Usko kasvuun

Daavid kysyi Herralta: ”Lähdenkö ajamaan takaa noita rosvoja? Saanko heidät kiinni?” Herra vastasi hänelle: ”Lähde heidän peräänsä! Sinä saat heidät kiinni ja vapautat vangit.” Daavid ja hänen kuusisataa miestään lähtivät liikkeelle ja saapuivat Besorin jokiuomalle, jonne osa heistä jäi. Sinne pysähtyi kaksisataa miestä, jotka olivat niin uuvuksissa, etteivät jaksaneet kulkea Besorin poikki. Mutta Daavid jatkoi neljänsadan miehen kanssa takaa-ajoa. 1.Sam.30:8-10.

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olisit uupunut ja jättänyt kesken jonkin työn seurakunnassa ja vetäytynyt kotioloihin? Minulle on. Joskus vaan voimat loppuvat. Pahinta on, kun sisäinen palo sammuu ja into johonkin työhön lopahtaa. Tahtoa ehkä on, halu kantaa vastuuta on suuri, työ jonka on saanut suorittaakseen on edelleen yhtä arvokasta kuin alussakin, mutta – ei vaan jaksa. On pakko myöntää omat rajansa ja hankkiutua lepoon. Sen joutuu tekemään huonon omantunnon kanssa, kun näkee toisten jaksavan. Kateuden vallassa on myönnettävä, että toiset olivat pätevämpiä ja uskollisempia, kaikin tavoin pystyvämpiä kuin minä.

Niinpä tilanne voi kehittyä pahemmaksi kuin oli tarkoitus. Levon tarpeesta tulee tekijä, joka erottaa minut uskon sisarista ja veljistä ja jakaa porukat eri leireihin. Työssä uskolliset, kaikki pätevät ja väsymättömät, he ovat nyt jotakin, heitä arvostetaan, he saavat lisää vastuuta, heidät palkitaan. Minä raukka, joka en jaksanut, olen nyt vähäpätöinen ja syrjään vetäytynyt, jota kukaan ei huomaa.

Mutta Daavidia seuranneessa joukossa oli myös kehnoja ja kelvottomia miehiä. He sanoivat: ”Koska nuo eivät pysyneet mukana, emme anna heille mitään saaliistamme”. 1.Sam.30:22.

Daavid oli toista mieltä: ”Kuka voisi suostua tuollaiseen? Saman osan saakoon varusteita vartioiva kuin taisteluun lähtevä, yhdessä he jakakoot saaliin.” 1.Sam.30:24.

Niinpä sinäkin saat uskoa, että sinä et jää siunauksetta. Sinun panoksesi on ollut arvokas, olet tehnyt työtä jaksamisesi äärirajoille asti ja sinä saat siitä palkan. Jumala näkee sinun sydämesi. Sinä olet osallinen yhteisestä voitosta ja sinä saat saaliista oman osasi. Jumalan jakaa rikkauksiaan sinullekin ja sinä saat oppia tuntemaan Kristuksen armon, hänen laupeutensa ja hyvyytensä runsauden.

Sinä päivänä Daavid teki tästä pysyvän säännön ja käytännön Israelissa, ja se on vieläkin voimassa. 1.Sam.30:25.

Ja sitä paitsi: sinä et ole näyttänyt kaikkia kykyjäsi vielä. Sinun uskollisuutesi tulee näkyviin siinä, että sinä teet comebackin, sinä palaat rintamalle uudistuneena. Sinä saat uuden voitelun. Sinun voimasi palautuvat, sinun koeteltu uskosi tulee esiin, sinä saat vuorostasi loistaa. Ehkä työ, jota teet, on ihan muuta, mutta sinun parhaat päiväsi ovat nyt ja edessäpäin. Kiitä Herraa, hän kulkee rinnallasi ja menneet – ne ovat muisto vain ja tuskin sitäkään. Sano itsellesi: ”Besorin jokiuoma – mikä se on? Nyt on nyt. Tänään auttaa Herra!”

Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö! Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä. Ps.4:4.

