, miten Pyhä Henki kulloinkin meitä innoittaa. On oltava valmis kesken rutiinien kohdistamaan rukous johonkin henkilöön, joka ei ollut ennakkoon listalla. Onkin virkistävää rukoilla välillä ihan uuden tuttavuuden puolesta.

Voimme luottaa siihen, että kun rukous on hengen mukaista, se myös vaikuttaa. Rakkauden kosketus tuntuu, se parantaa ja tuottaa onnistumista, hyvää mieltä ja iloa, se laskee Jumalan käden päällemme ja ohjaa meitä oikealle tielle.

Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta… Kol.4:2-3.