Juoksen kohti maalia

tieOdotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. Fil.1:20.

Paavali oli vankilassa kuin rikollinen ja oli koko ajan vaarassa joutua leijonien suihin. Paavali ei pitänyt sitä häpeänä sen paremmin kuin kahleitaankaan. Hänellä oli hyvä omatunto ja hän odotti tulevaa maailmaa, sitä jossa Kristus hallitsee ja jossa Paavalikin saisi kaikki oikeutensa takaisin, varsinkin vapautensa. Paavali oli näissä olosuhteissa urhea ja säilytti rohkeutensa ja vahvistui uskossaan.

Niinpä mekin saamme ottaa saman uskon asenteen. Emme ole ihmisten keskellä mitään, vaan olemme tyytyneet olemaan vähäpätöisiä, melkein näkymättömiä. Meillä ei ole mitään kerskaamisen aihetta, ainoastaan Kristus. Saamme kunnioituksen sijasta usein kiviä niskaamme, kohdata kaikenlaista kiusantekoa ja ilkivaltaa. Näissä olosuhteissa meidänkin on syytä säilyttää uskon rohkeus ja luottamus Jumalaan eikä suostua elämään pelossa ja masennuksessa. Kun katselemme itseämme Jumalan sanan valossa, saamme tarvittavaa rohkeutta, toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Paavalikin suositteli määrättyjä asioita filippiläisille:

…toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. Fil.1:27-28.

Jos meillä onkin maailmassa ahdistus, jos kohtaamme vastustusta ja pilkkaakin, voimme kuitenkin katsoa niiden ohi kohti määränpäätä. Paavali ilmaisi uskonsa näin:

Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Fil.3:14.

Uskon asenne

kotkaUsko ei ole vain joidenkin asioiden totena pitämistä, vaan se on kokonaisvaltainen elämänasenne. Uskoa luonnehtii turvallinen luottamus Jumalaan ja kiitollinen mieli. Usko antaa pohjaa elää tyytyväisenä elämäänsä ja rohkeutta kohdata vaikeuksia. Kristus on luja kallio jalkojemme alla – niin emme horju. Jumalan Hengen johdatus antaa meille rauhallisuutta, kun tiedämme, että hän osaa suunnitella elämämme paremmin kuin me itse – ei ole tarvetta hötkyillä. Usko antaa näköalaa, jota mikään maallinen filosofia ei anna. Uskon asenteella voimme käydä kuolemaakin kohti turvallisin mielin. Raamattu kuvaa meille uskon erilaisia ulottuvuuksia ja uskon merkitystä monipuolisella tavalla. Luetaanpa vaikka katkelma psalmista 103:

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. Ps.103:2-5.

Uskon silmin voimme nähdä näkymättömiä ja tiedostaa etukäteen Jumalan suunnitelmia: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr.11:1. Vain uskova ihminen voi saada sen suurenmoisen lahjan, jota Raamattu kutsuu ”viisauden ja ilmestyksen hengeksi” (Ef.1:17 KR38). Uskovina voimme jättää tulevien murehtimisen, sillä Raamattu lupaa: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:6-7.