Risti vai mukavuusvyöhyke

piikkipensasJa kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta 1.Moos.22:13.

Kaikkihan me ymmärrämme vaikeuksitta, että oinas tässä tilanteessa on Kristuksen esikuva. Eräs saarnamies kuvaili, kuinka piikkipensas oli takertunut oinaan pään ympärille ja kuinka oinas oli siinä tempoessaan saanut päänsä verille. Tämä kuvaa Kristuksen piikkikruunua ristillä.

Kristuksen risti on suuri salaisuus. Kuinka vaikea tie Jumalan Pojalla olikaan ja kuinka suuri hän onkaan, että hän täytti Isän tahdon! Meidänkin uskonelämämme vaikein etappi on ristin tien kulkeminen. Kristuksen kärsimyksien osallisuus ei yleensä tule erityisen runsaana meidän osaksemme, vaikka Paavali tunsi niin käyvän omassa elämässään ja alkuseurakunnan elämässä (2.Kor.1:5), mutta jo pieni ”piikki lihassa” saa meidät kiemurtelemaan kivusta. Me pakenemme ristiä vaistomaisesti. Monet Jumalan miehet ja naiset ovat paenneet ristiään hakeutumalla kirkkokuntansa liepeisiin piiloon – sopivan arvokas virka kirkon palveluksessa lohduttaa ja antaa turvaa ja arvokkuutta elämään eikä ristin paino enää tunnu niin ankarana.

On selvää, että Jumalan johdatuksessa elävä ihminen kokee erilaisia aikoja. On ristin aikoja, on lohdutuksen aikoja, on kunnian aikoja ja häpeän aikoja. Mutta jos ei häpeän ja vainon aikoja ole ollenkaan, voidaan kysyä, missä mentiin pieleen. Missä poikettiin polulta?

Muistan kun kerran nuorena uskovana poikkesin polulta, Jumalan henki totesi heti minulle asian suoraan. Ohitseni ajavan auton ikkunassa oli mainos, jossa luki: ”Valitsin mukavimman”.

Niin, olen taipuvainen valitsemaan mukavan tien vaikeamman sijasta. Mutta jos Jumalan Henki minua vyöttää ja ”vie minne en tahdo”, silloin voi olla, että saan pääni verille, kun yritän tempoa itseäni vapaaksi Jumalan ikeestä.

Kannattaako siis tempoilla?

Kaikille olen ollut kaikkea

Esitän sinulle vaikean kysymyksen: Jos Jeesus eläisi nyt maan päällä, mihin seurakuntaan hän liittyisi?

Olen parhaillaan lukemassa erään Jumalan miehen ajatuksia. Monet mietteensä osuvat naulan kantaan, mutta olen silti varautunut. Mietin tuota hänen kriittistä asennettaan, viileän älyllistä lähestymistapaansa, joka toisinaan huipentuu viiltävän terävään analyysiin – lopputulema hänen mukaansa kaikesta on, että on menty vikaan ja pahasti ja seurakunnan pitää uudistua perusteellisesti. Koko perinteinen konsepti on väärä ja seurakunnan rakenne pitää uudistaa, koko usko myllätä parempaan kuosiin.

Mikä siinä mättää? Tämä on toinen vaikea kysymys ja yritän suunnistaa noiden viiltävien totuuksien viidakossa ja löytää syyn omalle varautuneisuudelleni. Oikeastaan Paavali tarjosi minulle ratkaisun avaimet sanoessaan:

Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla – onhan minulla Kristuksen laki. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. 1.Kor.9:20-23.

Loppujen lopuksi ei siis ole ratkaisevaa, minkälaisesta taustasta jonkun usko – tai uskon puute – nousee, onko siellä taustalla vanha kirkko (ortodoksinen tai katolinen) vai onko henkilö protestantti (luterilainen tai helluntailainen) tai onko hän kenties pakana tai uskonnoton. Minun on mahdollista suhtautua häneen Jumalan tahdon mukaisella tavalla ottaen mallia Paavalista. Minä siis laitan liikkeelle myötätuntoni ja asetun sen toisen ihmisen asemaan ja puhun hänelle uskosta sen mukaan kuin hän kykenee kuuntelemaan. En luennoi hänelle ja kaada niskaansa loputonta määrää teologiaa, kirkon oppia, katekismuksia ja muita opuksia – enhän ole mikään paperinkierrätystä hoitava roska-auto…

Tässä tulee tärkeäksi elementiksi rakkaus – kyky asettua toisen asemaan ja tulla myötätuntoiseksi kuuntelijaksi ja taito puhua siitä lähtökohdasta evankeliumia toisen sydämelle. Sen osasi Filippos etiopialaisen hoviherran kanssa. Kun hoviherra luki Jesajaa, Filippos hyödynsi sen ja kerrotaan: Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. Ap.t.8:35.

Toivottavasti tästä on apua. Tämäkin jää teoriaksi, ellen osaa soveltaa sitä. Kaikki Raamatun opetus jää helposti teoriaksi, myös sen kertomani Jumalan miehen terävät analyysit ja uudet hienot ideat. Mutta jos osaan olla luterilaiselle lutku, helluntailaiselle hellari, pakanalle etsivä sielu, uskonnolliselle ihmiselle uskonnollinen ihminen, lain noudattajalle lain alainen ja ylipäätään ihminen toiselle ihmiselle, silloin voi olla, että sanottavani vaikuttaa jotakin myönteistä.

Älkää siis mahtaillen asettuko yhden puolelle toista vastaan. 1.Kor.4:6. Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Jaak.3:13.