Usko kasvuun

Näin unta, että olin saanut lapsen. Vauvani ei ollut syntynyt omaan kotiini eikä lähisairaalaan, hän oli syntynyt jossakin lähetyskentällä. Katselin hänen varpaitaan, ne olivat suuret ja pyöreät, aivan erilaiset kuin omani. Ne olivat joko mutaiset tai niiden iho oli tumma.

Siis kaiken kaikkiaan aika outo tapaus. Olen viime aikoina harrastanut vähän sukututkimusta ja teettänyt joitakin DNA-kokeita. Lapsi saa noin 50% isänsä perimää ja keskimäärin saman verran äitinsä perimää. Unessa saamani lapsi oli minun, mutta perimältään aivan erilainen.

Hän oli siis hengellinen lapsi. Olen kai elämäni aikana lähettänyt rahaa lähetyskentille, eri puolille maailmaa. Viimeksi annoin venäjänkielisen evankelioivan kirjallisuuden painamiseen. Mutta en silti koe olevani mikään erityinen toimija maailman evankelioimisessa. Hengelliset lapset ovat – jos niitä syntyy – täysin Jumalan tekoa, hänen armoaan.

Onhan tämä aika muutenkin aika ihmeellinen. En ole koskaan ollut lähettinä lähetyskentällä enkä ylipäätään ole juuri matkustellut maailmalla, silti – sanon tämän nöyrästi – saarnaan kaikilla mantereilla. Vaikka saarnaan suomeksi, joku suomea ymmärtävä lukija saattaa ilmaantua blogiini mistä vaan kaukaa. Etelä-manner kai on ainoa maanosa, josta ei ole lukijoita ollut, mutta siellä ei taideta harrastaa omia nettiosoitteitakaan…?

Siis ilman mitään ylpeyttä voin ihmetellä tällaista. Perinteiset pastorit saattavat väheksyä nettipastoreita, mutta mitäpä se haittaa, kun emme oikeastaan kilpaile keskenämme. Kaikki tämä evankelioimisen ihmeellinen maailma ja mahdolliset hengelliset lapset, jotka syntyvät kävelemään tällä pallolla mutaisin varpain – he ovat Jumalan suuria ihmeitä, hänen luomistöitään, Kristuksen kirkkauden ilmentymiä, hänen armonsa suurta lahjaa. Kuka kehtaa siitä rintaansa röyhistää ja ottaa itselleen kunniaa? Toivottavasti ei kukaan.

Mutta juuri siksi meidän tulisi tehdä lähetystyötä, että itse Herra on meidän työtoverimme. Pyhä Henki on meidän kanssamme ja vaikuttaa meissä, että jaksamme työskennellä, jaksamme olla lähettämässä, onnistumme saamaan tuloksia, pystymme jopa synnyttämään uusia lapsukaisia Herralle. Kristuksen kirkkauden kiitokseksi se kaikki koituu.

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ilm.5:12.

Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni. Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. Jes.50:5-6.

Jesaja kertoo meille, millainen Kristus on – satoja vuosia ennen Jeesuksen tuloa maan päälle. Kristus oli täydellisesti antautunut Isän tahtoon ja Jumalan johdettavaksi. Hän näyttää meille, että jos tahdomme tulla johtajiksi, meidän on ensin osattava seurata Hengen johdatusta.

Hengen johdatukseen antautuminen ei ole aina ihan helppoa. Ensimmäiset kokemuksemme Jumalan johdatuksesta voivat viedä meidät syvään nöyryytykseen, ihmisten halveksunnan kohteeksi. Saatamme pelästyä ja vetäytyä pois Jumalan suunnitelmasta. Kokemus voi opettaa meille yhden asian: olemme kunnianhimoisia ja haluamme polleina näyttää muille, kuinka lähellä Jumalaa elämme. Mutta ei ihminen pääse lähelle Jumalaa nousemalla jalustalle, ryhtymällä johtajaksi tai alkamalla esittää vahvaa uskoa. Pitää osata ottaa nöyrä asenne, vaatimaton palvelijan paikka, jopa koiran virka jonkun tärkeämmän henkilön orjana. Masokisti ei tarvitse olla, mutta on suureksi hyödyksi, jos ei etsi omaa kunniaa.

Minä kuulin Herran äänen sanovan: — Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: — Tässä olen, lähetä minut! Jes.6:8.

Aikaa myöten into voi hiipua, kun tietää joutuvansa kivisateeseen, ihmisten vihapuheiden maalitauluksi. Rukous voi muuttua toiseksi: ”Tässä olen, Herra, lähetä joku muu!” (2.Moos.4.13) On kuitenkin arvokasta, jos opimme, että Jumalan johdettavaksi pääseminen on aina parempi kuin johtajaksi pääseminen. Ihmisen omaan kykyyn luottaminen tai joukkovoimaan turvautuminen on aina huonompi vaihtoehto. Johtajiakin tarvitaan ja sellaiseksi voi joku päästäkin. Paavali oli henkilö, joka pitkän kaavan kautta kasvoi johtajaksi. Hän sanoi:

Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta. 1.Kor.11:1.

Paavali joutui kokemaan ja ymmärtämään, että Jeesuksen seuraaminen on kärsimystie. Jos ei halua lähteä omalta mukavuusvyöhykkeeltään pois, ei todennäköisesti kasva johtajaksi.

Sinustakin voi tulla hyvä esimerkki muille, palvelija josta voi kenties olla joskus johtajaksikin. Siunausta sinun kasvuusi!