Väärän evankeliumin viehätysvoima

nainenKun katselen TV:stä ohimennen erilaisia ohjelmia puolella silmällä, huomaan tietyn tendenssin: on alettu korostaa ulkonaisia asioita. Tehdään kokonaisia ohjelmasarjoja siitä, kuinka ihmisiä meikataan, puetaan uudestaan, käytetään kampaajalla ja uusitaan hampaatkin. Jopa plastiikkakirurgi otetaan mukaan talkoisiin. Sitten asetetaan lopputulos näytteille. Pelin henki on, että kaikki ihastelevat näin aikaansaatua ”uutta luomusta”.

Kristillinen usko lähtee siitä, että ihmisen tulee muuttua sisäisesti. Jos haluamme tulla ”uusiksi luomuksiksi”, on uusiutumisen oltava sisäistä laatua. Koska ihmisen perimmäinen ongelma ei ole jokin epämääräinen ”rupsahtaneisuus”, vaan syvään juurtunut synti, on keinot ongelman ratkaisemiseksi oltava sen mukaiset. Uusi testamentti kuvaa halutun mielenmuutoksen, sisäisen ”uudestisyntymisen”, edellyttävän parannusta, sanan kuulemista (usko syntyy kuulemisesta), tietoista valintaa, jossa otamme Kristuksen sovitustyön vastaan, ja kun olemme näin tulleet uskoon, meidän edellytetään vielä ottavan vastaan kasteen. Kun parannukseen tulleet ihmiset kysyivät Pietarilta, mitä tulisi tehdä, Pietari vastasi: Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Ap.t.2:38.

Tällä tavoin tulemme sisälle uuteen elämään, Kristuksen seurakuntaan ja pelastuksen yhteyteen Jumalan kanssa. Muutos, joka meissä tapahtuu on sisäinen. Muutos heijastuu ulospäin, muutoksen hedelmät tulevat näkyviin. Mutta ottamalla uuden värin ja lookin hiuksiimme, emme muutu miksikään. Ostamalla uusia vaatteita, emme muutu miksikään. Sama vanha viheliäinen ihminen siinä jatkaa turhuuden markkinoilla.

Rakas ystävä, ethän mene halpaan, ethän usko tähän huijaukseen, joka perustuu ulkonaisiin asioihin ja niihin tehtyihin kosmeettisiin muutoksiin. Ethän kuuntele tätä väärää ”uskothan itseesi” -evankeliumia? Onhan sinulla rehellisyyttä ja tinkimättömyyttä, todellista rakkautta totuuteen, että et anna viedä itseäsi halpojen väärennösten perässä? Etsithän todellista muuttumista, sisäistä sydämen uudistumista Jumalan sanan kuuliaisuudessa?

Hyvä. Sitähän minäkin.

Hänen uskollisuutensa

vehnaaSinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko. Jes.33:6.

Nykyään, kun taloudellinen taantuma vaivaa Eurooppaa ja suomalaisillakin on paljon huolta tulevaisuudesta, voi elävä usko Jumalaan olla ratkaiseva tekijä. Kun luotamme taivaalliseen huolenpitoon, joka koskee myös maallisia asioita, emme pelkää ja murehdi elatuksen murheita niin paljon. Tällaisen luottamuksen löytäminen ei uskovankaan kohdalla ole aina automaattista. Me jokainen tarvitsemme hengellistä kasvua ja uskon vahvistumista, joka tapahtuu ainoastaan siinä, että päivittäin elämme uskon yhteydessä Jumalaan ja tuomme kaikki asiamme aina hänen eteensä. Vuosien saatossa sitten voimme odottaa, että sisimmässämme kehittyy sellainen luottamus Kristukseen, että ulkonaisten asioiden myllerrykset eivät hetkauta.

Rohkaisen siis (itseni lisäksi) sinua turvaamaan elävään Jumalaan kaikessa, myös maallisten asioiden luovuttamisessa Herran huolenpitoon. Aina kun vaikeudet kohtaavat meitä ja ongelmat ovat ylivoimaisia, voimme rukoillen kääntyä Herran puoleen:

Auta meitä väkevällä kädelläsi, pelasta ne, joita rakastat. Vastaa meille!…Auta meitä, me olemme hädässä! Turha on ihmisten apu. Ps.60:7,13.

Kun sitten saamme toistuvasti, vuodesta toiseen, kokea elämämme varrella, kuinka hänen uskollinen apunsa on meidän turvanamme, emme enää säikähdä pienistä. Tunnemme Herran uskollisuuden, hänen pettämättömän rakkautensa, ja silloinkin, kun rukousvastaus viipyy, voimme luottaa – vielä hän vastaa. Vielä tulee päivä, kun minä saan avun. Ja vaikka en saisikaan vastausta, kiitän Herraa joka tapauksessa. Kiitän häntä, auttajaani. Kiitän häntä, jos hän vastaa. Kiitän häntä, jos hän ei vastaa. Luotan uskossa häneen. Tapahtukoon Herran tahto. Hän on minun Herrani ja Jumalani, nyt ja aina, myötämäessä ja vastoinkäymisissä. Hän kuoli puolestani. Nyt kumarran häntä ja olen hänelle lojaali elämäni loppuun asti. Tunnustan aina: Jeesus on Herra!

Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan. Ps.40:4.