Tekijä: Simo

Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy, onnellinen se, joka Herran lakia seuraa. Sananl.29:18.

Lauseen alkuosa kuuluu vanhassa 1776 käännöksessä: ”Kuin ennustukset loppuvat, niin kansa hajoitetaan”. Muutenkin tämä jae kääntyy eri kielissä monin tavoin. Aina ei puhuta profeetoista, vaan näyistä tai ilmestystiedosta.

Onhan tosiasia, että nykyään profeetat ovat harvinaisia, näkyjä nähdään ani harvoin, unia nähdään silloin tällöin, mutta niitä osataan tuskin selittää, profetiat ovat hoviprofeettojen toistopalvelua tai niin mystistä jargonia, ettei niistä ota kukaan selvää. Sama tilanne oli jo Samuelin ollessa poikanen: Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. 1.Sam.3:1.

Mutta onhan tämä opetukseen keskittyminen harkittua ja tiedon ylikorostaminen tahallista. Osa tästä ongelmasta johtuu siis siitä, että profeetat on hiljennetty. Israelin kuningas vastasi Josafatille: ”Yksi vielä on, jolta voisimme tiedustella Herran tahtoa, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika.” 2.Aik.18:7. Moni profeetan oppilas on saanut tuntea tämän nahoissaan ja vaiennut jo ennen kuin on kunnolla saanut oppia profeetan virkaansa hoitamaan.

Kuten 1776 käännös vihjaa, yksi seuraus siitä, että profeettoja syrjitään, on myös kristikunnan sirpaloituminen ja hajoaminen aina vain pienempiin lahkoihin. Profeetallinen sana ehkä koetaan liian haastavana, kun siinä jää aina osavastuu kuulijalle, että koetaan helpommaksi, jos hengen sanomia ei kuulla eikä kuulijoita rasiteta liian vaikeilla arvoituksilla tai asioiden liian syvällisellä ymmärtämisellä – sehän johtaa usein parannuksen haasteeseen. Profeetallisen sanan paras hedelmä onkin suuntaansa korjaava seurakunta.

Särkymistä on hyvää ja pahaa. Vaikka särkyminen on monessa suhteessa siunaus, ei kristikunnan hajoaminen ole siunaus. Meidän tulee nousta vastustamaan susia – niitä persoonia, jotka aina kurittavat lampaita ja kohtelevat näitä kovuudella – ja suosia lempeitä paimenia, jotka kokoavat erimieliset yhteen ja sovittelevat riitoja. Meidän tulisi kohdella profeettoja hyvin (Ps.105:15) ja suosia profetian armolahjan käyttöä ja profeetallisen sanan julistamista. Kun sananjulistus saa yliluonnollisen ulottuvuuden, meillä on jälleen mahdollisuus kuulla Jumalan ääni. Kun kuulemme hengen puhuvan, saatamme hämmästyä – yllättyä perin juurin ja sillä tavalla saada terveellisen totuuden ruiskeen nukkuvan sielumme herättämiseksi. Jumalan äänen kuuleminen on terveellistä ja yhdistää kristikansaa.

Jeesus sanoi: »Jos teillä on korvat, kuunnelkaa tarkkaan.» DMrk.4:9.

Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen. Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa. Minäkö avaisin kohdun suun saattamatta synnytystä päätökseen? kysyy Herra. – Minä, joka ohjaan synnyttäjää, estäisinkö minä häntä synnyttämästä? kysyy sinun Jumalasi. Jes.66:7-9.

Jumalan luomakunnassa kaikki heijastaa hengellistä todellisuutta. Yksi näistä luonnollisista ilmiöistä, joka ilmentää uskon todellisuutta, on synnytys. Siitä voidaan johtaa muutamia väittämiä, jotka koskevat hengellistä kasvua ja hedelmällistä uskoa:

1) Tarvitaan ensiksi hedelmöitys, jotta mitään lähtisi syntymään. Hengellistä hedelmöitystä kutsutaan usein sanalla ’näky’. 2) Usko tulee täydelliseksi ja johtaa tuloksiin vasta, kun on käyty läpi odotuksen vaihe. Odotus kuuluu hengelliseen raskauteen yhtä oleellisesti kuin luonnolliseenkin. Odotuksen aikana tapahtuu paljon, mutta se on usein salattua. 3) Synnytyksen käynnistyessä tulee ensin lapsivesi ulos. Raskaana oleva ”päästää allensa”. Se voi tuntua hyvin nololta. 4) Synnytys ei tapahdu ilman kipua. Poltot tulevat vääjäämättä. Kipua ei voi paeta. Hoitajia saattaa parveilla ympärillä paljonkin, mutta supistukset vain pahenevat. Poltot voivat kestää tuntikausia. Synnytys voi venyä tunnista toiseen ja edistyä hitaasti. Äidin voimat voivat loppua. Kätilöt saattavat olla huolissaan lapsesta. Leikkausta mietitään. Äitiä tsempataan: ”Kestä vielä vähän!” Tästä vaiheesta Raamattu toteaa muun muassa: Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. 2.Kor.1:8. 5) Kun lapsi sitten viimein syntyy, se parkaisee ja itkee hädissään. Äiti tuskin kuulee sitä, kun on niin pyörryksissä. Molemmat ovat toisten avun varassa. 6) Synnytyksestä toipuminen vie aikaa. Lapsi tai äiti tai molemmat vaativat tarkkailua. 7) Ilo lapsen syntymisestä valtaa kuitenkin mielet, elämä hymyilee sittenkin. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Joh.16:21.

Tätä ajatusmallia ei nyt kannata soveltaa jokaiseen arkiseen pikkuasiaan, mutta jos sinun elämässäsi on menossa hengellinen raskaus, jonka on määrä tuottaa esiin jokin Jumalan teko, läpimurto, uudistuminen, edistys, uusi voitelu, merkittävien ovien avautuminen tai tapahtuma, joka johtaa suurenmoiseen hedelmän kantamiseen, silloin on mahdollista, että joudut käymään läpi odotuksen ja kivulla synnyttämisen. Joudut erilaisten vastoinkäymisten kautta kulkemaan kohti voittoa. Mutta lopulta seuraa ilo ja tyydytys, kiitollisuus ja hyvä olo.

Ole siis rohkealla mielellä, sinun kipuilusi ei ole turhaa. Ole sinnikäs, sinun on määrä päästä voitolle kaikista elämäsi vastuksista. Kestä vielä vähän ja sinä saat nähdä, minkä ihmeellisen vastauksen Jumala antaa! Sinun uskosi palkitaan, sinun kestävyytesi johtaa kerran täydelliseen tekoon (Jaak.1:4).