Nykyihmiselle on vaikeaa kaikenlainen hiljaa oleminen, pysähtyminen, mietiskelevä oleilu. Pitää olla aina toimintaa, puhetta, vähintäänkin musiikkia. Niinpä nykyaikainen puhelin heijastaa hyvin ihmisen tarpeita. Jos se ei soi, sitä pitää räplätä, kirjoittaa vaikka jokin viesti. Ainakin pitää tarkistaa, ettei kukaan ole soittanut, tekstannut, lähettänyt viestiä. Ja sääkin on tärkeää katsoa puhelimesta.

Lisäksi media on täyttämässä ihmisen sisäistä tyhjyyttä kaikenlaisella viihteellä, keskusteluohjelmilla, tietokilpailuilla, dokumenteilla ja elokuvilla. Yhä uudet kanavat tarjoavat maksullista ohjelmaa ihmisten kulutettavaksi. Milloin siis ihmiset hiljentyvät? Kuka ylipäätään neuvoisi siihen, kuka näyttäisi esimerkkiä?

Jos järjestät seurakunnassa rukoustoimintaa, saat johtajat niskaasi – ainakin minulle kävi niin. Huomasin yllätyksekseni, että ruohonjuuritason rukoushetki oli johtajiston mielestä myrkkyä, jokin salajuoni. Salaliitto peräti? Ainakin koin mahdottomaksi järjestää mitään aamurukoustoimintaa seurakunnassa, kun siitä väkisin tehtiin jokin arvovaltakysymys.

Olen siis tyytynyt hiljentymään vain yksityisesti. Olen kokenut sen virkistävänä. Ja välttämättömänä. En usko ollenkaan, että sisäiset korvani säilyttäisivät kuuloherkkyyden, jos antaisin maailman pauhun tulla joka tuutista. Ja vaikka maailma ei pauhaisi, arjen hyörinäkin olisi liikaa. Olen kokenut, että on välttämätöntä siirtää määrättyjä askareita pois aamusta ja illasta, jotta hiljentymiselle jää aikaa. Jos en käsittele sisäisiä ajatuksiani ja rauhoita sieluni levottomuutta, päädyn juoksemaan samassa oravanpyörässä kuin muutkin. Jos en lue sanaa ja vietä aikaa kahden kesken Herran kanssa, en jaksa pitää loitolla kaikkea maailman pauhua ja touhua. Hengellinen elämä minussa vaatii sisäisen rauhan säilyttämistä, maailman metelin pois sulkemista. Myös sosiaalisten suhteiden rajoittamista.

Jokainen toimikoon niin kuin hyväksi näkee. Olemme erilaisia ja elämäntapamme vaihtelevat. Mutta haluaisin rohkaista lukijoitani kuitenkin vetäytymään päivittäin edes lyhyeksi hetkeksi pois ulospäin suuntautuvista tekemisistä, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja muusta huomion hajauttamisesta sinne ja tänne. Sen sijasta kehottaisin viipymään tovin yksin, viettämään aikaa hiljaisuudessa, kuuntelemaan luonnon ääniä ja Jumalaa, herkistymään omalle sielulle ja sen toiveille, sen todellisille tarpeille niin että voi käsitellä oman sielunsa ristiriidat ja ongelmat ja rauhoittaa kaiken levottomuuden sisältään. Sellaisessa hiljentymisessä sielu puhdistuu ja ajatukset siivilöityvät. On mahdollista, että jäljelle jää vain rukous – puhdas rukous, vilpitön kiitos.

Tiesit kai, että Jumalakin hiljentyy? Ilmestyskirjassa kerrotaan, että taivaassa tuli hiljaisuus, jota kesti puoli tuntia (Ilm.8:1). Enkelikuorot hiljenivät, kukaan ei puhunut, kaikki kuuntelivat. Mitä he kuuntelivat? Pyhien rukouksia. Jumala itse vaati hiljaisuutta ja hän terästi kuuloaan. Mitä hän kuunteli? – Sinun rukouksiasi.