Uskalla olla oma itsesi

silmiinKun olen jo eläkeläinen, uskallan olla oma itseni paljon rohkeammin kuin lapsena tai nuorena. Uskallan tiedostaa, kuka olen ja millaiseksi Jumala minut loi. Silti etsin vielä itseäni. Kuljen kuin sokea pimeässä pitäen kiinni köydestä – se köysi on Jumalan sana. Jos en tunne sanaa ja sulauta sitä itseeni, en voi koskaan olla se persoona, joksi Jumala minut tarkoitti.

Sama tilanne sinullakin on, luulen niin. Sinun pitää uskaltaa olla oma itsesi, tunnistaa omat ominaispiirteesi ja kehittää omaa lahjakkuuttasi. Sinun tulee myös koko ajan opetella tuntemaan Jumalaa enemmän ja enemmän. Se merkitsee ahkeraa sanan tutkimista ja rukouksen päivittäistä harjoittamista. Kyseessä ei nimittäin ole vain sinun persoonasi, vaan sinun kutsumuksesi.

Kutsumus on sitä, kun sinun persoonasi ja Jumalan suunnitelma kohtaavat.

Monet ihmiset elävät oman suunnitelmansa mukaan, eivät Jumalan. Tai he vain kokevat ajautuvansa elämässä eteenpäin satunnaisia polkuja. Rohkaisen sinua etsimään sitä Jumalan suunnitelmaa, joka varmuudella on olemassa ja joka uskon kautta on mahdollista elää todeksi. Vaikka puhumme Jumalan suunnitelmasta, ei pidä luulla, että on kysymys suurmieheksi tai -naiseksi tulemisesta tai kuuluisuudeksi pääsemisestä. On kysymys ihan tavallisista asioista, jotka elämme yhdessä Jumalan kanssa. Koulutus, ammatti, puoliso, perhe, harrastukset, luonteen kasvu – sellaisia asioita sisältyy Jumalan suunnitelmaan. Suorituksia ja saavutuksia – ehkä niitäkin. Joskus toki hengellinen työkin. Sitä on ollut minullakin ihan hitusen mukana tässä keitoksessa, jota kutsun Jumalan suunnitelmaksi elämääni varten. Mutta hengellistä ei ole vain sananjulistustyö tai rukoileminen – koko elämä on hengellistä, sillä meidät on tarkoitettu elämään elämämme jokainen hetki Jumalan yhteydessä.

Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä. Jer.33:3. Tästä lähtien minä ilmoitan sinulle uusia asioita, tallessa pidettyjä, sellaisia, joita et tiennyt. Jes.48:6.

Rohkeaksi uskon ihmiseksi

lentokenttaKatso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ap.t.4:29.

Elämässämme joudumme kestämään erilaisia paineita. Jonkinasteinen sosiaalinen paine on aina läsnä ja sen mukaan pitäisi olla tietynlainen ihminen ja mukautua enemmistön tahtoon ja tehdä niin kuin muutkin. Joskus sellainen yhdenmukaisuuden paine voi olla hyvinkin päällekäyvää ja aggressiivista, kuten ylläolevassa jakeessa.

On myös olemassa ihmisiä, jotka ohjailevat toisia. Moni äiti tai isä sairastaa tietynlaista läheisriippuvuutta ja haluavat määräillä lastensa elämästä. Jos he eivät saa tahtoaan läpi, he voivat yrittää erilaisia pimeitä keinoja, takana puhumista, erilaista salaista vehkeilyä ja muuta, mikä ei enää edusta kristillistä uskoa ja siihen kuluvaa valossa vaeltamista.

Myös seurakunnassa on voimakas yhdenmukaisuuden paine. Pastorit voivat käyttää aika voimakkaitakin keinoja saadakseen seurakuntalaiset ”ruotuun” – toisin sanoen mukautumaan pastorin tahtoon ja mielipiteisiin. Klassinen esimerkki tästä on raamatunkäännöksistä käyty kilpalaulanta, jossa minuakin ohjailtiin melkein väkivaltaisin keinoin lukemaan ”sitä ainoaa oikeaa” Raamattua.

Niinpä haluan rohkaista sinua, jos koet, että et oikein ole saanut itse päättää asioistasi. Jos koet, että olet jonkinlainen elämäsi ajopuu, jossa virta vie mukanaan ja muut päättävät elämästäsi. Jos koet, että sinua revitään sinne ja tänne ja asiat ”vain tapahtuvat” ilman, että sinä ohjaat elämäsi purtta mitenkään. Jos koet olevasi oman elämäsi sivullinen, jotenkin ulkopuolinen, haluan rohkaista sinua ottamaan ohjat käteesi, kuuntelemaan omia mielipiteitäsi ja tunteitasi, valitsemaan erilaisista vaihtoehdoista itse, kunnioittamaan itseäsi niin paljon, että et anna joka asiassa ihmisten kävellä ylitsesi. Haluan rohkaista sinua pyristelemään ulos toisten roolittamasta elämästä, vetäytymään sivuun näytelmästä, jossa sinulle aina jää käteen jokin pahiksen rooli, ja ottamaan elämä haltuun – Jumalan avulla. Anna elämäsi ohjakset Herralle, luovuta itsesi hänen johdettavakseen, etsi alati Herran kasvoja ja Jumalan tahtoa. Lupaan omasta kokemuksestani, että sinä saat aikaa myöten löytää oman tiesi, oman kutsumuksesi, oman persoonallisuutesi. Sinä saat aikaa myöten oppia puhumaan omalla äänelläsi. Sinä saat aikaa myöten oppia vastustamaan kaikkea manipuloimista ja asettumaan kaikenlaista uhkailemista vastaan. Sinä saat vapauden ihmisten mielipiteistä, ulkoisista paineista. Sinä saat astua ulos tasapäistämisen koulusta ja kasvaa aikuiseksi.

Pääasia on, että sinusta tulee sinä. Ja sinusta tulee se persoona, joksi Jumala on sinut tarkoittanut. Tsemppiä, rakas ystävä! Tarvitset päättäväisyyttä, tarvitset rohkeutta, tarvitset Kristusta ja hänen Pyhää Henkeänsä, sillä vain hänen kanssaan yhteistyössä voit päästä läpi ihmisten, lihan ja sielunvihollisen – joskus kirkkojenkin – jarruttavasta vaikutuksesta, joka pyrkii estämään sinua tulemasta siksi rohkeaksi uskon ihmiseksi, jollaiseksi sinut on kuitenkin kutsuttu. Aamen, lupaathan itsellesi olla tulevina päivinä ”rohkea uskon ihminen” – ihmisistä itsenäinen, Jumalasta riippuvainen? Lupaathan seurata apostolien jalanjäljissä:

Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Ap.t.4:33.