Kategoria: Rohkaisu

Posted on

Lapsesta aikuiseksi

Kun olin aivan pieni, olin yleisönä ’herätyskokouksessa’, jossa saarnasi isoveljeni. Hän oli ehkä kuusivuotias. Hän nousi tuolin päälle ja kailotti: ”Tehkää parannus, te syntiset!”

Lapset matkivat kaikkea aikuisten juttuja. Meidän pirtissä pidettiin hengellisiä kokouksia ja siitä veljeni sai inspiraatiota esityksiinsä. Lapset leikkivät kaikenlaista, leikkimökissä voi leikkiä vaikka kotia ja perhettä. Joskus olen huomannut, että meillä on tarve vielä aikuisina leikkiä.

Onko tavallista, että leikitään seurakuntaa? Minusta tuntuu, että uskonelämämme sisältää turhan paljon sellaista roolipeliä ja oikean uskon leikkimistä, jossa ei vielä ole tosi kysymyksessä. Kirkot ja herätysliikkeet tarjoavat tähän leikkimiseen inspiraatiota ja ovat jopa tyytyväisiä, kun kansa kiltisti leikkii heidän leikkejään.

On hyvä kokea elämässään sellaisia vaiheita, jolloin on tosi kysymyksessä. Niitä laaksonpohjia, niitä kriisejä, joiden keskellä on tarve huutaa Jumalan puoleen. Sellaiset kriisit puhdistavat sisäistä maailmaamme. Ne kasvattavat meitä kohti aikuisuutta. Paavali sanoo:

Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. Gal.4:3.

Lapsen kaltaisuus voi olla hyvekin (puhtaus, vilpittömyys, herkkyys, avoimuus, luottavaisuus), mutta jos jäämme uskossamme lapsiksi, menemme helposti mukaan vallanhimoon, kilpailuhenkeen, ihmiskunnian tavoitteluun – mitä ne maailman alkuvoimat olivatkaan? Sorrumme helposti vihapuheisiin, toisten kampittamiseen ja muuhun, missä luonnollisen ihmisen tarpeet määräävät. Tarvitsemme Hengen ominaisuuksia ja niissä harjaantumista, jota myös aikuisuudeksi kutsutaan.

Kielen alueella koemme suuria haasteita. Tarvitsemme kasvua ja uskon harjoitusta, että puheemme voisivat olla rakentavia ja suullamme voisimme rohkaista muita eikä painaa alas. Uskon aikuinen muoto näkyy ja kuuluu siellä, missä kielemme on kurissa ja Henki hallitsee sanottavaa. Jumala on siitä luvannut meille palkinnon:

Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti. Gal.4:1-2.

Palkinto on siinä, että saamme vihdoin omistaa sen, mitä Jumala on luvannut meidän omaisuudeksemme. Saamme taivaallista pääomaa käyttöömme. Aikuisuuden tavoitteleminen on lopultakin vaivan arvoista.

Posted on

Paluu tulevaisuuteen

Monet tuntevat tämän nykyaikaisen sadun eli scifi-hupailun nimeltä Paluu tulevaisuuteen, joka on peräti kolmiosainen leffasarja. Ohjaaja on Robert Zemeckis. Pääosan esittäjä on nuori mies nimeltä Marty, jota inspiroi hullu keksijä ”Doc”. Tämä hurahtanut ukkeli on rakentanut aikakoneen urheiluautonsa alustalle. He sitten päätyvät aikakoneensa avulla seikkailemaan eri historian aikoina ja elokuvan lopussa palataan kaiketi aina nykyaikaan. En ole nähnyt kaikkia jaksoja, joten olen selvillä juonesta vain päällisin puolin.

Joskus tulee voimakas ajatus, että meidänkin tulisi palata nykyaikaan tai peräti tulevaisuuteen. Tarkoitan, että toisinaan jämähdämme johonkin menneen ajan ajattelutapaan ja elämme kuin amishit Yhdysvalloissa – tiedäthän kristityn lahkon, jonka piirissä ei suvaita autoja tai sähkölaitteita – tai pidämme jotenkin hurskaasti kiinni vanhasta raamatunkäännöksestä, kun uudet ovat niin väärin käännettyjä. Joskus emme millään osaa ajatella uuden liiton mukaan, vaan palaamme pakonomaisesti vanhaan liittoon ja lain alle. Jokin vanha ja aikansa elänyt syrjäyttää meidän elämässämme uuden ja elinvoimaisen elämäntavan. Laki syrjäyttää evankeliumin. Jeesus halusi aikalaistensa kiinnittävän huomiota siihen, missä ajassa he elivät:

Te tekopyhät! Maan ja taivaan ilmiöt te kyllä osaatte tulkita, kuinka sitten ette tätä aikaa? Luuk.12:56.

Jeesuksen vaeltaessa maan päällä ja toteuttaessa kutsumustaan ja julkista palvelutyötään elettiin historian käännekohdassa. Ihmiset vain puhuivat säästä. Heillä oli menossa small talk, kun maailman Vapahtaja tuli paikalle – Jumalan Poika. Edes messiaan ilmestyminen ei saanut heidän höpötystään taukoamaan.

Ihmisten päässä pyörivät valtaosan ajasta niin turhanpäiväiset mietteet, että tekisi mieli istuttaa heidät aikakoneeseen ja odottaa, että tuhat volttia iskee sopivaan kaapeliin ja saa nuo ihmiset heräämään ja liikkeelle ja siirtymään nykyaikaan – palaamaan omaan tulevaisuuteensa, uskon todellisuuteen.

Mikä on sinun tulevaisuutesi? Sanooko sinun uskosi mitään tulevaisuudestasi? Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr.11:1.

Voihan olla, että sinun tulevaisuudessasi ei tapahdu mitään mullistavaa, mutta silloinkin voit suuntautua siihen, mitä tulevassa maailmassa sinua odottaa: Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä. Kol.3:2.

Kiitos Jumalalle, joka on suunnitellut meille aikakoneen. Kun ylösnousemusvoima iskee taivaasta, me muutumme. Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. 1.Kor.15:51-52.