Etsikää ensin

karitsatJoskus joudumme mahdottomiin tilanteisiin, joissa tuntuu, että mikään inhimillinen keino ei riitä, vaan tarvitaan Jumalan ihmettä. Joskus sellainen asia voi olla työttömyys. Henkilön koulutus ja ammattitaito on vanhentunut työtä etsiessä. Toisiin töihin taas ei pääse, koska on ylikoulutettu. Oma yrityskään ei tuo leipää, koska ei ole voimia markkinoida ja myydä itseään. Syrjäytymisen kierre syventää elämän epätoivoa.

Näissä toivottomissa tilanteissa voimme mennä Herran eteen ja pyytää: Herra, ratkaise tämä yhtälö. Tämä on minulle ratkaisematon, mutta sinä olet mahdottomien tehtävien ratkaisemisessa ammattilainen. Sinulle ei ole mahdottomia asioita. Voimme sanoa itseksemme – kuten eräs työtoverini tapasi sanoa – ”ihmeitä teemme hetkessä, mahdottomat vievät vähän enemmän aikaa!” Voimme sanoa: emme me pysty, mutta sinä, taivaan ja maan Herra, sinä pystyt!

Mitä maallisiin tarpeisiimme tulee, muistutan aina itseäni ja nyt myös sinua: Jumala on antanut meidän elämäämme varten pettämättömän reseptin, menetelmän, joka toimii aina. Se menetelmä on yksinkertainen:

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt.6:33.

Sovella elämän avainta, jonka Jumala sinulle ojentaa, avainta, jonka koodi on ”etsikää ensin hengellisiä”. Tulet huomaamaan, että se toimii.

Anna aikaa rukoukseen ja raamatun lukemiseen ja muutenkin hengellisille asioille. Elä antaen. Unohda maalliset tarpeesi tai pidä ne ainakin sivuasiana ja huomaat: hyvänen aika, minultahan ei puutu mitään tosi tärkeätä – ei mitään.

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Ps.23:1.

Syvä kiitollisuus täyttää niiden sydämet, jotka etsivät häntä. Syvä rauha täyttää niiden sydämet, jotka elävät lähellä Herraa. Hän on onnellisten ihmisten sisäinen rikkaus ja tyydytys – ja se ulkonainen – mistä kummasta sitä siunaantuu aina?

Häpeästä iloon

ristinjuurellaHäpeä on inhimillinen tunne. Voi olla vaikea päästä eroon kipeästä muistosta, jonka jokin mokamme aiheuttaa. Aina, kun tuo vanha asia nousee muistojemme syvyyksistä tietoisuuteemme, tunnemme häpeää, vaikka asiasta voi olla kulunut jo kauan aikaa.

Aika ei sovita syntejä. Vain Jeesuksen veri puhdistaa. Mutta vaikka olemme ottaneet vastaan anteeksiannon ja uskomme saaneemme asian anteeksi, voi häpeä silti nousta tunteena esiin. Tuskin meillä on parempaa lääkettä häpeään kuin Jumalan sana. Luemme vaikkapa Pietarin kirjoittamaa tekstiä:

Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. 1.Piet.2:6.

Jeesus on kantanut ristille meidän syntimme ja sairautemme – myös häpeämme. Hän ottaa meiltä pois häpeän ja me saamme uskossa nostaa katseemme häneen.

Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. Ps.34:6.

Joillakin ihmisillä on sellainen itsetunnon vamma, että he punastuvat pienimmästäkin aiheesta. Olen itsekin aikoinaan kärsinyt tällaisesta ja tiedän, miltä se tuntuu. Pyhä Henki on hoitanut minua ja olen päässyt ongelmastani. Mutta olen nähnyt seurakunnan keskellä muitakin uskovia ihmisiä, joilla on samanlaista vaivaa. He vaikuttavat niin syyllisiltä ja häpeissään olevilta ilman syytäkin. Tällaista ei saa sekoittaa oikeaan syyllisyyteen. Heidän häpeän tunteensa pakottaa heidät painautumaan uskossa lähelle Herraa ja heillä on sen vuoksi särjetty ja nöyrä henki.

Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin. Hepr.11:16.

Nosta siis katseesi, sinä Jumalan oma, sinä Herran rakas opetuslapsi. Älä ole häpeissäsi. Sinun häpeäsi on pyyhitty pois ja sinua kutsutaan seisomaan lujasti Kristus-kalliolla.

…kun sinut kutsutaan, valitse pöydässä kaikkein vaatimattomin paikka. Silloin isäntä tulee ja sanoo sinulle: ’Ystäväni, siirry tänne lähemmäksi’, ja sinä saat suuren kunnian kaikkien vieraiden nähden. Joka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan. Luuk.14:10-11.