Pinnalle vai pinnan alle?

sukellusKristuksen ruumiissa on esiintynyt kautta aikojen kilpailua eri jäsenten välillä ja tämä kilpailu on äitynyt joskus jopa toisten hyljeksimiseksi. Paavali puuttui tähän jyrkin sanoin:

Ei silmä voi sanoa kädelle: ”Minä en tarvitse sinua”, eikä liioin pää jaloille: ”Minä en tarvitse teitä.” Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. 1.Kor.12:21-22.

Tämä seurakunnan vertaaminen ruumiiseen on osuva. Jos ajattelemme ihmisruumista, näemme siitä vain ihon ja joitakin elimiä, jotka ovat ruumiin pintaosissa, kuten silmät, suu, korvat ja hiukset. Sen sijaan emme näe keuhkoja ja sydäntä – kaikkein tärkeimpiä elimiä.

Näin on myös Kristuksen ruumiissa. Joillakin on näkyvä tehtävä, julkinen palvelustyö seurakunnassa, toisilla taas se tehtävä on näkymätön. Esirukoilijat, varsinkin ne, joiden esirukoustyö tapahtuu pääasiassa omassa rukouskammiossa, ovat näkymätön osa Kristuksen ruumiista. On muitakin, joiden palvelutehtävä on enemmän näkymätön kuin näkyvä.

Jos nyt joku, jonka palvelustyö ja sen hedelmä on näkyvää, alkaisi pitää itseään jonakin suurena ja väheksyä toisia, kun nämä eivät ole saaneet mitään näkyvää aikaan, silloinhan hän loukkaisi Kristuksen ruumista ja sen yhtenäisyyttä. Paavali puhui korinttilaisille siitä, että meidän tulisi keskittää huomiomme näkymättömiin asioihin ja oppia oikein arvostamaan sitä, mikä ei näy:

Haluamme vain antaa teille aihetta olla ylpeitä meistä, niin että pystytte vastaamaan niille, jotka kerskuvat sillä, mikä näkyy ulospäin, eivätkä piittaa siitä, mitä on sydämessä. 2.Kor.5:12.

Jos sinua väheksytään, koska palvelustyösi on näkymätöntä, sinun tulee lujittaa itseäsi Jumalan sanalla ja kestää tämä väheksyntä arvokkaasti. Voit kestää sen, kun Jumalan sanan valossa näet oman palvelustyösi arvon. Sinä voi olla päättäväinen ja sanoa itsellesi: minä arvostan sitä, mikä on sydämessä. Minä en pyri pinnalle, minä pyrin pinnan alle. Minä arvostan Jumalan seurakunnan sydämen työtä. Minä arvostan Jumalan seurakunnan keuhkoja. Minä arvostan Jumalan seurakunnan sisäelimiä, jotka sulattavat Jumalan sanan vahvaa ruokaa ja muuntavat sen Kristuksen ruumiin elinvoimaksi. Minä haluan olla Kristuksen sanalle kuuliainen, kun hän sanoo:

Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Matt.18:10.

Minä päätän olla omalla paikallani ja toimia kokonaisuuden eduksi. Minä jätän asiani aina Herran ratkaistavaksi, sillä hän on oikeudenmukainen tuomari. Minä tiedän oman palvelustyöni arvon, koska tiedän saaneeni sen Jumalalta. Vaikka kukaan ihminen ei arvostaisi minua, minä tiedän, että Herra Jeesus arvostaa minua ja se riittää.

Uskon rukous toimii

kadetristissaOlen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne. Joos.5:14.

Tämä raamatun kohta tuli mieleeni, kun ajattelin asioita, joita eräs kauan uskon tiellä vaeltanut sisar puhui. Hän vaikutti hyvin väsyneeltä ja pettyneeltä, kun Jumalan vastaukset viipyivät. Hänellä oli kipu omien lastensa pelastumisesta. Kirjoitin hänelle lyhyesti ja kun olin viemässä korttia postilaatikkoon, minut valtasi Herran henki.

Uskon hengessä aloin ajatella jotenkin tähän tapaan: nyt ei anneta periksi. Nyt taistellaan. On varma, että Jumala vastaa. Aivan varma on, että hän tekee voimallisia asioita. Me riisumme aseista tuon tyrannin, joka pitää sinun lapsistasi kiinni ja heitämme hänet ulos. Me sanomme sille, että sen aika on ohi. Me käskemme sitä lähtemään. Emme me omassa voimassa voi sille mitään, mutta me jyräämme sen Jeesuksen nimessä. Jeesus on se, joka sanoi:

Nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Joh.12:31.

Ruikutus saa nyt loppua. Valittaminen saa loppua. Alakuloisuus on ohi, epäuskon aika on mennyt. Tässä maassa on paljon Jumalan sotureita, jotka ovat puettuja täyteen taisteluvarustukseen. Vaikka minä olen niistä vähäisin, niin minä voin silti sanoa sille pimeyden ruhtinaalle, joka sinun omaisiasi pitää kiinni synnissä ja maailmassa, niin kuin Daavid sanoi:

Minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut. Tänä päivänä Herra jättää sinut minun käsiini. 1.Sam.17:45-46.

Ei väliä, millä murteella se tulee ulos suusta. Vihollinen pötkii pakoon, kun me Jeesuksen nimen arvovallassa käskemme sitä lähtemään.

Usko sinäkin: tämä mahdollisuus on olemassa sinun rakkaittesi kohdalla. Se maailman ruhtinas, joka on heitä hallinnut, lähtee vetämään häntä koipien välissä ja sinä näet, että on vielä olemassa Jumala, joka vastaa rukouksiin.

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta. Ps.126:1.