Usko kasvuun

Ellei kuolleita herätetä eloon, niin ”syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”. 1.Kor.15:32.

Monien ihmisten käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä on, että sitä ei ole. He sanovat: ”Mihin kaatuu, siihen maatuu”. Elämältä puuttuu jatkuvuus ja samalla merkitys. Usko taas tuo elämään merkitystä – oikeastaan uskonto on olennaisesti juuri sitä: se selittää, miksi elämällä on merkitystä. Tämä merkitys voidaan ilmaista hyvin monella tavalla riippuen siitä, mitä asiaa kukin haluaa painottaa. Merkityksen ja tarkoituksen elämälleen voi itse kukin löytää henkilökohtaisesti.

Kristillisen uskon yksi perusolettamus on, että ihmisen sielu on kuolematon. Kuolema on vain siirtymistä olotilasta toiseen – olemassaolo ei pääty hautaan. Pyhät kirjoitukset, joita myös Raamatuksi kutsumme, ohjaavat meitä ajattelemaan elämän kokonaisuutta ja löytämään mielekkyys elämästä tässä ajassa ja tulevassa. Tässä ilmoituksessa, jonka olemme saaneet, keskeistä on Jumalan mielenkiinto ihmiskuntaa kohtaan ja se rakkaus, jonka hän on osoittanut Pojassaan. Jeesus Kristus on sekä sovittanut syntimme että saanut valtuudet toimia tuomarina. Raamattu piirtää näin kehykset elämällemme. Emme voi hypätä ulos kuvasta ja keksiä omasta päästämme mitä vaan elämänpyöriä, sielunvaelluksia ja jumaltarinoita. Pelaamme kentällä, jonka rajat on määritelty, peliä jonka säännöt on laadittu.

Tässä elämän kentässä meillä on valtavasti vapautta toteuttaa Jumalan suunnitelmia. Sanotaan, että olemme luovia ja toteutamme itseämme, mutta uskovalla se tarkoittaa, että olemme löytäneet oman kasvupolkumme ja etenemme hengen viitoituksen mukaan. Aina se taivaallinen johdatus ei tunnu, ei tuoksu eikä näy, mutta sisäisesti olemme kuitenkin varmoja, että näin piti käydä, olemme siinä missä pitääkin, niiden ihmisten kanssa jotka tähän kuvioon kuuluvatkin, ja olemme kaiken kaikkiaan matkalla oikeaan suuntaan. Elämä maistuu hyvältä, mielekkäältä ja tyydyttävältä, joskus onnelliseltakin.

Luotamme, olemme uskossa, odotamme vielä parempaa, kaipaamme lopullista kotiin pääsyä. Matkalla luemme sanaa, etsimme Jumalan ajatusta, joka virkistää tänään, etsimme voiman kosketusta. Kaikki tämä on mielekästä, täynnä tarkoitusta. Emme tuskaile elämän tarkoituksettomuutta, emme säntäile levottomasti sinne tänne, emme kaipaa huumetta, joka turruttaa mielen. Kaipaamme Jumalaa, hänen läheisyyttään.

Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. Ps.73:28.

Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. 2.Kor.11:4.

Paavali moitti korinttilaisia, että he hyväksyivät kaikenlaista palturia evankeliumina. Eräiden eksyttäjien takia käsitys Jeesuksen persoonasta vääristyi ja heidän ymmärryksensä Pyhästä Hengestä sai outoja piirteitä. Kaiken lisäksi sanaa ’evankeliumi’ käytettiin väärin ja sen sisältö muuttui niin että kaikenlaisia orjuuttavia lain käskyjä tarjoiltiin nyt ilosanomana.

Evankeliumin korvikkeita on tänäkin aikana. Lain alle viedään ihmisiä mennen tullen ja toisaalla taas ihmisille puhutaan niin liberaaleja tulkintoja Raamatusta, että oksat pois. Nykyajan ihminen on kovasti tottunut hemmottelemaan itseään kaikenlaisilla huvituksilla, peleillä ja hauskanpidolla, että Jumalan sanaakin täytyy pehmentää ja syöttää se pullamössönä tai vaahtokarkkina.

Yritän rohkaista ihmisiä Jumalan sanan pohjalta, mutta koen aika usein haasteena evankeliumin esille tuomisen, sillä en haluaisi myydä sitä ’halpana armona’ enkä haluaisi toisaalta olla ahdasmielinen ja tarjoilla jotain elämälle vieraita tulkintoja sanasta. En haluaisi tarjota mitään unelmahöttöä ihmisille, joiden ongelmat ovat haudanvakavia, joiden haavat ovat kipeitä tai joiden elämä on suuntaa vailla. Sillä niitä juuri aito evankeliumi on voimallinen korjaamaan. Evankeliumi on juuri sellaisia ihmisiä varten, joiden kohdalla ihmisenä olemisen tuska on huipussaan, joiden sielu huutaa armoa ja kääntyy Jumalan puoleen.

On selvää, että laki ei kykene auttamaan ketään elämänsä kriisissä olevaa. Jos joku on jo ennestään nääntynyt vaatimusten alle, taakoittunut hyvän elämän suorittamisesta ja kokenut epäonnistumista, hylkäämistä, moitetta ja tuomitsemista, ei häntä voi auttaa mikään muu kuin aito evankeliumi. Ihmisen täytyy saada kuulla, että hän on hyväksytty, hän on Jumalalle rakas, hän on arvokas, hän riittää. Hän saa anteeksi, hän voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Hän ei ole omassa varassaan, vaan häntä tuetaan. Sisaret ja veljet ovat valmiina nostamaan hänet jaloilleen ja jos he eivät jaksa kantaa, Jumalan armo ja loputon hyvyys kantavat kuitenkin.

Sillä tavalla uskosta tulee elämän perusta ja Kristuksesta sen kulmakivi. Kantava ajatus siinä on evankeliumi. Kun se pysyy keskipisteenä, ei kukaan ahdasmielinen uskova vaatimuksineen voi elämää pilata. Älkäämme siis olko ahdasmielisiä vaatijoita ja jarruttako kenenkään uskoa, älkäämme leikatko toisilta uskovilta siipiä irti, vaan:

Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Hepr.3:13.