Usko kasvuun

Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Matt.17:7.

Oletko sinä saanut kokea, kuinka usko on voimatekijä pelkoa vastaan? Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. 1.Joh.4:17-18. Mutta emme voi ottaa vastaan täydellistä rakkautta ja kokea sitä, ellemme usko. Uskon kautta otamme vastaan Jumalan lahjoja, myös rakkautta. Usko toimii joka suhteessa samaan suuntaan. Kun olemme täynnä huolia, sana neuvoo meitä: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:6-7.

Monella tapaa uskonelämä on taistelua ja yksi suurista vastuksista on pelko – se on vihollisen aseista ensimmäinen. Kun käännymme pelokkaina Jumalan puoleen saadaksemme voimaa ja rohkeutta, me yleensä saamme myös kokea, kuinka Jumalan vahvat käsivarret kantavat meitä. Ehkä pelko ei väisty kokonaan, mutta saamme kokea saman tunteen, jota pieni lapsi kokee, kun hän pääsee äidin syliin. Ei ole pitkä aika siitä, kun lapsenlapseni alkoi kitistä ja itkeä, kun yritin häntä hoivata. Se hoivaaminen oli venynyt lapsen kannalta vähän liian pitkäksi. Niinpä äitinsä tuli ja otti hänet syliinsä ja voi sitä voitonriemuista ilmettä sen lapsukaisen kasvoilla! ”Pääsinpäs tuosta äijästä eroon ja äidin syliin! Hehhee, kyllä nyt kelpaa!”

Soisin jokaisen uskoon tulleen kokevan sen Jumalan avun, jota pelkäävä ihminen voi kokea. Sellainen kokemus on uskoa vahvistava. Se saattaa meidät kiintymään yhä enemmän Herraan. Seuraavassa tiukassa paikassa osaamme heti turvautua Jumalaan. Opimme suojautumaan vihollisen hyökkäyksiltä ja pitämään rukouspuhelimen linjan auki jatkuvasti. Kun olemme saaneet kokea matkan varrella usein, kuinka hän antaa yliluonnollisen rauhan sydämeemme taistelujen keskellä, emme hötkyile. Vaikka vihollinen voi yllättää ja hyökätä odottamatta, mepä emme säikähdäkään – olemme kuin sotaan valmiit sotilaat ja tiedämme, missä turvamme on ja kuka on auttajamme.

Mutta Jumala on auttajani, Herra on minun tukeni. Ps.54:6.

Tänä aikana ihmisillä on paljon henkilökohtaisia murheita ja vaikeuksia. Taloudellinen tilanne on kireä, ihmissuhteet eivät toimi, terveys reistaa. Kaiken masennuksen keskellä on vaikea löytää ilonaiheita. Elämänhalu hiipuu, ilo katoaa.

Joskus sitten nämä taakoitetut ihmiset löytävät tiensä seurakuntaan. He tulevat sinne suurin odotuksin. He kaipaavat virkistyä, saada uutta toivoa elämäänsä, valoisampaa mieltä, kokea uskovien yhteyttä. Kenties he uskaltavat toivoa tukeakin ja saada rohkaisua kaikin tavoin, löytää ystäviäkin.

Entä jos me uskovat sitten katsomme heitä paheksuen ja vihaisin, syyttävin katsein seuraamme heitä kaukaa? He tuntevat heti itsensä huonoiksi uskoviksi, kun ovat käyneet kokouksissa niin harvoin, kun hengellinen elämä kaipaisi uudistumista. Heidän hartiansa painuvat heti kumaraan meidän kylmien katseittemme alla.

Entä jos me sitten kaiken lisäksi vielä lyömme heitä kovin sanoin? Painamme maahan ja moitimme? Entä jos seurakunnan johtaja tai muut aktiivijäsenet käyvät sanomassa jotakin arvostelevaa – heittämässä heti kivellä?

Tilanne voi olla niin herkkä, että kyseinen masentunut ihminen ei tule enää koskaan seurakuntaan – eikä mihinkään toiseenkaan kirkkoon. Joskus tekisi mieli kysyä luterilaisilta, helluntailaisilta, vapaakirkollisilta ja kaikilta muiltakin: ”Luuletteko, että masentunut ihminen tulee autetuksi, jos häntä lyödään? Pitäisikö kadonnut elämänhalun kipinä sytyttää lähimmäisen sydämeen lyömällä oikein lujaa halolla päähän?”

En kysy ilkeyttäni, vaan siksi, että olen nähnyt tällaista. Olen itse kamppaillut omien traumojeni kanssa, nilkuttanut elämässäni eteenpäin kuin siipirikko lintu, ja näihin vaikeuksiin on liian usein tarjottu lääkkeeksi erilaista nöyryyttämistä, lyömistä, masentamista, petkuttamista ynnä muuta – ja seuraava syytös onkin sitten ”pois vetäytyminen seurakunnasta”!

Tiettyä järkiintymistä soisi tapahtuvan.

Niinpä haluan rohkaista sinua, joka koet saaneesi kylmää kyytiä uskovien keskellä. Jumala näkee sinun sydämesi kaipauksen. Hän haluaa auttaa ja tukea. Hänen rakkautensa ilmestyi Jeesuksen Kristuksen kautta koko ihmiskunnalle ja sinä olet hänen rakkautensa kohde yhtä hyvin kuin kuka tahansa. Sinä olet kutsuttu tulemaan sisälle Jumalan valtakuntaan, osallisuuteen pelastuksesta, kasteesta, ehtoollisesta, Pyhästä Hengestä ja kaikista Jumalan lahjoista – myös ajallisesta huolenpidosta. Sinä olet arvokas Vapahtajan silmissä. Hän näkee sinussa kättensä työn, sinä olet hänelle rakas. Hän haluaa vetää sinua lähemmäksi itseään. Hänellä on varattuna sinulle kaikki tarpeellinen. Hän haluaa, että sinusta tulee se ihminen, joksi hän sinut loi, ja sinä saat kasvaa hänen suunnitelmissaan, täyttää ne teot, jotka hän on sinulle valmistanut. Hän haluaa, että sinä olet kestävä uskossa ja perit kerran taivaan ihanuuden ja saat voiton seppeleen.

Kiitetty olkoon hän, joka sen tekee!