Usko kasvuun

Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Room.4:24.

Tulimme uskoon, koska evankeliumi vapautti meidät kantamasta syyllisyyttä menneistä rikkomuksista. Uskoon tulon jälkeen päätimme noudattaa Jumalan sanaa ja sen vuoksi aloimme rakentaa vanhurskautta, joka ei enää perustunutkaan Jeesuksen takaamaan lahjaan, vaan omaan ansioon. Putosimme lain tarjoamaan sudenkuoppaan ja meistä tuli omavanhurskaita.

Onko sinulle käynyt koskaan näin? Oletko havahtunut kysymään itseltäsi: Mihin loppujen lopuksi tarvitsen Herraa Jeesusta, jos kerran olen uskovaisena täydellinen? Olenhan hetero ja oikein naimisissa enkä ole koskaan eronnut, kuulunhan minäkin seurakuntaan ja käyn kokouksissa säännöllisesti, osallistunhan seurakunnan toimintaan ja annan rahaa kirkolleni. Noudatan käskyjä, elän raitista ja muutenkin kunnollista elämää. Jos seurakunta tarvitsee mitan täyttävää ihmistä johonkin virkaan, olen siihen sopiva…

Monilla on kyllä takaraivossaan tietoisuus omasta puutteellisuudesta, siitä että tarvitsee Jeesusta hyvin perustavaa laatua olevalla tavalla, onhan takana avioero, onhan elämää sävyttänyt alkoholismi, onhan niitä merkintöjä tullut erilaisiin rekistereihin, onhan takana kaikkea. Eletty elämä on ollut risaista eikä siitä voi olla ylpeä.

On hyvä, jos tarvitsemme Jumalan armahtavaa laupeutta ja Jeesuksen Kristuksen armoa, jotta voimme kokea olevamme hyväksyttyjä Herran kasvojen edessä. Raamattu nimittäin sanoo:

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Room.8:1-3.

Jos pärjäät omillasi – ja olen nähnyt liian monia sellaisia seurakunnissa – et ole silloin Kristuksessa, vaan olet Kristuksen ulkopuolella:

Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. Gal.5:4.

Uskosta on tullut uskontoa. Usko on muuttunut säännöiksi, lakipykäliksi, pitää ja täytyy – ehdoiksi ja niiden kontrolloimiseen keskittyneeksi papistoksi. Jos elät uskonnon ehdoilla, et ole ilon täyttämä, vapautunut uskova, joka rakastaa Jeesusta yli kaiken, vaan olet uskonnon orja, sääntöjen sitoma, papiston valvoma rangaistusvanki. Jos Pyhä Henki on uskonut sinulle jonkin tehtävän, se otetaan sinulta pois heti, kun koneisto on todennut sinut kelvottomaksi hoitamaan sellaista tehtävää. Voin vakuuttaa, että näin käy uskonnon orjuuttamassa ympäristössä, sillä olen kokenut sen nahoissani monta kertaa.

Onneksi voin elää evankeliumin voimasta ja turvata Herraan Jeesukseen. Vain hänen antamansa vanhurskaus on pysyvää, muu on petosta. Ilo täyttää minut, sillä Kristuksen kirkkauden evankeliumi on elämäni johtotähti.

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ilm.5:12.

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Ps.42:6.

Kun Abraham sai lupauksen, että hänen oma poikansa perisi hänet (1.Moos.15:4), hän joutui odottamaan lupauksen toteutumista. Odotus oli vähän liian tuskastuttava varsinkin Saaraille, joka hätiköi perillisen saamista ja ehdotti Hagaria synnyttäjäksi. Kun Iisak syntyi, Ismael oli jo 13-vuotias, joten kaiken kaikkiaan Abrahamin piti odottaa ainakin 15 vuotta.

Odottaminen on yksi uskonelämän vaikeimmista asioista. Hätiköintiin ja omien ratkaisujen tekemiseen on suuri houkutus. Ihmisen vanha luonto on malttamaton. Katsopa pientä lasta: jokainen hyvältä maistuva herkku, mukava lelu, kiva leikki – ne pitää saada heti. Jos se mukava asia ei heti tapahdu, alkaa itku ja huuto. Voidaan leikillisesti sanoa, että Jumalalta jäi jokin luonteenpiirre ihmisessä keskeneräiseksi, kun hänen täytyy kouluttaa meitä odottamaan. Kun asia ei ole annettuna geeneissä, se opetetaan, niin kuin koiralle. Pitkien kurinalaisten harjoitusten kautta koira oppii jonkin tempun. Samoin me opimme odottamisen kautta olemaan kärsivällisiä, pitkäjänteisiä, määrätietoisia, lannistumattomia ja kestäviä.

Mitä sinä odotat tänään? Minkä asian olet uskonut saaneesi, mutta täyttyminen on vielä kesken? Odota. Älä uskottele, ettei Jumala kouluta sinua. Älä uskottele, ettei luonnettaan voi muuttaa. Kyllä voi. Vertaa lapsia ja aikuisia. Huomaat, että aikuinen ihminen jaksaa odottaa – ainakin joskus. Siis kehitystä tapahtuu.

Jumalan odottaminen voi tapahtua niin, että joudumme koetukseen. Saatamme joutua sellaiseen hiljaisuuteen, jossa Jumala ei sano mitään. Jumala ei vastaa rukouksiin, ei puhu saarnojen kautta, ei tunnu olevan mailla halmeilla. Sitten meidän pinnaamme venytetään, kun keräämme voimia ja jaksamista koetuksemme kestämiseen. Keräämme sisua jaksaaksemme uskoa ja luottaa kaikesta huolimatta. Sielumme on ehkä joutunut tässä koetuksessa pimeään ja odotamme valoa, kaipaamme helpotusta. Koemme olevamme vankina jossakin tilanteessa, paikallemme juuttuneina, kiinni lukkiutuneissa tunteissamme. Kaipaamme päästä valoon ja vapauteen, iloon ja rauhaan. Kaipaamme saada purkaa sielumme tunteet, kertoa ihastuksemme kohteelle pakahduttavan ikävän tai muuta vastaavaa. Jospa Jumala edes kuulisi tuskanhuutomme!

Jumalan ihmisinä meitä kasvatetaan odottamaan, olemaan kestäviä, säilyttämään tasapaino, ottamaan rauhallisesti. Kun rukous kulkee kaikessa mukana, Jumala pitää suuntamme vakaana. Emme hötkyile, emme joudu epätoivoon, luotamme Herraan. Siksi elävä usko on niin hyvää matkaseuraa. Tiedämme: vielä tulee päivä, kun valo häikäisee, kun Jumala puhuu, kun asiat vyöryvät eteenpäin.

Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä. Kol.1:11.