Uskon mosaiikki

Sanoin aiemmin, että yhdistän kehossani kansalaissodan valkoiset ja punaiset. Niin, yhdistän sielussani myös luterilaiset ja helluntailaiset. Jokainen ihminen on mosaiikki: isän ja äidin yhdistelmä. Neljän isovanhemman sekoitus. Jos ajatellaan koko sukupolvien ketjua, saadaan syvämosaiikkia – käsittämätön kokoelma erilaisia perintötekijöitä.

Hengellisesti ajatellen meidän tulisi olla Kristuksen ruumis. Siis kaikkien tuhansien uskonsuuntien muodostama mosaiikki, jossa ei mikään yksittäinen palanen kuvaa Kristusta, vaan kaikki yhdessä. Jos haluaa nähdä Kristuksen kokonaan, täytyy vetäytyä kauemmaksi yksittäisistä kirkoista ja nähdä, että sittenkin nuo vanhat kirkot ja uudet uskonsuunnat ovat samaa kuvaa – edustavat vain eri värejä. Ne ovat ikäänkuin mosaiikinomainen hologrammi, jossa jotkut vanhat osat häipyvät taka-alalle ja uudet osat ovat etualalla. Jotkut ovat tarkkapiirteisiä, jotkut suttuisia. Jotkut ovat tummia, jopa mustia, kun taas jotkut osat loistavat valoa tai hehkuvat kultaisina.

Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian,  jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 1.Kor.12:24-27.

Meidän tulisi hyväksyä yhteyteemme kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet, kärsiä yhdessä kärsivien kanssa, iloita riemuitsevien kanssa. Liian paljon jaksamme olla nyreitä ja kateellisia, muista riippumattomia, eristäytyviä ja ylemmyydentuntoisia. Olen itsekin näitä kaikkia, enempi tai vähempi. Saisimmepa herätyksen – Pyhä Henki kokoaa aina kristityt yhteen eri uskonsuunnista.

Huomaan, että mosaiikki on hyvä vertaus kuvaamaan Kristuksen ruumiin moninaisuutta eikä liene sattumaa, että monet kirkkojen koristelut ovat historian saatossa olleet juuri mosaiikkeja.

Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. Room.15:7.

Tahraton tulevaisuutesi

Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Ef.5:26-27.

Olet ehkä kuullut tämän vitsin, mutta kaikki eivät ole: ”Minkä virheen Pauligin työntekijä teki firman juhlissa? Vastaus: Juhlamokan.”

Voidaan myös kysyä: Löytyykö mistään virheetöntä ihmistä? Tuskin. Ainakin minä olen elämäni aikana ehtinyt tehdä monia virheitä, pahojakin mokia. Ne eivät välttämättä ole niitä, joista minua syytetään. Monet syytöksethän perustuvat vääriin olettamuksiin, puutteellisiin taustatietoihin, jopa tahalliseen väärinkäsittämiseen. Virheistä syyttäminen on usein julmaa peliä, jossa omat virheet yritetään peittää. Kun katsomme Raamatusta Jeesuksen syyttämistä Pilatuksen edessä, joudumme toteamaan, että Pimeyden voimat olivat liikkeellä, julmat ja armottomat syyttäjät – kateuden sokaisemat ihmissudet.

Niinpä kun minun historiastani nostetaan esiin jokin vanha asia, tajuan heti, etten voi asialle nyt enää mitään. En voi mennä 70-luvulle korjaamaan tekoani. Miten edes korjaisin sen? Miksi edes pitäisi niin vanhoja asioita miettiä? Haluaisin sanoa sille henkilölle, joka näitä pöyhii, että hanki aikakone ja mene itse sinne 70-luvulle ja tee asialle jotain. Voit ottaa yhteyttä Hollywoodiin ja pyytää ’Paluu tulevaisuuteen’ -sarjan tuottajia mukaan. Ehkä saisitte aikaan jonkin jatko-osan suositulle leffalle?

Vanhojen asioiden pöyhiminen on naurettavaa ja hyödytöntä puuhaa. Mutta ainahan voi omaa moraaliaan valvoa ja yrittää parantaa elämäntapaansa, jos sellaiseen on aihetta. Minähän tein täyskäännöksen 1978, joten olen tehnyt aika radikaalin irtioton entisestä elämästäni. Jeesus Kristus mahdollisti sen. Hänen avullaan sain elämälleni uuden suunnan.

Jeesus on paras mahdollinen ’Paluu tulevaisuuteen’ -sarjan tuottaja. Hän on paras mahdollinen leikkaaja minun elämäni filmille. Nimittäin elokuvan teossa tehdään samoistakin kohtauksista monta otosta ja kuvataan paljon materiaalia, joka ei päädy koskaan varsinaiseen elokuvaan. Leikkaaja vastaa yhdessä ohjaajan kanssa siitä, millainen lopullisesta versiosta tulee.

Nyt kuuntele tarkoin: Jos elät maailmassa etkä koskaan anna elämääsi Jeesukselle, sinusta esitetään taivaassa raakaversio, käytännössä elämäsi kaikki materiaali. Mutta jos annat elämäsi Jeesukselle, sinun elämäsi filmimateriaali leikataan ja siitä poistetaan kohtia, joita häpeät, virheitä joiden takia luulit elämäsi menneen pilalle, pimeitä kohtauksia, joissa ei ole tarpeeksi valoa, syntiä jonka haavat polttavat vieläkin. Sinusta näytetään kaikkea hyvää materiaalia, kauniita asioita, oikeita tekoja. Ihmeiden ihme: saat sittenkin olla elämäsi sankari!

Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. 2.Kor.11:2.