Kategoria: Rohkaisu

Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden. Ilm.6:9.

Tiesitkö, että elämme nyt viidennen sinetin aikaa? Se alkoi jo ajat sitten, ehkä Ranskan vallankumouksen aikoina ja jatkuu vielä parisataa vuotta. Tälle historian jaksolle on tunnusomaista, että ihmiset kuolevat väkivaltaisesti, joko sodissa tai onnettomuuksissa tai peräti itsemurhapommittajien uhreina. Minään menneinä historian aikoina ei ole tullut niin paljon ruumiita kuin nyt viidennen sinetin aikaan eikä niin paljon ’viattomia’ ihmisiä ole kuollut kasapäin kuin nyt. Terroristitkaan eivät saa niin paljon uhreja aikaan kuin abortit. Mutta tämä ei ole vielä suuren ahdistuksen aikaa. Uskovina voimme elää rukouksen hengessä ja Jumalan armosiipien suojissa hyvän elämän.

Elian maanpäällisen elämän loppuvaiheissa hän käytti saamiaan valtuuksia aika rajulla tavalla. Kuninkaan lähettämiä miehiä kuoli sata, kun Elia pyysi, että tuli taivaasta polttaisi kaikki kuninkaan lähettämät miehet (2.Kun.1:10,12). Tässä on yhtymäkohtia nykyaikaan ja jäin miettimään, mikä opetus tähän kätkeytyy. Ainakin voimme ymmärtää, että voimankäytöllä, väkivallalla ja tuhon tuottamisella emme voi edistää Jumalan asioita, emme ajaa hänen valtakuntansa tavoitteita. Eliakaan ei voittanut 100 miehen uhraamisella mitään. Näemme vastaavan tilanteen Uuden testamentin puolelta, kun Jeesus kulki Samarian halki:

Edellään hän lähetti sananviejiä. Nämä lähtivät matkaan ja menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa. Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät niin kuin Eliakin teki?” Luuk.9:52-54.

Siinäpä Ukkosenjylinän pojat vauhdissa! Kuvaavaa on, miten Jeesus reagoi: Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: ”Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.” Luuk.9:55-56.

Näemme Raamatusta myöhemmin, että apostolit palasivat Samariaan ja toivat mukanaan siunauksen, sen tulen taivaasta, minkä Jumala oli lähettänyt – Pyhän Hengen! Se oli rakentava tuli, ei räjähtävä tuli. Mutta se oli opetuslasten kasvun tulosta, suotuisan kehityksen hedelmää. Sen aikuistumisen tuloksena syntyi opetuslapsia, joilla oli elämää suojeleva ja rakentava henki, ei rikki repivä ja tuhoa tuottava tuomion henki.

Tätä mekin tarvitsemme tänä viidennen sinetin aikakautena, kun tuhon voimat riehuvat valtoimenaan ja väkivalta rehottaa. Meidän tulee olla Pyhän Hengen täyttämiä Jumalan palvelijoita, jotka rakentavat, eivät riko. Meidän tulee tiedostaa, minkä hengen omat me olemme. Meidän tulee asettaa itsemme Jumalan palvelukseen hyvän sanoman kuuluttajiksi, sovituksen sanan esillä pitäjiksi.

Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. 2.Kor.4:6.

Jumala, sortajat käyvät kimppuuni, häikäilemättä he tavoittelevat henkeäni. He eivät sinusta piittaa. Ps.86:14.

Psalmi 86 välittää meille Daavidin tunnelmia, kun hän oli pahassa hädässä. Daavid rukoili ja huusi avuksi Herraa. Hänen pelkonsa ja kokemuksensa vaarasta olivat todellisia, eivät mitään harhoja. Hän pakeni Saulia, joka ajoi häntä takaa. Vihamiehiä ja ilmiantajia oli joka puolella, ystäviä vähän. Daavid kuitenkin luotti Herraan. Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle. Ps.86:7.

En tiedä, oletko sinä joutunut kokemaan samanlaista vainottuna olemista, mutta minä olen. Onpa jopa henkeäni uhattu, mutta enimmäkseen uhkana on ollut jokin nöyryytys, sosiaalinen häpeä, pilkan kohteeksi päätyminen. Syy on voinut olla mitätön. En tiedä, miten on mahdollista niin vähästä saada niin paljon aihetta parjaamiseen ja panetteluun. Vihamielisyys ei ole jäänyt aina ollenkaan sanojen asteelle, vaan on tartuttu pimeyden töihin, tehty ilkivaltaa, aiheutettu vahinkoa. Uskovia on myös saatu määrätietoisella kiihotuksella mukaan näihin juoniin. En voi enää mennä seurakuntiin, jos en halua nähdä vihaisia katseita ja murhaavia ilmeitä. Heidän suunsa purkaa esiin mitä kummallisinta jargonia, josta ei saa selvää. He tuntuvat kertovan, että minä salaan jotakin, jonka he kyllä voitonriemuisina tietävät. En tiedä, pitäisikö nauraa vai itkeä. Yleensä kyllä nauran.

Sinun ahdinkosi voi olla erilainen, mutta usein olemme ahdinkomme keskellä epätoivoisia, kun hätähuutomme Jumalan puoleen tuntuvat haihtuvan tuuleen. Emme kuule Jumalan ääntä, emme löydä lohdutusta ja tuskamme vain yltyy. Niinä hetkinä psalmi 86 opastaa meitä rukoilemaan näin:

Anna merkki, joka lupaa minulle hyvää. Häpeä vihamiehilleni! Saakoot he nähdä, että sinä, Herra, autat ja lohdutat minua. Ps.86:17.

Merkki! Se tarkoittaa, että Jumala voi tehdä jonkin hyvän teon ja sillä tavalla osoittaa, että hän on minun puolellani ja suojelee minua. Hän ei halua peittää minua häpeään, vaan päinvastoin – vastustajani saavat häpeän osakseen.

Haluan siis rohkaista sinua, joka olet ahdingossa ihmisten vihamielisyyden takia. Jumala on voimallinen ja hän puhuu puolestasi. Hän näkee hätäsi ja vastaa sinun rukouksiisi. Hän tekee teon, joka todistaa sinun syyttömyyttäsi ja vihamiehesi hän saattaa häpeään. Sinun vastustajiesi pahat aikeet raukeavat tyhjiin. Odota Herraa, hän antaa sinulle merkin, joka todistaa sinun puolestasi. Vielä hän antaa oikean tuomion ja sinä saat iloita Herran hyvyydestä.