Armoa armon lisäksi

taivasvaloaArmosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ef.2:8. Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Joh.1:16.

Jos kristillisestä uskosta siivotaan armo pois, jää jäljelle lakiuskonto, joka on ihan yhtä vastenmielinen kuin muutkin lakiuskonnot. Lainalaisuus on hengellinen sairaus. Siksi meidän tulee tietoisesti pitää armon evankeliumia esillä ja käytännössä armahtaa auliisti lähimmäisiämme.

Armoa ei kuitenkaan ole tarkoitettu halvaksi armoksi. Emme saa olla leväperäisiä, välinpitämättömiä ja kelvottomilla elämäntavoillamme ”häpäistä armon henkeä” (Hepr.10:29). Mutta senkin jälkeen, kun olemme parhaamme tehneet, me vielä tarvitsemme armoa.

Voit siis olla varma, että armo on varattuna sinuakin varten. Sinut on kutsuttu elämään uskossa, mutta elämään uskonelämääsi armon varassa. Jeesus Kristus on tullut täyttämään lain sinun puolestasi ja Raamattu vakuuttaa: Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (Room.8:1).

Jumalan henki vakuuttaa sinulle tänään: me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. 1.Joh.3:19-20. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr.4:16.

Jeesuksen Kristuksen kirkkauden evankeliumi sanoo sinulle tänä päivänä: Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi. Luuk.5:20.

Monipuolinen ruokavalio

ruokaaVahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan. Hepr.5:14.

Joidenkin uskovien mielestä minun pitäisi istua vähintään kerran viikossa jossain kirkossa tai rukoushuoneessa – hengellisissä tilaisuuksissa ylipäätään – ja kuunnella Raamatun opetusta. Mielellään siis saman pastorin (tai pastoriryhmän) opetusta viikosta toiseen. Jotta olisin oikein hurskas ihminen, veisin vielä kymmenykset tuloistani kyseisen seurakunnan kolehtiin, jotta ne pastoriparat saisivat elantonsa itselleen ja perheilleen.

Väitän, että tämä asetelma on keinotekoinen ja ihmisviisauden mukainen. Uuden liiton paikallisseurakunta on vääristynyt ja siitä on tehty eri kirkkokuntiin jakautunut joukko ”seurakuntia”, joiden luonnekin on muuttunut orgaanisesta uskonyhteisöstä organisoituun yhteisöön. Eikä niitä useinkaan johda Pyhä Henki, vaan ihmiset – leipäpapit. Mutta nykyaikana on ulottuvillamme runsas hengellinen tarjonta myös median kautta, ja lisäksi ilmaiseksi. Varmasti uskoon tuloa seuraa maitoruokintavaihe ja sekin on luonnollinen. Hyväksyn seurakunnan (organisoidunkin) eräänlaisena tarpeellisena lastentarhana. Seurakunta ja sen veljellinen rakkaus toteutukoon uskovien yhteenkuuluvuuden muotona. Mutta heti, kun opimme itse syömään, voimme etsiä itsellemme monipuolisempaa ruokaa. Voimme oppia omat makumieltymyksemme eikä se tarkoita sitä, että etsimme Jumalan sanaa omaan korvasyyhyymme. Ei, vaan saamme tutustua itseemme, kun kasvamme uskossa. Opimme tuntemaan oman persoonallisuutemme ja siinä erottamaan, millainen ruoka sopii minulle ja millainen ruoka ei maistu. Ruokavalion tulee muuttua kasvun myötä. Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että olen hyvin valikoiva. En vältä tekstin lukemista, vaan luen mieluummin saarnoja tekstinä kuin katselen videolta (sillä mielestäni videot ovat ”täynnä ilmaa”).

Niinpä haluan rohkaista sinuakin hankkimaan itsellesi ruokaa, joka vastaa sinun hengellisiä tarpeitasi. Tarvitset monipuolista ruokaa voidaksesi hyvin. Minun mielestäni yleisesti ottaen tarjolla oleva ruoka on eilisen tähteitä lämmitettynä – pitkälti vanhan toistoa. Keskinkertaisuuteen tyytymisessä kaikki uskonnolliset kliseet käydään läpi suurella hartaudella. Parhaimmillaan se on kaurapuuroa, siis ravitsevaa ja terveellistä. Mutta sen jatkuva syöminen vie lopulta ruokahalun. Olen nähnyt monia ruokahalunsa menettäneitä ja maallistuneita uskovia. Jotta voit säilyttää hengellisen ruokahalun, sinun pitää saada välillä syödä kunnollista, hyvin maustettua, herkullista ruokaa, joka sopii sinun suuhusi ja vie kielesi mukanaan. Voin aivan reilusti sanoa: Jos nämä minun kirjoitelmani eivät sinulle maistu, niin sinun on syytä etsiä toisenlaista ruokaa. Myönnän, että aika ajoin toistan itseäni. Etsi siis vaihtelua lautasellesi sopivassa määrin. Opi tuntemaan oma ruokavaliosi, joka sopii sinulle. Ja syö tukevasti.

Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen. 2.Piet.3:18.