Kategoria: Rohkaisu

Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 2.Tim.4:7.

Paavalin tultua vanhaksi hän aavisti loppunsa ja tiesi pian siirtyvänsä tästä ajasta iäisyyteen. Hän ei vaikeroinut hukkaan heitettyä elämää, vaan katsoi tyytyväisenä taaksensa – hän oli elänyt oikein, kilpaillut hyvän uskon kilpailun ja lähestyi nyt maalia vahvana, voitonriemuisena.

Minäkin olen jo sen verran ikääntynyt, että annan itselleni luvan ikävöidä taivaan kotiin ja ajatella ajan rajan ylittämistä toivorikkain mielin. En ole ollut mikään uskon sankari, mutta olen tehnyt mitä olen kyennyt, oman pienen osani Herran elovainiolla. Tämän ulkonaisen väsymykseni kanssa voin jo tähytä siihen maahan, jossa minua odottaa lepo.

Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Hepr.4:9.

Näitä ajatuksia nousi mieleeni, kun katselin videonpätkää, jossa Discovery-sukkula palasi lennoltaan maahan. Kauniisti se liiti, iso kömpelön näköinen kone. Maallikkona luulisi, ettei se millään osu sille pienelle kiitoradalle, joka sitä odottaa. Luulisi, että se saattaisi helposti mennä sivuun. Jos vaikka jokin tuulenpuuska heittäisi sen pois oikeasta suunnasta, miten sen sitten saisi ohjatuksi takaisin oikealle kurssille? Entä miten pilotti osaa ohjata sen sopivassa kulmassa alas, ettei lasku jää vajaaksi tai mene yli? – Varmasti autopilotti avustaa ja tietokone raksuttaa…

Katselin siis tuota videota ja jännäsin sen alastuloa. Ajattelin, että se voisi olla myös hengellinen vertauskuva hyvin suoritetusta elämäntyöstä, joka on kääntymässä kohti loppuaan. Mikä mahtava lento kaiken kaikkiaan sukkulan lähdöstä sen paluuseen asti. Mikä mahtava työrupeama, kun vaikkapa Hubble on saatu korjatuksi lennon aikana – tai ISS-asemaa on paranneltu – ja moni vähäisempi tehtävä on saatu hoidetuksi. Nyt ollaan loppusuoralla ja tullaan kotiin.

Sukkulaohjelmasta voimme olla montaa mieltä, mutta tuo laskeutuminen sujui upeasti ja sukkula tuli uljaasti alas – suoraan kiitoradalle. Odotin vähän malttamattomasti, milloin se avaa laskutelineet, mutta tietysti ihan ajallaan, juuri ennen maakosketusta. Kiitorata vaan pöllähti, kun se tuli alas kissamaisen pehmeästi. Sitten avautui jarruvarjo ja nopeus hidastui tehokkaasti, kunnes koko kone pysähtyi. Se oli jotensakin kaunis näky siinä kiitoradalla, kun se pudotti jarruvarjonsa maahan ja sihisteli siinä höyryjänsä.

Voit katsoa videon tästä. Kesto 1:53 min. (Nasan vapaaseen käyttöön antama video/Pixabay)

Voi vain kuvitella miehistön tunnelmaa siellä sisällä ja paluuta tukikohtaan juhlittuina sankareina. Voi vain kuvitella miehistön paluuta kotiin perheidensä luo, rakkaittensa syliin. Ja kaikkia niitä tilaisuuksia, joissa heidän suoritustaan juhlitaan, heidän ansioitaan palkitaan, kaikkia niitä kunniamerkkejä joita jaetaan ja taputuksia joita yleisö heille suo.

Tiedätkö – samanlainen vastaanotto on varattuna uskon sankareille taivaassa. On hienoa, jos voimme uskon silmin nähdä, kuinka Jumalan pyhät lentävät kotiin kuin kyyhkyset lakkoihinsa – tai kuin sukkulat tukikohtaansa. Kannustakaamme heitä tässä loppusuoralla ja autetaan rukouksin, että elämäntyö tulee loppuun asti hyvin tehdyksi. Pyhä Henki olkoon autopilottina kanssanne. Siunaamme siis kaikkia teitä, uskon sankarit, Jeesuksen nimessä! Olkoon työnne loppuun asti kympin suoritus, kotiintulonne onnellinen!

Syviä vesiä ovat sanat miehen suusta, ovat virtaava puro ja viisauden lähde. Sananl.18:4 KR33.

Kun me puhumme uskon sanoja, ne virvoittavat kuulijoita. Kun me jaamme rohkaisua, ne saavat masentuneet nostamaan päänsä. Meidän sanamme voivat todella olla elävää vettä, kun puhumme yhtäpitävästi Jumalan sanan kanssa ja kylvämme lähimmäistemme sydämiin hyviä ajatuksia. Kuin liattu lähde ja pilattu kaivo on hurskas, joka taipuu jumalattoman edessä. Sananl.25:26. Tämäkin jae todistaa, että voimme olla kirkasta vettä sisältävä kaivo, kunhan emme anna jumalattomien sotkea sisäistä lähdettämme, vaan pidämme sydämemme puhtaana.

Voimme tietoisesti opetella pois negatiivisesta ajattelusta, kyynisyydestä ja pahan puhumisesta ja oppia puhumaan myönteisesti, sanomaan rohkaisun sanoja, kannustamaan ja kiittämään toisia. Tai jos se ei luonnistu, voimme rukoilla toisten puolesta, että heidän elämänsä kohenisi, heidän vaivansa paranisivat, he selviäisivät elämänsä haasteista ja saisivat vahvan uskon. Kun harjoitamme näin myötätuntoa toisia kohtaan, se alkaa virrata sielussamme kuin vesi ja ennen pitkää suustamme tulee ulos kannustavia sanoja, rohkaisua ja empatian osoituksia.

Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille. Matt.10:42.

Tämä jae koskee palkkaa hyvistä teoista, mutta hyviä tekoja ovat myös oikeaan aikaan lausutut rohkaisun sanat. Kannustus, rohkaisu, tsemppaaminen, myötätunnon osoitus, lohdutuksen jakaminen – kaikki sellainen on kuin veden antamista janoiselle. Kun valamme uskoa maailman murjomille ja puhumme heille Jumalan rakkaudesta, toivo herää toivottomalle, elämänhalu palaa masentuneelle, näkynsä menettänyt saa uuden vision Jumalan suunnitelmista – mitä voikaan uskon ja rakkauden sana tehdä horjuvalle sielulle!

Jaetaan siis sitä hyvää, mitä olemme saaneet. Olemme osallisia Jumalan armosta, annetaan sen kuulua ja näkyä. Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä. Job.29:24.