Usko kasvuun

Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe. Ps.19:13.

Meillä saattaa olla sokeita pisteitä, vikoja joita emme itse näe. Se on hyvin todennäköistä myös itseni kohdalla, vaikka en aina osaa niitä nimetä. Joku toinen näkee ne. Tiedän olevani lyhytpinnainen ja joskus pidän etäisyyttä ihmisiin, koska olen erakkoluonne. Muistan myös monia vahinkoja, kun ilman tarkoitusta tein jotakin, joka sitten tulkittiin tahalliseksi. Oikeastaan sellaiset sattumukset elämässä ovat opettaneet minulle jotakin tärkeää uskosta. Kun tapahtuu jotakin tahatonta, huomaan, että sen taustalla on jonkun lähimmäisen uskomus, että olen ilkeä ja paha ihminen, taipuvainen tekemään jäynää toiselle. Toisinaan kuitenkin sellaisen väärän uskomuksen takana on yksinkertaisesti lähimmäiseni vainoharhaisuus. Mustasukkaisuus voi myös olla tällainen epäluuloon pohjaava näkemys, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Mielenrauha on terveyden perusta, intohimot kalvavat kuin hivuttava tauti. Sananl.14:30.

Jae voidaan kääntää myös niin että ’mustasukkaisuus on hivuttava tauti’. Vanha käännös puhuu ’luulevaisuudesta’. Oletko sinä nähnyt tuttavapiirissäsi ihmisiä, jotka eivät voi mennä minnekään yksin, esimerkiksi lomamatkalle, koska puoliso vahtii heitä herkeämättä? Jos tuttavasi kuitenkin uskaltaa laajentaa omaa reviiriään, vaikkakin viattomasti, seuraa helposti aviokriisi.

Terapia voisi auttaa, mutta miten suositella terapiaa vaikkapa seurakunnan johtajalle, joka luulee seurakunnan piirissä kytevän kapinallisuutta ja ampuu umpimähkään alas häntä vainoavia juoruja? Jotkut saarnamiehet käyttävät Raamattua ’katkaistuna haulikkona’ – sillä tavalla räiskiessä varmuudella osuu syyllisiin ja syyttömiin.

Mistä teidän keskinäiset kiistanne ja taistelunne syntyvät? Mistäpä muusta kuin haluistanne, jotka käyvät taistelua teidän ruumiissanne. Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Jaak.4:1-2.

Jaakob esittää lääkkeeksi rukousta. Sitä hiljentymistä ja rukouksessa viipymistä, joka rauhoittaa mielen. Ihminen, joka päivittäin katselee itseään Jumalan sanan peilistä, ei jaksa suurennella toisten vikoja. Rukouksen kautta rauhan henki saa meissä sijaa. Pyhän Hengen silmävoide pitää sokeuden loitolla. Pysytään siis rukousalttarilla, se pitää mielen ja uskonelämän terveenä.

Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. 1.Piet.4:7.

Messiaan odotus on ollut juutalaisen uskon kulmakiviä. Messias eli Voideltu olisi Daavidista alkunsa saaneen isälinjan poika ja hänestä tulisi Israelin kuningas, jolla olisi suuri valta. Hänestä tulisi kansansa sankari ja pelastaja, suuri johtaja jonka maine olisi Daavidin ja Salomon mainetta suurempi – ja valta loputon.

Kun Jeesus syntyi, hän tuli hiljaisesti, vähin äänin. Monikaan ei kiinnittänyt häneen huomiota, kuningas Herodeskin vain siksi, että pelkäsi valtansa menettämistä. Jesaja oli ennustanut Daavidin Pojan syntymän (Jes.9:5) ja hän oli ennustanut myös, että häntä halveksuttaisiin (Jes.53:3) eikä hänestä välitettäisi, vaan tuomittaisiin kuolemaan (Jes.53:8).

Nyt kun elämme kristillistä aikaa, odotamme Kristuksen toista tulemista. Hän palaa ja hänen on määrä tulla julkisesti ja niin voimallisesti, että juutalaisetkin tajuavat viimein, että Jeesus Nasaretilainen oli heidän Messiaansa. Se aikaansaa juutalaisissa voimakasta katumusta ja parannusta (Sak.12:10). Tällöin toteutuu vihdoin suuren sovituspäivän historiallinen merkitys ja koko Israel pelastuu.

Tämä on tietysti kristinuskon peruskauraa, tässä ei ole mitään ihmeellistä. Opillinen yksimielisyys kaiketi vallitsee näistä pääkohdista. Jotkut tosin painottavat Jeesuksen paluuta ja toista tulemista enemmän kuin toiset. Tunsin aikoinaan Aune Lehtisalon henkilökohtaisesti. Hänen elämäntyönsä oli kääntää anglikaanista julkaisua nimeltä Herald of His Coming, joka ilmestyi suomeksi nimellä Airut.

Tämä herätyskristillinen Jeesuksen odotus on usein ollut aika painostavaa. Tarkoitan, että koko ajan korostetaan ”oletko valmis? Koskaan et voi tietää, milloin Jeesus tulee! Ethän halua olla valmistautumaton?” Niilo Ylivainiokin aikoinaan myönsi, että hän oli pelotellut ihmisiä uskoon. Jeesuksen yllättävä paluu on ollut pelote, jota on käytetty surutta hyväksi ihmisten kutsumisessa parannukseen.

Eipä sitä auta kumota. Totta on, että Jeesus tulee emmekä tiedä hänen paluunsa hetkeä. Mutta noista lapsuuteni päivistä olen sillä tavalla muuttunut, että en usko pelottelun voimaan. Jos joku on tullut uskoon säikyttelyn tuloksena, hän myös vetäytyy pois yhtä helposti. Uskon täytyy perustua juuri päinvastaiseen syyhyn: Jeesus on niin turvallinen, että luotan häneen, rakastan häntä, koska hän on niin ihana, seuraan häntä, koska hän on niin paljon rakastanut minua.

Miten kukaan voi seurata miestä, jota pelkää? Kyllä Jeesus osaa olla pelottavakin, mutta on tarkoitus, että hän on pelottava vastustajilleen. Opetuslapsilleen Jeesus aina korosti ”älkää pelätkö!”. Pelolla ja vavistuksellakin voi olla aikansa, mutta jos joku aidosti kokee Kristuksen rakkauden ja armon, hänen ei silloin tarvitse lähestyä Herraa peläten, vaan niin kuin lapsi isäänsä.

Olkoon siis adventti meille kirkkovuoden säännöistä vapaata sydämen odotusta, jossa ilmenee ensirakkaus Jeesukseen.

Tule, Herra Jeesus! Ilm.22:20.