Kategoria: Rohkaisu

Sinulle, joka kärsit ihmisten kilpailuhenkisyydestä, haluan sanoa, että etpä ole ainoa. Minäkin olen pienen ikäni ihmetellyt, mistä tämä kauhea tarve kilpailla oikein on peräisin. Jo lapsena piti yrittää olla parempi kuin isoveli, mutta minä en aina pärjännyt edes pikkuveljelle. Opin häviämään. Niinpä en pidä häviämistä pelissä minään häpeänä. Kilpailussa tai pelissä on aina häviäjiä. Oikeastaan häviäminen on hyödyllisempää ihmisen sielulle. Mutta maailma on täynnä ihmisiä, joiden tavoite on olla maalissa ensimmäisenä. Kun avaan television, sieltä tulee urheilua – kilpaurheilua. Ja osallistujia on satamäärin. Kaikki tavoittelevat silmät kiiluen voittoa.

Mutta varsinainen ihmetys oli huomata, että sama kilpailuhenki vallitsee myös seurakunnassa. Veljeys on hieno aate, mutta ”ethän sinä, hyvä veli, ymmärrä näistä asioista paljonkaan, annas kun minä selitän…” – Parempi on pakko olla, sehän on ihan pakkomielle. On oltava parempi oikean opin tuntemisessa, on osattava kuulua parempaan kirkkokuntaan kuin nuo toiset. On osattava lukea parempaa Raamattua ja kaikin puolin pyrittävä olemaan parempi kristitty kuin nuo. Jos ei muu auta, otetaan nyrkit avuksi. On puolustettava omaa reviiriä, tätä maailman parasta kirkkoa (lue: tätä pahaista lahkoa). Voivoi.

Jos olet perin juurin kyllästynyt tähän, niin haluan rohkaista sinua: kristinuskossa ei tosiaankaan ole kysymys kilpailusta, vaan ennemminkin tappion myöntämisestä. Tässä pelissä on vain yksi voittaja: Jeesus Kristus. Hän on tuonut voiton synnin ja kuoleman vallasta. Hän haluaa jakaa sen voiton meidän kanssamme – meidän häviäjien kanssa. Se on niin kaukana tästä ihmisten urheilumaniasta, joka meikäläistä tympii. Meidän tulee ymmärtää nämä syvälliset Paavalin sanat: Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. 1.Kor.9:25.

Monet uskovat ajattelevat, että Jumala on suunnitellut heidän elämänsä etukäteen – joka pitää tietyssä mielessä paikkansa – ja nyt he voivat vain odottaa, mitä käänteitä elämä tuo. Heillä on jonkinlainen kohtalonusko, joka tekee heidät passiivisiksi. Kristilliseen uskoon kuuluu kuitenkin toivorikas aktiivinen odotus. En vain pyörittele peukaloita, vaan mietiskelen niitä Jumalan sanan kohtia, jotka tukevat odotuksiani, unelmiani ja näkyjäni. Vahvistan mieleni ja sydämeni uskomaan, että lupaukset käyvät toteen. Tunnustan uskoa suullani tai jos kirjoitan mietteitäni ylös, kerron asioita uskon hengessä. En epäile, en päivittele, en manaa huonoa vaihtoehtoa esiin. Jumalan maailmassa usko palkitaan. Joskus voin sortua epäuskoon ja sanomaan ääneen ”ei siitä mitään tule”. Mutta sitten korjaan tilanteen ja viritän itseni jälleen uskon aaltopituudelle. Odotan Jumalan antavan minulle hyvyyttänsä.

Otan esimerkin: eräs asia, joka vaatii aktiivista ja toimivaa uskoa, on rahan antaminen. Motivaation rahan antamiseen voi saada, jos uskoo, että Jumalalle annettu raha tulee tuplana takaisin. Uskonelämäni alkuaikoina motivoin itseäni antamiseen jotensakin tuolla tavoin. Uskoin saavani ajan oloon enemmän kuin annoin. Olen saanutkin kaikkea, mitä olen tarvinnut. Mutta en ole saanut mitään taloudellista menestystä. Ehkä minun tililläni taivaassa odottaa se ”rahallinen tuotto”? En tiedä, mutta yhden asian tiedän: uskoni on vahvistunut siitä syystä, että olen toiminut uskoni mukaan. Jumala on antanut minulle lisää uskon pääomaa, joka ei liity mitenkään rahaan. Sitä voi kutsua hengelliseksi kasvuksi. Uskallan sanoa tämän Jumalan kunniaksi, sillä hän on se, joka aidon uskon saa aikaan. Sanoohan apostoli Johannes, kun rampa mies parani: Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette. Ap.t.3:16.

Sama periaate toimii sinunkin kohdallasi. Voit luottaa siihen, että Jeesus antaa sinullekin uskoa, kun haluat saada sitä häneltä ja haluat kasvaa uskossa ja laittaa pienen uskosi liikkeelle. Näytä uskosi teoillasi (Jaak.2:18), siitä sinun uskosi vahvistuu.