Usko kasvuun

Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr.10:36.

Kun Jumala tekee elämässämme uutta, saamme uudenlaista elinvoimaa, innostusta ja ensirakkautta sydämeemme. Sellaisen uuden innostuksen turvin pääsemme uuteen vauhtiin, kykenemme keskittymään ja sitoutumaan, pääsemme kasvuun, kenties kokonaan uudelle tasolle – pääsemme joka suhteessa eteenpäin. Tätä kutsutaan hengellisessä elämässä morsiusajaksi.

Sitten seuraa tasaisempi matkanteko. Usko alkaa maistua työltä ja suorittamiselta. Usko alkaa vaatia veronsa, joudumme maksamaan hintaa siitä, että seuraamme Herraa. Huomaamme, että tarvitsemme vakaumuksellisuutta, kun kaikenlaiset maailman houkutukset ja synnin kiusaukset iskevät päin. Innostus, jota alkuun tunsimme, latistuu. Pelkkä matkanteon yksitoikkoisuus voi viedä parhaan terän. Tässä vaiheessa tarvitsemme kestävyyttä ja sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. Itse asiassa kaikenlaiset ahdingot kasvattavat meissä kestävyyttä (Room.5:3, Jaak.1:3) ja Raamatun sana on hyvää evästä, kun tarvitsemme kestävyyttä (Room.15:4). Valitettavasti erilaiset koettelemukset voivat myös saada meidät luovuttamaan. Jos uskomme murenee, kun sitä koetellaan, voimme joutua luopumisen tilaan ja palaamme takaisin maailmaan. Tämä voi tapahtua hyvin huomaamatta. Uskovaisen eleet ehkä jäävät, mutta sisäinen palo sammuu.

Niinpä haluan sanoa, että sinä voit sittenkin olla vahva ja selviytyä matkan rasituksista. Sinä voit kiertää kaikki sudenkuopat, olla urhea, kestää kiusauksissa. Koetuksia ei ole tarkoitettu uskon murentamiseen, vaan vahvistamiseen. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Jaak.1:3. Uskon kestävyys on vähän samanlainen kuin fyysinen kunto – erilaiset rasitukset auttavat sitä paranemaan, tulemaan vahvemmaksi.

Älkäämme siis pelästykö koetuksia, matkan rasituksia ja asioita, jotka ovat vaikeita kestää. Niiden kautta uskomme lujittuu, luottamus Jumalaan kasvaa. Ja kun pääsemme eteenpäin, pääsemme myös lähemmäs maalia. Niin kauan kuin taivas on tavoitteemme, pyrkikäämme lähelle Herraa, elämään ensirakkaudessa Kristukseen, niin saamme siitä iloa ja voimia matkalle.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

Opetuslapset sanoivat: ”Herra, tässä on kaksi miekkaa.” ”Riittää”, hän vastasi. Luuk.22:38.

Voidaan kysyä, mitä Jeesus tarkoitti vastauksellaan. Vastausta voidaan tulkita eri tavoin ja huomata sen moniselitteisyys. Ehkä hän tarkoitti sanoa, että ”jo riittää sapelinkalistelu. Tätä asiaa ei voida ratkaista miekan voimalla.” Toisaalta, kun katsomme pari jaetta taaksepäin, Jeesus oli juuri todennut: Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan. Luuk.22:36. Hän siis kaiketi tarkoitti miekalla Jumalan sanaa.

Raamattu on joskus moniselitteinen, usein monitasoinen. Siinä voi olla pinnallinen taso ja syvempi taso ja vielä niiden lisäksi syvähengellinen taso – se kaikkein oleellisin asian ydin. Kun etsimme tulkintoja Uuden testamentin ymmärtämiseksi, on syytä kääntyä Vanhan testamentin puoleen. Esimerkiksi kasteen merkitys ei avaudu erityisen syvällisellä tavalla ellei sen merkitystä kartoiteta Vanhan liiton kirjoitusten pohjalta. Niinpä etsimme tässä tapauksessa sanaa ”riittää” raamatunhakuohjelmasta ja löydämme kohdan Samuelin kirjasta:

Mutta kun enkeli ojensi kätensä Jerusalemia kohti tuodakseen hävityksen sinne, Herra katui tuhotyötä ja sanoi enkelille, joka hävitti kansaa: ”Jo riittää. Laske kätesi.” Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla. 2.Sam.24:16.

Huomaamme helposti yhtäläisyyden. Kun Herramme oli menossa Getsemaneen, hän liikkui Araunan puimatantereen – eli temppelivuoren – vaiheilla ja toi esiin tämän totuuden, jonka hän oli sydämessään ymmärtänyt jo kauan sitten: ”Ihmiskunnan syntiongelmaa ei voida ratkaista poliittisesti, käymällä sotia, edes uskonsotia. Miekoin ei voida tätä ongelmaa ratkaista. Teurastaminen riittää nyt kertakaikkiaan. Eivät eläinuhritkaan voi poistaa syntejä. Ne päinvastoin muistuttavat synneistä joka vuosi. Hepr.10:3.” Hänen sydämeensä oli iskostunut Jumalalta saatu näky ja kutsumustietoisuus, jota Raamattu hahmottaa mm. näin: Siksi Kristus sanoo maailmaan tullessaan: – Uhreja ja lahjoja sinä et halunnut, mutta sinä loit minulle ruumiin. Polttouhrit ja syntiuhrit eivät sinua miellyttäneet. Silloin minä sanoin: Tässä olen. Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu, niin olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala. Hepr.10:5-7. Kristus siis toistaa Isän sanat ”jo riittää” ja tuo esiin sovituksen todellisuuden. Hän tuo Jumalan armon jatkuvan rankaisemisen ja tuomitsemisen tilalle. Daavid sanoi, että hänen olisi pitänyt kärsiä Israelin kuninkaana kansan sijasta (2.Sam.24:17). Jeesus toteutti nyt tämän profetian. Daavid pystytti alttarin Araunan puimatantereelle ja sillä uhrattiin eläimiä. Jeesus pystytti uuden liiton alttarin Golgatalle ja uhrasi itsensä, vuodatti verensä ja antoi henkensä kaikkien edestä.

Mikä mahtava teko, mikä sankarityö! Mikä kirkkaus loistaa nyt maailman yöhön! Yksi sana ”riittää” kuvaa niin hyvin tätä käännekohtaa.

Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea aika oli tullut. 1.Tim.2:6.