Viisauden lapset

talvisulaÄlä vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan, ettet itsekin saisi tyhmän nimeä. Vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan, ettei hän kuvittelisi olevansa viisas. Sananl.26:4-5.

Mitä se tarkoittaa, kun sanotaan, että ”Jumalan sana on elävä”? – Varmaan monia asioita, mutta ainakin sitä, että se ”elää tilanteen mukaan”. Sama viisaus ei käy kaikkiin tilanteisiin, siis tarvitsemme Pyhää Henkeä, joka osaa soveltaa sanaa oikein ja valita kuhunkin tilanteeseen sopivan neuvon.

Olen huomannut, että tämä on vaikeaa nykyihmiselle. Jumalan sanan pitäisi olla jokin tieteellinen väittämä, joka on aina paikkansa pitävä. Näin ei vaan ole. Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Joh.14.6. Totuus on siis elävä persoona, Jumalan Poika. Häntä seuraamalla voimme vaeltaa totuudessa. Jeesus selitti, kuinka hänen ja Johannes Kastajan elämäntavassa oli suuri ero, mutta kuinka he kuitenkin molemmat olivat viisauden lapsia (Matt.11:18-19).

Minä olen siinä määrin saanut profeetan kutsumuksen, että koen tehtäväkseni nostaa esiin epäkohtia. Olen paljon kritisoinut nykymenoa ja erityisesti seurakunnissa rehottavia vääryyksiä, epäapostolisia käytäntöjä ja muuta, jota nykyajan uskonnolliset ihmiset pitävät oikeana. Mutta olen myös Paavalin kanssa samaa mieltä seuraavasta:

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Fil.4:8-9.

Emme saa repiä sieluamme rikki olemalla ainoastaan ja vain kriittisiä. On syytä nähdä asiat kolmiulotteisesti, mikä tarkoittaa, että katselemme niitä eri näkökulmista. Voimme silloin nähdä myös paljon hyvää ja kiitettävää. On Jumalan tahto, että olemme tasapuolisia, kun arvioimme muita. On Jumalan tahto, että olemme kiitollisia. Rohkaisen siis sinuakin tänään kiittämään, katsomaan asioita myönteisesti, olemaan toivorikas. Voimme nähdä ympärillämme paljon kaunista ja puhdasta, oikeaa ja rakastettavaa. Voimme kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet.

Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. 1.Tess.5:18.

Iäti kiitämme

vuoristojarviHe eivät vallanneet maata omalla miekallaan, ei heidän oma voimansa vienyt heitä voittoon, vaan sinun oikea kätesi, sinun voimasi ja kirkkautesi, sillä sinä rakastit heitä. Ps.44:4.

Jumalan sanasta sanotaan, että se on ”valo minun matkallani” (Ps.119:105). Jumalan sanan valossa näemme asiat. Ilman sitä jäämme pimeään. Se toimii kuin taskulamppu öisellä tiellä. Niinpä asia on juuri niin kuin C.S.Lewis on sanonut: ”Kristuksen valossa en näe ainoastaan hänen kirkkauttaan, vaan näen hänen valossaan kaiken muunkin”.

Lainaamani psalmin jae kiinnittää katseemme Kristukseen, kun vaellamme täällä ja pyrimme ”luvattuun maahan”, se on – oman kutsumuksemme toteuttamiseen. Emme pääse eteenpäin omassa voimassa, mutta Jumalan armo on kanssamme ja hänen tukensa auttaa meitä. Kaikki voitot, joita saavutamme matkalla, ovat hänen ansiotaan, hänen lahjaansa, hänen voimansa ilmestymistä. Sitä Jumalan läsnäoloa tarkoittamaan ja Jumalan toimintaa meidän elämässämme kuvaamaan on luotu yksi suomen kielen sana – armo.

Niinpä voimme Jumalan sanan valossa vaeltaen ja uskoen siihen, mitä Jumala on sanonut, mennä luottavaisin mielin eteenpäin. Omassa voimassamme koemme heikkoutta. Ajatuksemme ja mielemme täyttää tietynlainen tunteiden ja ajatusten sekoitus: ”en pysty, en osaa, ei tästä tule mitään, en jaksa odottaa suuria, minua ei koskaan onnista…” Mutta me saamme avun, kun käännymme hänen puoleensa, lupaahan yllä oleva psalmikin avun ja mihin se perustuukaan – ”sillä sinä rakastit heitä”!

Sinun avullasi me lyömme viholliset, sinun nimesi voimalla me poljemme vastustajat maahan. Ps.44:5.

Sanan lukeminen on tärkeä uskon harjoittamisen muoto, sillä se kampaa meidän sotkuiset ajatuksemme ja takkuiset tunteemme kuin sekaisen tukan. Jumalan sana on kuin silmälasit, joiden avulla näemme ympäristön tarkemmin. Jumalan sanalle kuuliainen ajatusmaailma on Hengen tavoite: Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle (2.Kor.10:5).

Tässä uskon ilmapiirissä, jossa alamme luottaa Jumalaan, on Jumalalla tilaa toimia. Hänen voimansa ja kirkkautensa ilmestyy sinne, missä häntä odotetaan. Isä kunnioittaa sitä, joka uskoo Kristukseen ja palvelee häntä (Joh.12:26). Niinpä voimme tuoda tänäänkin hänelle pyyntömme, huolemme ja murheemme kiitoksen kanssa tiettäväksi. Hän on voimallinen ja auttaa.

Minä en luota jouseeni, eikä miekka meitä pelasta, mutta sinä pelastat meidät ja saatat vihamiehemme häpeään. Jumala on meidän ylpeytemme, iäti me kiitämme hänen nimeään. (sela) Ps.44:7-9.