Kirkkautta kohti

Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas, minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi, kansakuntia sinun henkesi hinnaksi. Jes.43:4.

Eräs uskon kulmakivi on oikea omakuva, terve itsetunto ja käsitys omasta arvostani. Joskus meidän omakuvamme vääristyy jonkin kaltoinkohtelun tuloksena. Vauvana koettu fyysinen tai emotionaalinen kaltoinkohtelu voi johtaa henkiseen vammautumiseen, joka traumatisoi meitä. Seurauksena voi olla huono itsetunto ja arvottomuuden tunne. Myös myöhemmin tapahtuva väkivalta voi johtaa traumaan. Esimerkiksi raiskatun voi olla vaikea nähdä itseään arvokkaana persoonana.

Itsetunnon traumaan voimme saada psykoterapiaa, mutta myös kristillinen usko voi tarjota tilaisuuden eheytymiseen ja omanarvontunnon palautumiseen. Kun ymmärrämme, että Jeesus on ottanut syntimme kantaakseen ja kuollut puolestamme, ymmärrämme oman arvomme uudella tavalla. Kun tajuamme, että Jumala on meidät luonut ja että olemme ainutlaatuisia yksilöitä, saamme löytää uutta arvokkuutta elämällemme. Olen itse saanut löytää uuden merkityksen ja arvon elämälleni nimenomaan uskosta, siksi suren aina itsemurhaajia – en voi käsittää, kuinka joku haluaa heittää menemään tämän elämän. Uskohan antaa myönteistä merkitystä myös kärsimykselle.

Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen. Ps.27:10. Eräs käännös sanoo ”Herra minut adoptoisi”.

Jeesuksen Kristuksen ristin kautta sinut on adoptoitu Jumalan perheeseen, ostettu Vapahtajan verellä, lunastettu vapaaksi – nyt olemme osa Kristuksen ja Jumalan valtakuntaa ja meidän tulevaisuutemme on ihmeellinen. Elämä on suurenmoinen seikkailu, valtava löytöretki, jonka palkintona on taivas ja uuden Jerusalemin aarteet. Saamme kerran olla osalliset Kristuksen kirkkaudesta.

Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Ef.5:15-16.

Samalla kun löydämme oman arvomme, löydämme myös tämän elämän arvon. Olkoon ajallinen elämäni miten surkeata tahansa, tiedän että tämä on vain väliaikaista ja päämäärä on kirkkaana edessäni – uskon päämäärä.

Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4:17.

Virheitä tekee jokainen

itkuPietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun. Matt.26:75.

Oliko Pietarin moka niin paha, että Jeesus katsoi hänet ulos lähipiiristään? Ei, Pietari sai armon. Jeesus näki hänen sydämensä tilan. Jeesus armahti häntä. Entä Daavid, kun hän lankesi Batseban kanssa? Hänhän teki siinä yhteydessä murhankin – kai nyt niin pahasta teosta sentään olisi pitänyt hylätä hänet ja siirtää ikiajoiksi ystäväpiirin ulkopuolelle?

Ei. Tämä toisaalta hämmästyttää, toisaalta puhuu vahvaa kieltään Jumalan luonteesta, hänen uskollisuudestaan ja kaiken syliinsä sulkevasta armostaan. Moni on sitä mieltä, että Juudaskin olisi sen armon piirissä voinut jatkaa, jos olisi halunnut.

Niinpä tämän päivän rohkaisu kuuluu näin: Sinun virheesi, sinun erehdyksesi, sinun lankeemuksesi, sinun häpeällinen mokasi, sinun syntisi – sen Jumala on nähnyt ja vetänyt sinut sitä kautta lähemmäs itseään, hellästi syliinsä. Saat itkeä hänen sylissään, saat kuulla armon sanat, saat syntisi anteeksi. Tosiasia on, että: Maan päällä ei ole yhtäkään niin hurskasta, että hän tekisi aina vain hyvää eikä koskaan syntiä. Saarn.7:20.

Sinä et joudu hylätyksi, et totisesti. Sinä saat puhdistua, sinä saat kokea, kuinka hyvä sinun Vapahtajasi on. Sinä saat vastedes muistaa, kuinka tyhmää on vaellella omilla teillään, kuinka kipeää tekee rikkoa Jumalan tahtoa vastaan. Sinä saat vahvistua uskossa ja sinun vakaumuksesi syvenee. Sinusta tulee aikuisempi ja sinä opit lisää kuuliaisuutta. Sinä saat olla nöyrä Jumalan palvelija, joka tuntee omat heikkoutensa.

Sinä ehkä pelkäät maineesi puolesta. Mutta loppujen lopuksi käy niin, että sinun kuuliaisuutesi tulee ihmisten tietoisuuteen ja sinun mokasi unohdetaan. Tapahtuu niin kuin tapahtui Paavalin tuntemille Rooman kristityille:

Teidän kuuliaisuutenne on tullut kaikkien tietoon. Siksi olen teistä iloinen ja toivon, että olisitte taitavia hyvässä mutta taitamattomia pahassa. Room.16:19.